Jumalanpalvelus – Sokeripaloja

Radiokirkko

Elo-toukokuussa seurakuntamme papeilla (yleensä muidenkin seurakuntien) on kerran kuukaudessa viikon kaksi vapaapäivää sijoitettu viikonlopuksi. Minulla tämä oli elokuun osalta nyt. Sunnuntaipäiväni täyttyi tyttären muuttokuorman kuskaamisesta (mukava voida auttaa aikuistunutta ja itsenäistä lastaan edes tällä tavoin!) ja niin istuin autossa jumalanpalvelusaikaan. Radiokirkko tuli Porista, missä edellisenä keskiviikkona oli pidetty koululaiskirkko.

Radiokirkko on vaikea laji, vuorovaikutus jumalanpalvelusta toimittavien ja penkissä istuvien ihmisten välillä ei oikein välity pelkän kuulon kautta ja vuorovaikutus minuun seurakuntalaisena toteutuu vielä kehnommin. Osallistujasta tulee yleisöä, palvelutehtävissä toimivista esiintyjiä (sama vaara on toki läsnä jokaisessa jumalanpalveluksessa!). Nytkin laulut kuulostivat esityksiltä, jotka eivät juuri houkuttaneet laulamaan mukana, rukoukset kovin kirjallisilta. Luomakunnan sunnuntain teksteihin kuuluvan luomiskertomuksen (1. Moos. 1: 1 – 2: 4a) lukeminen yhteistyössä lyömäsoitintaitelijan kanssa oli sen sijaan mainio kohokohta jumalanpalveluksessa, tuttu teksti sai paljon uutta sisältöä!

Esityksenä jumalanpalvelus ei ollut kovin kummoinen, mutta mietin siinä ajaessani, että tuo esityspuoli ei kyllä olekaan kovin suuri osa kokonaisuudesta, isot asiat ovat ihan muualla. Pappi oli valmistellut saarnaa kolmasluokkalaisten kanssa, oli prosessoitu ja pohdittu ja saatu esiin lasten omia ajatuksia. Esirukous oli koottu lasten rukousaiheista, todellisista ja vakavista asioista, joiden toivottiin olevan tiedossa Jumalallakin. Koulurauhan julistukseen oli koottu juuri tuon väen ajatuksia. Koulun ja seurakunnan muusikkojen yhteistyönä kuoro oli tehnyt töitä saadakseen muutaman laulun harjoiteltua jo heti kouluvuoden alussa, yhteislauluja oli harjoiteltu koko väen kanssa. Ja ennen kaikkea: jumalanpalvelus oli sinne kokoontuneelle koulun väelle heidän jumalanpalveluksensa, heidän tulemistaan Jumalan eteen pyytämään siunausta heidän edessään olevaan kouluvuoteen, heidän kiitostaan ja heidän rukoustaan.

Radion kuuntelijana minä olin melkein tunkeilija tuossa jumalanpalveluksessa. Minulle jäi vierestä seuraajan osa, analysoijan, kriitikon. Ensi sunnuntaina saan vaihtaa radion Nokian kirkoksi. Toivon, rukoilen, uskonkin, että vieraana vierestä seuraamisen sijaan saan olla osallinen, seurakuntalainen.

Nokian kaunein kirkko?

Olen viikon aikana saanut toimittaa jumalanpalveluksen kaikissa meidän viidessä kirkossamme.

Suoniemen kirkko on kauniisti kirkon näköinen kirkko. Pidän sisäseinien vaaleanvihreästä sävystä, pidän kirkon mittasuhteista, myöskin kirkon paikka Kuloveden rannalla on upea. Väkeä ei ollut liiaksi asti, kirkon lähellä asuu kovin vähän ihmisiä. Kesäasukkaita on Suoniemessä aina mukana jonkin verran, on varmaan sopivaa pitää jumalanpalvelukset kesäaikaan säännöllisesti ja antaa kirkon hiljentyä talveksi.

Pääkirkossa sain olla mukana konfirmaatiossa. Päältä kirkko oli pressujen peitossa, mutta sisällä oli paljon lämpöä, välittämistä, esirukousta, siunausta. Ja se näkyy tai ainakin tuntuu! Kirkko on kaunis, kun siellä on ihmisiä, seurakuntalaisia!

Illalla oli iltamessu Tottijärvellä. Kesäilta oli kaunis, väki viihtyi hautausmaalla ja kirkon pihassa, oli hyvä nauttia sunnuntairauhasta. Kirkko on kodikas ja lämminhenkinen, Naskalin Taimin himmelit jokainen vierailija huomaa. Mukavaa oli, että kirkkoon oli lähtenyt väkeä muualtakin kuin Tottijärveltä. Rauha ja levollisuus ovat ehkä ne adjektiivit, jotka minulle Tottijärven kirkosta ensimmäisenä tulevat mieleen.

Eilen oli messu Siuron kirkossa. Kirkko on upealla paikalla ja sisältä täynnä valoa. Siuron kirkko on monipuoliseen käyttöön taipuva, hyvällä tavalla käytännöllinen tila, mutta käytännöllisyys ei tarkoita arkisuutta pyhän vastakohtana. Mukavaa kirkossa on myös eteinen, tuntuu aina hyvältä, kun väki jättää päällysvaatteet naulakkoon – takki päällä kirkossa istumisesta tulee kirkossa käymisen olo, ei kirkossa viipymisen. Pienessä kirkossa väki on lähellä toisiaan, saarnatuoli on lattian rajassa, läheisyys ja jokin vaikeasti määriteltävä vuorovaikutuksessa oleminen on Siurossa vahvaa.

Pinsiön kirkkoon tullessani Tapulipiirin naiset olivat jo valmistelemassa kirkkokahveja. Keittiöön suuntasi ensimmäiseksi myös melkein jokainen kirkkoon tulija, niin kuin ystävän kotiin tullessa! Kirkko paljaine hirsiseinineen on todellinen erämaakirkko, sinne kokoontuville turvallinen ja läheinen. Jumalanpalvelus tuollaisessa kirkossa ei millään pysty olemaan kovin etäinen tai pönöttävä – saman kaavan mukaan toteutettava jumalanpalvelus jossain muualla on aivan erilainen.

Viisi erilaista kirkkoa ja niissä viisi erilaista jumalanpalvelusta, vaikka silti aivan samanlaista. Sama jumalanpalveluksen kulku, sama evankeliumi – hyvä sanoma -, sama ehtoollinen, sama Jumala läsnä. Myös sama yhteys ihmisten välillä, vaikka se yhteys saakin joka kirkossa omanlaisensa ilmeen. Kokoontuvan seurakunnan näköinen messu, kirkkonsa näköinen jumalanpalvelus – niin sen pitäisi olla. Toivottavasti onkin.