SuomiLove?
Tulin kotiin kirkosta. Kirkossa sytytimme kynttilämme viime päivien tragedioiden satuttamille niiden satuttamina. Lauri luki Raamattua, rukoilimme, lauloimme, juttelimme, olimme hiljaa. Miksi se, minkä pitäisi olla hyvää ja oikeaa ihmisten kesken, joskus kääntyy vastakohdakseen? Miksi ihmiselle tulee mahdolliseksi vahingoittaa toista tai itseään? Miksi rakastamisen vahvasta aikomuksesta syntyy sellaista, mikä tuhoaa elämää? Emme kukaan tienneet, isojen kysymysten repiminä oli hyvä olla sitä yhdessä.
Kun tulin kotiin, televisiosta tuli uusintana SuomiLoven päätöskonsertti. Pateettisena, naiivina, välillä positiivisessa vakavuudessaan melkein naurettavana ja silti minua aina koskettavana. Rakkauden ilmaisemista lauluilla, kun sanat tuntuvat liian mitättömiltä. Sillä sekin on totta. Totta on rakkaus, hyvä tahto, välittäminen. Totta jopa sen ilmaiseminen toiselle, sanominen, laulaminen, koskettaminen…
Kuinka nämä todellisuudet voivat olla olemassa yhtä aikaa? Kuinka meistä löytyy pakahduttavaa, kaiken voittavaa rakkautta, joka on valmis antamaan kaiken toisen edestä ja samaan aikaan meistä löytyy hirvittävää pimeyttä, joka on valmis tuhoamaan kaiken?
En minä tiedä. Kysymykset jäävät ja hämmennys jää. Minulle varmaan tämän illan evankeliumi – hyvä sanoma – oli kirkkohetkeämmekin isompana se, että SuomiLove tuli telkkarista. Että rakkauskin on. Siis Rakkaus.