Pyhää

Lauantaina oli pyhäpäivä, oli pyhäinpäivä. Aamulla sain olla jumalanpalveluksessa jakamassa ihmisten kanssa meidän toivoamme siitä, että Vapahtajamme oli tosissaan sanoessaan, kuinka Jumalalle kelpaa hengessään köyhä, murheellinen, kaipaava. Että taivaan pääsykokeen mittarit eivät arvioi meidän hyvyyttämme tai hurskauttamme, vaan pelkästään sitä, onko meissä tilaa Jumalan todellisuudelle. 

Sitten sain hyvien työtovereiden ja vapaaehtoisten kanssa jakaa pienen palan matkaa haudoille kynttilöitä tuovien ihmisten kanssa. Otatko kylmää ja märkää syksyä lämmittämään vähän mehua? Oletko jo käynyt monta kynttilää sytyttämässä? Ketä sinä tämän haudan äärellä muistelet? Miten sinä jaksat nyt? Mitä tarinoita tuon ihmisen muisto kantaa? 

Ilta pimeni, mutta kynttilät valaisivat. Ei hautausmaalla valoisaa ollut, mutta sen verran tuhannen kynttilän valossa näki, että siinä hautakivessä oli piirrettynä risti, Vapahtajan merkki. 

Illan päätteeksi kirkkoon kokoontui joukko vuoden aikana läheisensä menettäneitä. Kaipausta ja kiitollisuutta, ainutlaatuisen ja silti yhteisen kokemuksen luomaa yhteyttä. Myös toivoa – tänne asti on sentään tultu, tästä kuljetaan eteenpäin. 

Monta muistoa ihmisistä, jotka ovat olleet Jumalalle rakkaita, monta kohtaamista ihmisten kanssa, jotka ovat Jumalalle rakkaita. Pyhäinpäivä. 

Timo Uotila, pastori