06 joulu

Tuntematon

Itsenäisyyspäivänä olen elämästäni kovin kiitollinen. Jumalanpalvelus Nokian kirkossa oli kai sellainen kuin pitikin – työkavereitten kanssa mietimme, että itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksen tulee olla vähän pönöttävämpi kuin jumalanpalvelus yleensä, mutta ei sillä tavalla pönöttävä, ettei se olisi meidän seurakuntaamme. Tämän ymmärtääkseni teimme.

Kaupungin itsenäisyyspäivän juhlassa Pappilan nuortenillat sai nuorisotoimija-palkinnon. Olen ylpeä! En ole juurikaan mitään tehnyt palkinnon eteen, mutta jos kirkkoherrana on voinut jollain tavalla luoda edellytyksiä – aineellisia ja asenteellisia – hyvien asioiden toteutua, ei työni ole ollut turhaa.

Nyt katselen Yle areenasta Tuntematonta sotilasta. Huomaan katsovani nimenomaan sitä Tuntematonta. Sitä armeijan filmivarastoista löytyvän kuvan oikeasti tuntematonta miestä, joka kulkee osana joukkoa kohti taistelua – voitonvarmana tai tappion jo hyväksyneenä, sitä, jonka nimeä en näe näyttelijöiden listassa. Sitä tuntematonta – miestä tai naista tai tyttöä tai poikaa, joka ei ole omalla paikallaan minunkaan mielestäni erityisen tärkeä ja sitten on sitä kuitenkin. Sodassa tai tämän päivän maailmassa tai seurakunnassa. Sitä tavallista ihmistä, tuntematonta sotilasta tai siviiliä. Sitä, joka ei tule noteeratuksi sankareita luetellessa tai ei tule noteeratuksi kerrottaessa myöskään uskon sankaruudesta. Ja joka kuitenkin on omalla paikallaan se ainoa, joka voi juuri sen paikan täyttää. Oman paikan – ihmisenä, suomalaisena, kristittynä, seurakuntalaisena, nimeltä tuttuna. Minulle tuntemattomana – useimmille muille ehkä vielä tuntemattomampana kuin papillensa – mutta Jumalalle tuttuna, nimeltä kutsuttuna.

Timo Uotila

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *