Ilotulitus

Saimme viettää vuodenvaihdetta 2- ja 4-vuotiaiden lastenlastemme kanssa. Nuoremman isä oli hankkinut muutamia raketteja ja niitä lähdimme ampumaan innostuneiden lasten kanssa. Ensimmäinen pamahdus sai aikaan ensimmäisen itkun eikä itku sitten oikein enää laantunutkaan rauhoitteluista huolimatta. Ei varsinkaan, kun kerroimme lähtevämme katsomaan kaupungin komeaa ilotulitusta. Minä en tahdo, minä jään autoon, minä haluan äidin luo…

4-vuotias oli loppujen lopuksi jopa vaikuttunut ilotulituksesta, 2-vuotias ei äitinsä sylistäkään saanut itkuaan kunnolla lakkaamaan. Oliko tuo nyt sitten ilotulitus – kokonaissaldo taisi jäädä jonnekin ilon ja kauhun välimaille. Hauskan pitäminen ei ole yksinkertaista, se tuli selväksi viimeistään uudenvuodenyön uutisia eri poliisipiireistä ja pelastuslaitoksista seuraamalla!

Kotipihaan jäi muutama tähtisadetikku ja niiden polttaminen pimeässä illassa tuliympyröitä piirtäen oli jokaisen mielestä hienoa, vaikka kovin paljon vaatimattomampaa olikin kuin hienot raketit. Ja todella hienoa uuden vuoden viettämistä vasta olikin, kun 4-vuotias kuuli saavansa nukkua Mummun vieressä.

Mikä ihan oikeasti tuottaa iloa, saati mikä tuottaa onnellisuutta? Sen kun tietäisi! Tai ehkä paremminkin: kyllä me tiedämme, mikä voisi tehdä meitä onnellisiksi, mutta aikamme ja vaivamme käytämme aivan muuhun.

Timo Uotila