Häissä

Sain vihkiä sukulaistytön. Lomalla onneksi ehtii, kovin usein muuten joutuu sukulaisten ja tuttavien toimituspyynnöistä kieltäytymään, kun oman seurakunnan työt on tietysti hoidettava ensin.

Taas kerran mietin, mitä vihkiminen oikein tarkoittaa. Elämän arki ei muutu miksikään, päivä prinsessana ei kovin pitkään kanna (vaikka hauskat juhlat olivatkin), perinne ja tapa ovat kauniita, mutta eivät kai ne voi olla se varsinainen asia, minkä takia naimisiin mennään kirkossa.

Juridinen puoli avioliittoon vihkimisessä ei mielestäni kuulu kirkolle, se on jäänne ajalta, jolloin kirkko oli valtiokirkko. Juridiikka kuuluu tuomioistuimille ja virastoille, ei papille. Onneksi kristillisessä avioliittoon vihkimisessä on toinenkin puoli kuin pelkästään juridiikka. Aviopuolisoiksi julistamisen jälkeen maistraatin virkailija sanoo: Onneksi olkoon!, pappi taas saa laskea kätensä vihittyjen päälle ja siunata heidät: Jumalan Henki ohjatkoon teitä, Jumalan voima varjelkoon teitä, Jumalan viisaus opettakoon teitä, Jumalan käsi suojelkoon teitä, Jumalan tie antakoon teille suunnan. Siunatkoon teitä kaikkivaltias ja armollinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki!

En minä tiedä, mitä konkreettisia seurauksia siunauksesta tai sen puuttumatta jäämisestä on, mutta iloinen olen, että sain lähettää nämä nuoret heidän elämäänsä ja avioliittonsa siunaten.