Me ollaan nuoriso, me ollaan tulevaisuus!

Pikku-G:n jo vanha räppibiisi (otsikko) soi päässäni, kun olimme kirkossa valmistelemassa kuvaa uuteen rippikoulutodistukseen. Muistin vahvasti miksi pidin entisestä työstäni nuorten parissa. Tajusin taas, että roolini ei ole seistä nuorten joukoissa vaan heidän tukenaan.

Katsokaa näitä. Katsokaa kirkasta katsetta. Nähkää asenne; tässä me olemme, tulevaisuus. Minusta tuntuu turvalliselta ajatella tulevaisuutta, kun se on näiden nuorten käsissä. Minun ja heidän tulevaisuuden näkymät ja toiveet sen suhteen voivat olla erilaisia (tai sitten ne on ihan samat, sekin on mahdollista), mutta se ei hirvitä. Minä luotan nuorisoon.

Julkisuudessa on viime aikoina arvosteltu nuoria kovin sanoin. On väitetty, että heidän päähänsä on istutettu aikuisten ajatuksia tai että ilmastoasioiden puolesta ollaan kyllä mieltä osoittamassa (lue: poissa koulusta), mutta itse ei olla valmiita tekemään mitään tai luopumaan mistään.

Minä väitän, että heidän päähänsä ei ajeta mitään, mitä he eivät sinne halua ajettavan. Diginatiivien medialukutaito on korkealla tasolla ja sen kautta he ovat oppineet erottamaan itselleen sopimattoman infon myös muusta viestinnästä.

Minä tiedän monia nuoria, jotka ovat tehneet radikaaleja valintoja ympäristön puolesta ja luopuneet omastaan sen hyväksi. Ihan jopa vanhempien vastustuksesta huolimatta.

Nämä nuoret ovat myös tulevaisuuden kirkko. He ovat polvistuneet alttarille ja ristineet kätensä. Sen jälkeen he ovat kääntäneet katseensa suoraan kameraan. Kuvaa vaan. Olemme asiamme takana.

Anu Heiskanen, tiedottaja