Suunitelmia
Minä en ole kovin spontaani ihminen. Minä suunnittelen asioita huolella ja koitan varmistaa, että yllätyksiä ei isommasti tule, vaan asiat pysyvät ennustettavina. Tämä on osa minua, mutta se myös ärsyttää.
Olen lähdössä vuoden isoon seikkailuun – pitkälle pyöräreissulle. Ennen reissua minulla on aina tehtynä melko tarkka suunnitelma reitistä, mahdollisista yöpaikoista jne. Nyt päätin, että tähän reissuun lähden hyvin ylimalkaisen suunnitelman kanssa – lento Riikaan on varattu, mutta kymmenen päivää sieltä kotiinpäin saavat järjestyä niin kuin järjestyvät.
Tänään sitten en enää kestänyt, vaan avasin kartat oikein kunnolla ja tein hahmotelman reitistä, listasin yöpaikkoja, varasinkin yhde
n hotelliyön, tarkistin laivojen aikatauluja, mittailin matkoja. Ja tämän myötä reissu alkoi! Pää täyttyi odotuksesta ja mielikuvista, uudet ideat, unelmat, tavoitteet ja toiveet alkoivat virrata mielessä. Ihanaa! Kai minä vain olen sellainen ihminen, jonka kuuluu suunnitella!
Samaan aikaan mielessä on suunnittelemattomuus. Olen viime viikkoina saanut hetken kulkea rinnalla monen ihmisen kanssa tilanteissa, joissa elämän hallinta on osoittautunut pelkästään kauniiksi toiveeksi läheisen sairauden tai kuoleman myötä. Suunnitelmat ja tavoitteet ovat yhdessä hetkessä unohtuneet elämän uuden todellisuuden myötä.
Näiden välissä elämme – elämän hallinnan ja hallitsemattomuuden. Yksien suunnitelmien romahtamisen matkalla lauloimme hautajaisissa tutusta virrestä: `Minne käynkin maailmassa, sinä olet hoitamassa. Onni täällä vaihtelee, taivaan Isä suojelee´. Niin toivon. Toivon silloin, kun suunnittelen ja valmistaudun parhaani mukaan, toivon silloin, kun saa seikkailla tietämättä, minne kohta päädyn, toivon myös silloin, kun kaikki suunnitelmat pettävät. Minne käynkin…
Timo Uotila