07 kesä

Kesäkuun kassikirje

Diakonian ruoka-avustuksen mukana jaettavan kirjeen on kesäkuussa kirjoittanut diakoniatyöntekijä Merja Heinilä.

”Sama taivas yllä tämän maan yhä kutsuu meitä kulkemaan. Sama aava meri sininen, sama koti yhteinen.”

Näin lauletaan Pekka Simojoen laulussa Sama taivas sama maa. Tuntuu, että näin kesän tullessa taivas on sinisempi ja lämmin sää todella kutsuu ulos kulkemaan – lyhyimmillään vaikka vain parvekkeelle asti. Kotimaamme on hieno yhteinen koti, jokaiselle löytyy sija – on se sitten asvaltin kuumuudessa tai metsän huminoissa, veden äärellä tai kotikirkon portailla. Missä on sinun lempipaikkasi, oma mielen mansikkamaasi näin kesällä?

”Samaa vettä janoinen saa, sama lähde pulppuaa. Vesi kirkkain kaiken janon sammuttaa.”

Kuumalla säällä tulee kirjaimellisesti jano. Jos joutuu odottamaan juomaan pääsyä, saa lopulta tuntea kuinka ihana viileä ja virkistävä vesi voitelee sisuksia. Meillä voi olla myös hengen janoa. Kaipausta päästä virkistäytymään uskon elämän lähteille. Pienkin yhteys ylöspäin hoitaa nuutunutta sielua. Tuttu laulu voi toimia ylhäältä annettuna rukouksena. Toisen kirjoittamat sanat kuvaavat joskus todella osuvasti omaa elämää ja mielen kulkua. Rukous nousee hyräillen tai mielessä laulaen Luojan puoleen pyyntönä ja kiitoksena.

”Täällä yhteen kuuluu jokainen, kasvi, lintu, puu ja ihminen. Kukin hoivan toisellensa suo, yhdessä näin uutta luo.”

Yhteisessä elämässämme, täällä kotosuomessa jokaista tarvitaan. Saamme ihan jokainen pitää huolta luonnosta ja toinen toisistamme. Keneltä sinä saat apua, kun sitä tarvitset? Entä ketä sinä olet hoivannut tai hoivaat?

”Yksi kaiken antoi omastaan, kaiken voitti rakkaudellaan. Yksi meitä kutsuu kulkemaan aina hänen seurassaan.”

Kuljetaan tätä meille annettua kesää ja yhteisiä maisemia toinen toisestamme huolehtien ja iloiten yhdessä siitä hyvästä mitä Jumala meille rakkaudessaan antaa. Kuljetaan siinä Isän Jumalan hyvässä, parhaimmassa, seurassa niin kauniit aurinkoiset päivät kuin myrskysäätkin.

”Sama voima rakkauden, syliin sulkee jokaisen. Matka jatkuu, matka kohti Jumalaa.”

31 touko

Kesää kohti

Kesä alkaa Suvivirrestä! Kaiholla muistelen omien lasteni kevätjuhlia, joissa liikutukseltani en pystynyt laulamaan Suvivirttä; lasten laulu kyllä raikui komeasti. Sittemmin tuota ainutlaatuista tunnelmaa on ollut vaikea tavoittaa, vaikka monessa tilaisuudessa onkin Suvivirttä laulettu.

Ilolla tervehdin seurakunnan ilmoitusta, jossa kutsuttiin seurakuntalaisia laulamaan Suvivirttä kirkonmäelle toukokuisena lauantaina ehtookellojen jälkeen. Suvivirren siivittämänä siirrytään kesään ja kohti normaalimpaa yhteisöllisyyttä.

Virret ovat aina puhutelleet minua ja niiden laulaminen on voimaannuttavaa. Kaipaan yhdessä veisaamista, vaikka arvostan kaikkea sitä musiikillista panosta, jota kanttorit ja muut seurakunnan työntekijät ovat etätoteutuksena aikaansaaneet. Jotain puuttuu, kun koettaa yksinään tietokoneen ääressä tapailla virren sanoja. Oma ääni kuulostaa ohuelta.

Tekniikka on mahdollistanut poikkeusaikana ihmisten kohtaamisen etäyhteyksin. Seurakunnankin kokouksia on pidetty ”Teamsissa”. Onhan se kätevää, kun voit vain istahtaa kahvikuppisi kanssa tietokoneen ääreen ja aloittaa kokouksen. Mutta silti kaipaan aitoja kohtaamisia ihmisten kanssa: kuulumisten vaihtoa, säästä puhumista ja mahdollisuutta katsoa puhekumppania silmiin. Vielä joskus ehkä näkee hymynkin, jonka nyt peittää maski.

Ehtoollishetkissä kirkossa on tuntenut kuuluvansa tähän seurakuntaan ja kirkon seinistä huokuu rauha, jota on kaivannut koronaeristyksessä. Mutta ikävöin myös messun mahtipontisuutta: urkujen pauhua, yhteisiä rukouksia, virrenveisuuta ja saarnastuolista puhuttua Jumalan sanaa.

Tämä eristyksen aika on herättänyt ihmisten kiinnostuksen ulkoiluun ja luontoon. Itsekin olen samoillut Pirkanmaan hienoja luontoreittejä ja eksynyt välillä mitä ihmeellisempiin paikkoihin. Kotiin palatessa ei voi muuta kuin ihmetellä luonnon kauneutta, joka näin keväällä on parhaimmillaan.

Viisivuotiaasta lapsenlapsestani Ristosta on kehittynyt varsinainen luontoretkeilijä, joka valistaa mummuakin kasvi- ja eläintuntemuksellaan. Reilun vuoden ikäinen pikkuveli Otso puolestaan osoittelee innokkaasti kasveja ja tapailee kukka-sanaa.

Synkkiä koronauutisia selättämään on toki löytynyt muitakin ilon aiheita, joista mainittakoon perhepiirissä vietetyt lasten synttärit, puhelut entisten työkavereiden kanssa, viestien ja kuvien vaihto ystävien kanssa ja kirjavinkkien välittäminen lukupiirissä.

Kesää enteilevä auringonpaiste herättää toivon vapaammasta elämästä. Seurakunnassa se tarkoittaa elävää lähimmäisen kohtaamista ja yhteisöllisyyden kokemista. Korona-ajan käytänteet ihmisten kohtaamiseen ovat oivallinen lisä toteuttaa seurakunnan strategiaa, jossa seurakuntalaisuudella on merkitystä.

Toivotan kaikille seurakuntalaisille sekä seurakunnan työntekijöille ja luottamushenkilöille aurinkoista kesää.

Tuija Kiiskinen
kirkkovaltuuston puheenjohtaja

11 touko

Toukokuun kassikirje    

Diakoniassa on tapana laittaa ruoka-avustusten mukana ihmisille ”Kassikirje”. Joka kuukausi eri. Toukokuun kirjeen on kirjoittanut diakoniatyöntekijä Aino Kivelä.

Jokaisen ihmisen tehtävänä on olla alkuperäiskappale itsestään!

Jokaisella on oikeus elämään Jumalan luojankäsien muovaamana yksilönä. Kukaan ei ole toista huonompi tai täysin arvoton. Kaikissa meissä piilee käyttämättömiä lahjoja ja mahdollisuuksia. Me vain usein pelkäämme käyttää niitä, kun ajattelemme itseämme toisten silmistä katsottuna. Sinä olet yhtä ainutkertainen yksilö niin kuin oli Jeesuskin.

Me täällä diakoniatyössä rukoilemme jokaisen puolesta. Ovensuussa emme aina ehdi vaihtaa kuin päällimmäiset kuulumiset.

Meistä voi joskus tuntua, että olemme kadottaneet uskon, tai että se on jotenkin niin kaukana. Jumala on sinun lähellä. Jumalan sana synnyttää meissä uutta elämää joskus nopeammin, joskus vähä vähältä.

Jos usko on synnyttänyt sinussa uutta elämää, älä anna sen elämän kuihtua. Uusi elämä kaipaa vahvistusta ja huolenpitoa. Jos sinulla on esim. tarvetta Raamatulle, pyydä sitä rohkeasti meiltä!

Kevät on käsillä ja luonto puhkeaa kukkaan. Siemenestä kasvaa itu ja se on toivo uudesta elämästä. Toivo kannattelee meitä ja valonpilkkuja voi etsiä vaikka arjen rutiineista.

Siunattua kevättä!

06 touko

Ilahduttaminen

Rippikoululaiset ovat tänä vuonna saaneet yhdeksi tehtäväkseen ilahduttaa jotakuta. Olen saanut söpöjä vastauksia siihen, ketä he ovat ilahduttaneet ja miten ovat ilahduttaneet. Aika moni on soittanut isovanhemmalle tai lähettänyt viestin. Joku oli vienyt roskat tai laittanut ruokaa tai leiponut.

Toinen osa tehtävää oli kysymys siitä, miltä ilahduttaminen tuntuu. Siihen vastaus on ollut jokaisella, että ilahduttaminen tuntuu hyvältä. Eikös olekin merkillistä? Hyvän tekeminen tuntuu hyvältä myös tekijästä. Todellinen win-win-tilanne. Molemmille tulee hyvä mieli.

Tämä havainto on tuon tehtävän pointti. Me aikuiset tämä ainakin periaatteessa tiedetään: hyvää tekemällä tulee hyvä mieli. Nuorten on tätä hyvä vielä harjoitella ja itsekin kokea. Minullekin tuli hyvä mieli, kun luin nuorten vastauksia. Hyvä mieli leviää näinkin. Kun kuulee hyvästä, tulee itsellekin hyvä mieli.

Samoin taitaa mennä toisinkin päin. Jos loukkaa tai satuttaa toista, molemmille osapuolille tulee paha mieli. Jos vielä saa julkisuutta satuttamiselleen, tulee isommalle joukolle paha mieli ja näin paha olo leviää. Tästä syystä minä olen päättänyt, etten viihdy netin trollien ja vänkääjien maailmoissa. Olen ajatellut niin, että minun hyvä mieleni on niin arvokas, että tahdon sitä suojata joutavanpäiväisiltä vänkäämisiltä.

Mieluummin katson vaikkapa Norppaliveä. Juuri, kun tätä kirjoitan, norppa rapsuttaa selkäänsä. Upea eläin.

Sanna Erkanaho, pastori

30 huhti

Muutos – toivo

Jännästi on muuttuneet puheet työpaikalla.

Vielä muutama työalavastaavien kokous sitten puheiden sisältö oli paljon sitä, miten korona vaikuttaa siihen ja tähän. Viimeisimmässä kokouksessa oli selvä muutos. Tästä selvitään. Syksyksi voidaan jo suunnitella toimintaa.

Toimistotalon puheissa on sama kaiku. On alettu jo valmistautua normaaliaikoihin palaamiseen. Mietitään, miten siirtymävaihe hoituu ja mitä järjestelyjä se vaatii.

Työkavereiden kesken on alettu puhua, että miten sitä sitten uskaltaa mennä kauppaan ilman maskia, ja kauanko tulee etsittyä käsidesiä turhaan.

Uutisissa kerrotuista pudonneista tartuntaluvuista iloitaan yhtä paljon kuin Pikkuleijonien jääkiekkomaajoukkueen otteista MM-kisoissa.

Tuli pääsiäinen ja tuli toivo!

Tuli kevät ja tulee vappu!

Kun vielä tämä ilon juhla ja vähän päälle tsempataan, niin ollaan jo paremmalla puolen. Hyvää vappua!

Anu Heiskanen, tiedottaja ja penkkiurheilija

15 huhti

Oikeus avoimiin kirkon oviin

En tiedä, missä vaiheessa on tapahtunut se iso muutos, että uskonnollisuus on lakannut olemasta yhteiskunnassa normaali asia, vaan normiksi on tullut uskonnottomuus. Aika nopeasti tämä joka tapauksessa on käynyt – ainakin vielä 90-luvulla tilanne oli oleellisesti toinen kuin nyt, kun huolta kannetaan siitä, että jumalabakteereja ei vain pääse tarttumaan ja siksi kiistelemme jostain suvivirren laulamisesta kevätjuhlassa tai muusta yhtä triviaalista.

Koronan myötä on tämän jumalabakteerien välttämiskeskustelun rinnalle tullut maan hallitusta myöten kysymys siitä, miten turvataan ihmisen oikeus uskontoon, ei vain uskonnottomuuteen. Aika hurjaa!

