Isänpäivä
Olihan melkoinen isänpäivä! Päivä oli viikkovapaapäiväni, mutta onneksi vilkaisin aamulla kahdeksan maissa työpuhelintani: viestiä ja puheluita jonossa! Työkaveri kertoi sairastuneensa vatsatautiin ja yön kuluneen oksentaessa, kirkkoon lähtijäksi hänestä ei olisi. Ja niin minä kaivoin tietokoneelta esiin joskus kymmenisen vuotta sitten pidetyn saman pyhäpäivän saarnan ja kerkesin juuri ja juuri ajoissa kirkkoon. Vanhaa saarnaa ei ollut kiva pitää, se tuntui ainakin itselle lähinnä mitättömältä ja tylsältä. No, joka tapauksessa jumalanpalvelus saatiin pidettyä ja uskomme mukaan Jumalan läsnäolo ei nytkään ollut kiinni papin tuntemuksista!
Puoleen päivään mennessä olimme sitten jo tien päällä matkalla Helsinkiin lapsenlapsemme ristiäisiin. Ihana juhla – suloinen pieni Matilda Elsa Amalia, hänen hieno perheensä ja muitten rakastavien läheisten yhteys. Ja hämmentävä oikeus olla kastamassa oma lapsenlapsensa! Ymmärtää kovin vähän siitä, mitä tässä tapahtuu, mutta se kui
tenkin, että tässä puhutaan isosta asiasta.
Saimme laulaa siitä, kuinka olemme Jumalan kämmenellä, mitä elämä vastaan tuokin, saimme kuulla Raamatusta, kuinka Vapahtajalla on aikaa kaikkein pienimmille ja heikoimmillekin, saimme miettiä rakkauden olemusta – meidän ihmisten rakkauden ja Jumalan rakkauden, saimme siunata pienen ihmisen (ison siskon käsi kurottamassa, jotta ylettyisi mukaan siunaamaan oli jotain pakahduttavan hienoa!), saimme sytyttää kastekynttilän kertomaan siitä, että kaiken pimeän keskellä Jeesus on valo. Ja saimme vielä juoda yhdessä kahvit, saimme leikkiä lasten kanssa ja jutella aikuisten kesken, elää todeksi yhteyttä ja elää todeksi rakkautta.
Kotimatkalla illan ollessa jo pitkällä poikkesimme vielä Kalevankankaan hautausmaalla ja sytytimme kynttilän minun isäni haudalle. Hänkin olisi varmasti ollut mielellään mukana lapsenlapsenlapsen juhlassa!
Joku pohti, miksi meillä on san `äitienpäivä´ monikollisena, mutta `isänpäivä´ on yksiköllinen. Johtuisiko se siitä, että kaikki hyvä, mitä liitämme isään, liittyy jotenkin yhteen Isään taivaassa. Lapsen mielestä isä osaa korjata kaiken. Me, isät, tiedämme, että se ei ole totta. Meillä on huoli siitä, miten osaisi suojella edes sitä, mitä eniten rakastaa, mutta samalla turvallisuus ja kiitollisuus siitä, että isinäkin saamme olla yhden ja saman Isän lapsia, sellaisen Isän, joka oikeasti osaa suojella ja tarvittaessa korjatakin sen, mikä on mennyt rikki.