Voi voi!

Nokkarin tekstaripalstalla kirjoitettiin, kuinka Nokian kirkossa oli komennettu lapsia. ”Miltähän lapsista tuntui? Jäi varmaan trauma. Ei ihme, jos kirkossa ei ole lapsia.”

Oli uusien työntekijöiden tehtävään siunaaminen ja yksi siunattavina olleista työkavereistamme otti lapsensa mukaan. Pojat pärjäsivät oikein mainiosti, mutta poikkesin kuitenkin jossain vaiheessa sanomassa pojille, että kirkko on paikka, jossa saa halutessaan liikkuakin, tuolta käytävän päästä löytyy vaikka laatikko täynnä pehmoleluja, joita sopii käydä hakemassa, jos siltä tuntuu.

Todellisuus ja meidän mielikuvamme eivät aina kohtaa. Valitettavasti meidän tunteemme peittoavat faktat mennen tullen. Kuinkahan paljon syyllistyn samaan itse! Luon mielikuvan asiasta omien käsitysteni ja ennakkokuvieni pohjalta ja sen käsityksen horjuttaminen vaatiikin paljon työtä!

Reformaation merkkivuosi alkaa. Minulle ja monelle muulle ja koko some-maailmalle voisi muistuttaa Martti Lutherin selityksestä kahdeksanteen käskyyn `Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi!´ Sukupolvesta toiseen olemme opetelleet katekismuksesta: – Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme puhu lähimmäisestämme perättömiä, petä hänen luottamustaan, panettele häntä tai tahraa juoruilla hänen mainettaan, vaan puolustamme häntä, puhumme hänestä hyvää ja tulkitsemme kaiken hänen parhaakseen.

Siteeraan vieläkin katekismusta: – Käskyt eivät ole vain elämänohje. Ne osoittavat, ettei kukaan meistä kykene täyttämään Jumalan vaatimusta, vaikka sydämemme tunnustaakin sen oikeaksi. Minulle kahdeksas käsky näyttää kovin selvästi, kuinka toivo ei ole minun hyvissä tarkoituksissani vaan siinä, että Vapahtaja syntyi maailmaan (hyvillä mielin viimeistelemme joulun ajan esitettä lähtemään painoon).