Yhteiskunnallisessa keskustelussa on pitkään esitetty, että usko on yksityisasia ja se pitää sulkea sinne yksityisyyteen pois julkisuudesta. Sehän ei ole totta – usko ei ole pelkkä yksityisasia, se on aina myös yhteen tulemista. Nyt hallitus pohtii tätä oikeutta, AVI pohtii sitä, Tuomiokapituli pohtii sitä ja tietenkin pohditaan jokaisessa seurakunnassa. Rippikoulut, kerhot, kuorot, piirit, kohtaamiset… Voidaanko hautajaisissa joustaa tiukimmista väkirajoista, entä ristiäisissä, voiko pappi vierailla seurakuntalaisen kodissa, entä hoitolaitoksessa, voivatko kirkon ovet olla auki? Hyvä, että keskustellaan, kyse ei ole pienestä asiasta. Kyse on siitä, mitä meille jää kaiken normaalin pettäessä, jos ei jää oikeutta turvata Jumalaan.

Pohdintaa riittää ja uusia ohjeistuksia tulee. Seurakunnan toiminta jatkuu monella tavalla ja tasolla, ja joka tapauksessa haluamme turvata seurakuntalaisen oikeuden kirkon avoimiin oviin, edes joskus. Ja niin ovet ovat sunnuntaisin hetken auki, ehtoollispöytäkin on hetken avoinna ja ihminen on hetken aikaa tavattavissa kasvotusten – toki kaiken aikaa tavattavissa puhelimen ja netin kautta. Se ei ole paljon seurakunnan normaalitoiminnan rinnalla, mutta edes jokin yhteen tulemisen minimi täytyy säilyttää. Ilman luottamusta Jumalaan emme jaksa ja seurakunnan tehtävä on tukea sitä luottamusta kaikin mahdollisin tavoin myös silloin, kun niistä tavoista moni on muuttunut mahdottomaksi.

Siitä pidämme kiinni.

Timo Uotila, pastori

08 huhti

Riemu

Se tunne, kun yllätyt positiivisesti. Kun näet jotain odottamatonta, siis sellaista, jota olet kyllä odottanut, mutta et ole uskonut tapahtuvaksi. Ja siitä se riemu! Se hämmennyksen sävyttämä kaikenkattava riemu.

Ylösnousseen Kristuksen tavanneet olivat varmaan näissä tunnelmissa. Ainakin minä olisin heidän asemassaan ollut. Ja olen.

Ystäväni ja työtoverini Uotilan Timo on sanonut:

”Kuoleman voittamisen rinnalla kaikki muu tuntuu järjestettävissä olevalta”.

Timo on kyllä vertaansa vailla sanoittamaan syviä ajatuksia.

Tämän aamun uutisotsikoita selaillessani, pysähdyin yhden kohdalle. Näin jotain odottamatonta, siis sellaista, jota olen kyllä odottanut, mutta en uskonut tapahtuvaksi.

Pääministeri visioi ”normaalia juhannusta”.  Riemuhan siitä syttyi. Kuoleman voittamisen rinnalla koronakin tuntuu järjestettävissä olevalta.

Toinen ystäväni oli löytänyt verkosta kaksi lohduttavaa ajatusta juhannusta odotellessa.

Ensimmäinen yhdessä uskoen normaaliolojen palaavan:

”Sinä vierität kiven sydämeni päältä.”

Ja toinen voimasanoiksi siihen asti, kunnes normaaliolot on totta:

”Kun en jaksa nousta ylös, sinä olet ylösnousemus.”

 

Anu Heiskanen, tiedottaja, joka rakastaa yllätyksiä ja syviä ajatuksia

23 maalis

Turha yrittää, huijarit

Saunan jälkeen maanantai-iltana tuli ensimmäiset viestit, että jotain outoa tapahtuu Nokian seurakunnan nimissä. Facebookissa Nokian Seurakunta -niminen yksityisprofiili pyytää kaveriksi, rekisteröitymään ja lopulta pankkitilin numeroa! Viestinnän yksikkö, avuliaat tykkääjämme ja naapuriseurakunnan tiedottaja alkoivat toimia.

Seurakunnan nimissä oli siis tehty valeprofiili tietojen urkkimistarkoituksessa. Kuinka kukaan viitsii olla tuollainen?

Jaoimme varoituksia ja ohjeita Facebook-sivulle, ihmiset ilmiantoivat huijarin profiilia ja Facebookiin lähetettiin ilmoitus tekijänoikeusloukkauksista. Ennen puolta yötä valeprofiili oli poistettu. Emme ole kuulleet, että huijari olisi vähäisimmässäkään määrin onnistunut tavoitteissaan. Ähäkutti.

