Kahvia ja pullaa

Antti Tuisku laulaa uudella levyllään nerokkaan biisin Kahvia ja pullaa. Siinä kaivataan omaa joukkoa, jossa saan olla turvallisesti kotonani, on se sitten ”hiihtoliitto tai joku pervoilukerho… hengen ja tiedon seura tai mikä virveliryhmä vaan”. Ryhmä, missä tunnen säännöt, missä ajatellaan samalla tavalla, käyttäydytään tuttujen mallien mukaan.

Mietin, onko meidän odotuksemme seurakuntaa kohtaan tällaista kahvia ja pullaa –odotusta. Minun oma joukkoni, jossa ei tarvitse pelätä, että omaa tapaa ajatella tai toimia tarvitsisi tarkistaa. Mietin tätä myös meidän seurakuntaviikkomme osalta – halua tai rohkeutta lähteä mukaan tilanteisiin, joilla ei ollut tuttua nimikettä tai tuttua formaattia, löytyi vähemmän kuin olin toivonut. Viikon aikana tarjolla oli melkoinen kirjo seurakuntamme elämää, kovin harva sen myötä lähti liikkeelle kohtaamaan mitään itselle uutta. Kovin harva antautui vaaraan yllättyä siitä, että kotiseurakunta on tätäkin.

Onko kansankirkkomme seurakunta täällä Nokialla kahvia ja pullaa -kerho vai jotain muuta? Pitäisikö olla, saako olla? Liitynkö minä taatusti tuttuun ja turvalliseen, vai liitynkö niiden joukkoon, jotka omalla tavallaan, omina itsenään etsivät ja kaipaavat yhteyttä Jumalaan ja toisiin ihmisiin?

”Tuntuu että kaikil muil on paikka / Niil on oma meidän jengi seuraa / Mis voi aina sunnuntaisin olla / Puku päällä muiden kaa. / Tuntuu että kaikil muil on suunta / Niil on oma ryhmän sääntökirja / Eikä niiden tarvi aprikoida / Tekikö ne virheen taas” (Kahvia ja pullaa, teksti Saara Törmä, Kalle Lindroth, Jurek, Antti Tuisku, Aku Rannila).

Laulaako Antti Tuisku siitä miksi meidän seurakunnastamme jää niin kovin vieraaksi kovin monelle seurakuntalaiselle?

Timo Uotila, pastori