Yhteistä matkaa

Syn = yhdessä, odos = matka, Synodi = yhteinen matka. Kuuden vuoden välein kirkkomme piispat kutsuvat papiston (ja tällä kertaa Tampereen hiippakunnassa myös diakonian virkaan vihityt) Synodaalikokoukseen. Tämän vuoden kokousten teemana oli reformaation juhlavuoteen liittyen Armoa!

Meidän kokouksessamme yhteistä matkaa ei tehty vain keskenämme keskustellen ja jakaen, vaan koko joukkomme lähti liikkeelle eri puolille Tamperetta ja sen ympäristöä yhteisöihin, järjestöihin, työpaikoille, toreille, ihmisten keskelle tutkimaan yhdessä heidän kanssaan, mitä Armo on. Tätä matkaa kutsumme rohkeasti pyhiinvaellukseksi. Me emme olleet viemässä Jumalaa jonnekin – missä voisi olla se paikka, missä Hän ei vielä olisi! – vaan me lähdimme jakamaan sitä suhdetta läsnä olevaan Jumalaan, joka väistämättä on olemassa, huomaavat ihmiset sitä itse tai eivät.

Minä sain olla johtamassa ryhmää Poliisiammattikorkeakoulussa Hervannassa. Me muun muassa seurasimme, kuinka opiskelijat oppivat kaatamaan väkivaltaisesti käyttäytyvän ”asiakkaan” maahan varoen huolellisesti, ettei tämä lyö takaraivoaan maahan! Me keskustelimme siitä armollisuudesta, että poliisi ei suojele vain sitä, jota lyödään, vaan myös sitä, joka lyö. Me pohdimme velvollisuuden täyttämistä, sovittujen pelisääntöjen asettamista omien tunteiden ja halujen edelle, me löysimme yhteistä kokemusta kutsumuksesta olla omalla paikallamme ihmisen rinnalla. Armosta. Olin vaikuttunut.

600 pappia ja diakoniatyöntekijää vaeltamassa ihmisten keskellä kaupungissa pohtimassa heidän kanssaan armoa, harvoin olen saanut olla mukana missään näin innostavassa. Joku viisas on sanonut: ”Kaikki, mikä tapahtuu, tapahtuu siinä maailmassa, jonka kanssa Jumala on tehnyt pysyvän liiton.” Me saimme ja me saamme kulkea yhdessä ihmisten kanssa ja olla silloin aina siellä, missä Jumalakin jo on. Mahtavaa!