Onneksi kaikki meni nopeasti ja hyvin, ja vaikka ei olisi mennyt, päällimmäiseksi tästä stressaavasta tapauksesta jää hyvä mieli; miten nopeasti, ihanasti ja yhteisvastuullisesti huolehdittiin toisistamme.

Paastokalenterissa tämän päivän kohdalla lukee:

”Rukoile niiden ihmisten puolesta, joiden puolesta et haluaisi rukoilla.”

Tiukkaa tekee eilisen rumban jälkeen, mutta lupaan yrittää.

Anu Heiskanen, tiedottaja, joka pyyhkii hikeä otsaltaan

Ps. Yleispätevät ohjeet yhteisöjen sivujen huijausyrityksille:

  • Nokian seurakunnan Facebook-sivu ei ikinä pyydä luovuttamaan henkilötietoja eikä rekisteröitymään mihinkään sivulle.
  • Arvonnoissa ilmoitamme aina Facebookissa julkisesti voittajan.
  • Jos joku ehtii antaa tietonsa valesivulle, tulee tehdä sähköinen rikosilmoitus poliisin nettisivuilla www.poliisi.fi.
01 maalis

Kaunein talvi ikinä

Etätyöpisteeni ikkunanäkymä on mielenkiintoisempi kuin toimistolla. Toimistolla ikkuna antaa pysäköintialueelle. Ihan kivoja autoja siellä kyllä onkin, mutta kotitoimistosta näen puita. Pidän puista. Nuo kuuset ja männyt takapihalla juurruttavat minut historiaani. Oksilla piipahtavat lintuset ovat kuin Nooan kyyhkysiä, tuoden viestiä toivosta. Kyllä tästä vielä selvitään.

Tuntui vaikealta kirjoittaa otsikko: Kaunein talvi ikinä, kun yhtä kirjainta vaihtamalla se olisi kauhein talvi ikinä – ja sekin on totta tavallaan. Monen vuoden jälkeen saimme kuitenkin oikean talven. Välillä oli niin kaunista, ettei sanoja löydy sitä kuvaamaan.

Kevääksi kääntyvä talvi (ja sitä edeltänyt syksy, ehkä kesä, ja kevätkin) on ollut monelle raskas. Myös itse olen usein syvään huokaisten kääntänyt työtuolin ikkunaan päin. Siellä vahvat, vanhat puut huokailevat kanssani: ”Jo on aikoihin eletty”. Ajattelen heitä, joita tauti on riepotellut, ja huokaisen uudelleen.

Paaston ajan alkuun tuli tieto rajoitusten kiristymisestä. Pitää vielä jaksaa vähän aikaa. Vielä pitää kestää kauheutta, että pääsemme vielä kauheammasta eroon. Paaston ajatuksia tämä aika vahvistaa. Kysymys mikä on elämässä tärkeintä, on saanut konkretiaa pandemian myötä. Kun olen pakon edessä joutunut luopumaan monista tärkeistä asioista, voinen jatkossa luopua turhasta vapaaehtoisesti.

Tsemppiä, voimia, Valoa!

Anu Heiskanen, tiedottaja ja puiden katselija

25 tammi

Valoa Nokian kirkoilla!

Kolmena peräkkäisenä lauantaina on Nokian kirkoilla ollut ja on tapahtumaa. Siis tänä kokoontumiskieltojen aikana? Kyllä! Saahan sitä keksiä keinoja toteuttaa yhteisöllisyyttä ohjeita noudattaen. Ja näin meillä tehtiin.

Papistossa ideoitiin pakkasten tultua tapahtuma Valoa Nokialle. Nokialaisia pyydettiin tekemään jäälyhtyjä ja tuomaan niitä Nokian kirkolle la 16.1. Niitähän tuli, ja ne aseteltiin rinteeseen sydämen muotoon tuomaan iloa ja lohdutusta. Tulisydän huomioitiin myös Nokia city -Facebooksivulla ja se sai paljon tykkäyksiä kommentteja. Samoin toki seurakunnan omalla sivulla!

Idea jalostui, ja niinpä Tottijärven, Siuron ja Pinsiön kyläkirkoilla sytyttiin tulet jää- ja lumilyhtyihin la 23.1. ja Suoniemellä sytytetään la 30.1.

Pitemmittä puheitta, kun se kuva kerran puhuu enemmän kuin tuhat sanaa: