Marraskuun harmaus on mahdollisuus

Autoradiossa Edu Kettunen laulaa kuinka radiossa räyhää tylsä blues. Lauluun kirjoitetut elämänkohtalot ovat alakuloisia: tuulet kylmenevät ja ruusut lakastuvat. On stadin lokakuu. Niin hyvin tunnistan tuon hitaan nahistumisen syksyn edetessä. Elokuulla innostun joka vuosi kun nenään käy sanomalehteä hakiessa ensimmäinen syksyn aromi. Kellastuvat lehdet riemastuttavat, samoin ne ikään kuin kirkkaammat värit, teräväpiirtoisemmat maisemassa. Muuttolintujen aurat ihmetyttävät minua aina, miten ne osaavat lentää aurassa niin tarkoituksenmukaisesti.

Näiden havaintojen jälkeen alkaa selviämistaistelu, joka alkaa suunnilleen kellon siirtämisestä talviaikaan. Pimeys rymähtää niskaan. Maisema on lopettanut värien käytön. Päällimmäisenä sävynä on harmaus, jota vahvistaa tihkusade. Miljoonasade lauloi tästä kauan sitten, kuinka päivät raahautuvat varisparven lailla. Se on edelleen niin sattuvasti sanottu. Vaikka olisi miten aikuinen ihminen ja pitäisi olla ymmärrystä ja kestävyyttä sietää olosuhteita, marraskuu tekee minulle joka vuosi vaikeaa. Lähinnä tekisi mieli käpertyä kerälle, syödä napsuttaa talvivarantoa, lukea kirjoja ja polttaa kynttilöitä, pyrkiä pysymään kotona.

Päivän kahden jälkeen talvehtiminen alkaisi luultavasti kyllästyttää, mutta mieliala tuskin juuri kohoaa. Näiden tuntemusten ja kokemusten kanssa en ole suinkaan yksin. Asiantuntijat kutsuvat nahkeutta kaamosväsymykseksi.

Tänä vuonna töissä ajattelimme lähteä tutkimaan marraskuisia vaikeuksia yhdessä. Ja oikeastaan nähdä sen koko marraskuun hämärän valtavana mahdollisuutena kulkea läpi. Marraskuu kääntyi muotoon #harraskuu. Seurakunnan sosiaalisessa mediassa julkaistaan viikoittain aineistoa, joka voi antaa virikettä ja virkeyttä mieleen. Ehkä niitä voisi sanoa selviytymisen keinoiksi tai virikkeiksi. Sellaisen mahdollisuuden tarjoamista, että tänä vuonna marraskuusta ei koitettaisi selvitä suomalaisittain kunniakkaasti sisulla ja hampaat kirskuen. Saisi ihan luvan kanssa viipyä hämärän hyssyssä ja tutkia sielunsa tilaa. Lepotilaa tarvitaan, että jokin voisi alkaa kasvaa. Sen kasvun mahdollisuuksia tuodaan näytille.

Psalmiin 17 on kirjoitettu:

”Minä huudan sinua avuksi,
Jumala, ja sinä vastaat minulle.
Kuuntele minua, kuule, mitä puhun sinulle.
Osoita minulle ihmeellistä hyvyyttäsi!
Varjele minua niin kuin silmäterääsi,
peitä minut siipiesi suojaan.”

Koitan muistaa tästä pari sanaa, rivin tai kaksi, jotka voisi sanoa itselleni mielessä kun marraskuu tukistaa sielua. Varjele minua ja meitä, että jaksaisimme odottaa ensimmäisen adventtikynttilän syttymistä, kun elämme tämän marraskuun.

Eeva-pappi