25 touko

Kirkkomakkara

On kiva, kun joskus (Mirkun talkoovastuunkantamisen myötä kesäkauden ulkopuolella joka pyhä) saa jumalanpalveluksen jälkeen jäädä kirkkokahveille. Jumalanpalveluksen yhteys, ehtoollisyhteys – ne täydentyvät sillä yhteydellä, joka tulee todeksi, kun istutaan samassa pöydässä ja jaetaan eväät.

Tänään kuuntelin, kuinka lapsi selitti äidilleen: – Tänään ei ole kirkkojätskiä, kun on kirkkomakkara.

Oli Helatorstai, reformaation juhlavuoden iso juhla ja Nokialla kirkon (varhaiskasvatuksen kevätkirkko, jossa on joskus ollut jätskitarjoilu) jälkeen mukava piknik – makkaraa grillistä, upeaa irkkumusiikkia Lassi-papin kavereineen soittaessa ja hyvää seuraa.

Kirkkomakkara. Oikeastaan huvittava sana ja samalla aivan ihana sana. Onko meille kasvamassa uusi polvi seurakuntalaisia, kristittyjä, joille jätskin jakaminen jumalanpalveluksen jälkeen on normaalitilanne ja makkaran jakaminen jumalanpalveluksen jälkeen jotain spesiaalia? Se, ettei jaettaisi mitään, on sen sijaan kummallista tai oikeastaan mahdotonta.

Minä toivon niin. Minä toivon, että sanan `kirkko´ perään liitetään koko ajan uusia määreitä ja ne kaikki ovat oikeita. Kirkkokahvit, kirkkojätski, kirkkomakkara… Ja se ateria kirkossa, missä Vapahtaja on samassa pöydässä meidän kanssamme ja kirkkoyhteys, sinä, minä, Kristus meidän kanssamme, sanassa, ehtoollisessa, meissä, sinussa.

Helatorstaina kerrotaan, kuinka Jeesus on samaan aikaan taivaassa ja samaan aikaan täällä maan päällä meidän kanssamme.  Minä olen heikolla uskollani kohtuullisen varma, että Hän jakoi meidän kanssamme tänään kirkkomakkaran.

Timo Uotila

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *