Pääsiäisvaelluksen alkaessa

Pääsiäisvaellus on melkoinen rutistus. Kuutisenkymmentä ihmistä on tehnyt ja tekee kokonaisuutta omalla paikallaan, joku isoja tuntimääriä, joku vähemmän, mutta kuitenkin. Käsikirjoitus ja sen jalostaminen matkan varrella, lavastuksen suunnittelu ja rakentaminen, puvut, valot… Ja sitten näyttelijät – me haparoivat harrastelijat, jotka yritämme sisäistää kokonaisuutta, kompastumme vuorosanoihin, liikumme vähän miten sattuu ja silti koko ajan kasvamme. Koko ajan löydämme ulkoisen alta jotain sisäistä ja koko ajan rohkeammin osaamme tuoda sen sisäisen myös esiin.

Eilen oli viimeinen harjoitus ennen nyt käynnistyviä esityksiä. Ei esityksestä valmista tullut, mutta jotain kasvoi, jotain nousi esiin. Matka ristiltä haudalle oli oikeasti surullinen, Getsemanen yö löysi jotain siitä syvästä hämmennyksestä, jota siihen kuuluu, risti oli painavampi nostaa pystyyn kuin aiemmin, kivi haudan suuta peittämään oli tuskainen vierittää paikalleen…

On etuoikeus tehdä projektia monen siskon ja veljen kanssa. On etuoikeus joutua oikeasti käymään läpi kaikkein isoimpia asioita – ristiä, kuolemaa, surua, yhteyttä, elämää, toivoa – ristin ja ylösnousemuksen pääsiäisaikaa.

Matkan varrella olen monta kertaa miettinyt, oliko mitään järkeä ryhtyä näin isoon projektiin. Nyt ensimmäiseen esitykseen lähtiessä olen edelleen epävarma siitä, onko tämä kaikki vaivan arvoista, mutta olen minä kyllä samalla aikamoisen innostunut.

Timo Uotila