14 syys

Keitä me ollaan ja mitä me tehdään?

Jos seurakunnan työ on herättänyt otsikon kaltaisia kysymyksiä, niin nyt kannattaa ottaa seurakunnan Facebook ja Instagram seurantaan. Koko syksyn ajan Nokian seurakunnan työalat ja luottamustoimi esittäytyvät viikoittain edellä mainituissa kanavissa.

Varhaiskasvatus aloitti Some haltuun -kampanjan viime viikolla ja parasta aikaa on menossa varhaisnuorisotyön viikko.

Työalat ja työaloilla työtä tekevät ovat erilaisia ja niinpä jokainen viikko on aina tekijöidensä näköinen. Erilaisuuden rikkauteen tuovat oman mausteensa luottamushenkilöt, joiden oma vuoro on viikolla 50, mutta heitä saattaa tavata jo työalojen viikoillakin.

Nokian seurakunnalla on myös kanavat YouTubessa ja Twitterissä.

Tavataan somessa!
Anu Heiskanen, somettava tiedottaja

11 elo

Valot pimeyksien reunoilla

Huomenna ilmestyy seurakunnan Valo-lehti. Se jaetaan Nokian Uutisten peittojakelun yhteydessä kotitalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Lehden voi lukea sähköisesti verkkosivustoltamme. Samasta osoitteesta löytyy myös aiemmat ja tulee löytymään tulevat Valo-lehdet.

Tämän blogitekstin otsikko on sama kuin Valon pääkirjoituksen, se on myös Toni Wirtasen tekstittämä kappale, joka äänestettiin Helsingin Sanomien kyselyssä 2000-luvun parhaaksi sanoitukseksi. Enkä yhtään ihmettele miksi.

Tapasin eilen ystäväni pitkästä aikaa. Aika on venynyt pitkäksi koronan takia. Pitkä oli myös illalla hitaasti kävelemämme lenkki. Askeltavoite täyttyi kirkkaasti. Läksimme liikkeelle heti sateen tauottua, kun väistyvien tummien pilvien reunoilla vasta läikehti auringon valo. Otimme varalta mukaan sateenvarjot. Vettä ei kuitenkaan enää satanut.

Arkana, mutta toiveikkaina laitoimme Valo-lehteen syksyksi suunniteltua toimintaa. Tekstin mukana kulkee ”sateenvarjoja”, pieniä muistutuksia siitä, että tapahtuvat toteutuvat, jos rajoitukset sallivat. Ehkä silti uskallamme toivoa, että ”vettä” ei enää sada.

Anu Heiskanen, toiveikas tiedottaja

26 heinä

Paluu, ja alku

Lomalta paluun ensimmäinen päivä menossa. Kokemuksesta tiedän, että tänään on vähän sekavaa, mutta huomenna en enää muista lomalla olleenikaan.

Paluu töihin on samalla paluu miettimään, miten tässä aina vaan jatkuvassa pandemiatilanteessa saadaan asiat sujumaan. Eniten juuri nyt mietin valmistumassa olevaa Valo-lehteä. Kuinka tarkkaan sinne voi laittaa syksyn toimintaa? Toisaalta kuuluu rohkaisun ajatuksia, toisaalla kehotetaan varovaisuuteen.

Syksy kuitenkin tulee, se on varma. Paluun jälkeen tulee alku, syksy on minulle ja monelle uusien alkujen aikaa. Syksyllä alkaa myös koulut. Seurakunta on perinteisesti siunannut pienet ja suuret koulunsa aloittavat. Niin on toivottavasti nytkin. Maanantaina 9.8. Nokian kirkkoon klo 18 kutsutaan kaikki opintonsa aloittavat. Siunauksella rukoillaan jokaiselle kaikkea sitä hyvää, mitä Jumala voi antaa.

Me muut palaavat ja aloittelevat voimme siunata itsemme vaikka ristinmerkillä. Että Jumala siunaisi ajatukset, tunteet ja kätten työt ja antaisi kaikkiin pyrkimyksiimme siunauksensa vielä nyt kesän jatkuessa ja sittemmin syksyllä.

Anu Heiskanen, tiedottaja ja syysihminen

18 kesä

Kesä

Lämpömittarin lukemista voimme päätellä: on kesä. Seurakunnan toimintaa katsomalla voimme päätellä saman asian.

Seurakunnassakin on saatu avata rajoituksia ja toimintaa. Rippikoulut ja -leirit ovat käynnissä, kesäpyhäkouluja pidetään, kirkossakin saa taas käydä – ja muutakin toimintaa käynnistellään muistaen terveysturvallisuus. Otetaan askelia kohti normaalimpaa arkea. Toivon ja uskon niin.

Ja vaikka aurinko paistaa kesäisen kirkkaasti, vilkaistaan pikkuisen syksyyn. Koska olen siinä onnellisessa asemassa, että saan viettää kesälomaa, syksyn Valo-lehteä on valmisteltava jo nyt.

Sitä varten sain käydä Urhatussa haastattelemassa uutta kappalaistamme Juha Partasta. Juhalla oli siellä ripari käynnissä ja oppituntien välissä aikaa jutella. Urhatun rannalla oli taas niin kaunista, että meinasi vetää sanattomaksi. Juhaa ei onneksi!

Urhatusta ajelin Siuron kirkolle, jossa kanttorimme Minna Viinikainen oli töissä. Juttelimme lehteen tulevista asioista. Vähän arkaillen, mutta kuitenkin, päätimme laittaa sinne jotain myös suunnitteilla olevista tapahtumista.

Siurosta ajelin Nokian kirkolle, jossa oli menossa U1-riparin konfirmaatioharjoitus. Nuorten kanssa paikalla olivat pastori Eeva Koskimäki, nuorisotyönohjaaja Marko Linjala ja kesäteologi Jenny Ansah. Jennyn kanssa vetäydyttiin ulos juttelemaan ja otettiin valokuva kirkonmäellä olevien upeiden alppiruusujen edessä.

Näistä ja muista mielenkiintoisista asioista lisää 12.8.2021 ilmestyvässä Valossa.

Anu Heiskanen, tiedottaja

07 kesä

Kesäkuun kassikirje

Diakonian ruoka-avustuksen mukana jaettavan kirjeen on kesäkuussa kirjoittanut diakoniatyöntekijä Merja Heinilä.

”Sama taivas yllä tämän maan yhä kutsuu meitä kulkemaan. Sama aava meri sininen, sama koti yhteinen.”

Näin lauletaan Pekka Simojoen laulussa Sama taivas sama maa. Tuntuu, että näin kesän tullessa taivas on sinisempi ja lämmin sää todella kutsuu ulos kulkemaan – lyhyimmillään vaikka vain parvekkeelle asti. Kotimaamme on hieno yhteinen koti, jokaiselle löytyy sija – on se sitten asvaltin kuumuudessa tai metsän huminoissa, veden äärellä tai kotikirkon portailla. Missä on sinun lempipaikkasi, oma mielen mansikkamaasi näin kesällä?

”Samaa vettä janoinen saa, sama lähde pulppuaa. Vesi kirkkain kaiken janon sammuttaa.”

Kuumalla säällä tulee kirjaimellisesti jano. Jos joutuu odottamaan juomaan pääsyä, saa lopulta tuntea kuinka ihana viileä ja virkistävä vesi voitelee sisuksia. Meillä voi olla myös hengen janoa. Kaipausta päästä virkistäytymään uskon elämän lähteille. Pienkin yhteys ylöspäin hoitaa nuutunutta sielua. Tuttu laulu voi toimia ylhäältä annettuna rukouksena. Toisen kirjoittamat sanat kuvaavat joskus todella osuvasti omaa elämää ja mielen kulkua. Rukous nousee hyräillen tai mielessä laulaen Luojan puoleen pyyntönä ja kiitoksena.

”Täällä yhteen kuuluu jokainen, kasvi, lintu, puu ja ihminen. Kukin hoivan toisellensa suo, yhdessä näin uutta luo.”

Yhteisessä elämässämme, täällä kotosuomessa jokaista tarvitaan. Saamme ihan jokainen pitää huolta luonnosta ja toinen toisistamme. Keneltä sinä saat apua, kun sitä tarvitset? Entä ketä sinä olet hoivannut tai hoivaat?

”Yksi kaiken antoi omastaan, kaiken voitti rakkaudellaan. Yksi meitä kutsuu kulkemaan aina hänen seurassaan.”

Kuljetaan tätä meille annettua kesää ja yhteisiä maisemia toinen toisestamme huolehtien ja iloiten yhdessä siitä hyvästä mitä Jumala meille rakkaudessaan antaa. Kuljetaan siinä Isän Jumalan hyvässä, parhaimmassa, seurassa niin kauniit aurinkoiset päivät kuin myrskysäätkin.

”Sama voima rakkauden, syliin sulkee jokaisen. Matka jatkuu, matka kohti Jumalaa.”

31 touko

Kesää kohti

Kesä alkaa Suvivirrestä! Kaiholla muistelen omien lasteni kevätjuhlia, joissa liikutukseltani en pystynyt laulamaan Suvivirttä; lasten laulu kyllä raikui komeasti. Sittemmin tuota ainutlaatuista tunnelmaa on ollut vaikea tavoittaa, vaikka monessa tilaisuudessa onkin Suvivirttä laulettu.

Ilolla tervehdin seurakunnan ilmoitusta, jossa kutsuttiin seurakuntalaisia laulamaan Suvivirttä kirkonmäelle toukokuisena lauantaina ehtookellojen jälkeen. Suvivirren siivittämänä siirrytään kesään ja kohti normaalimpaa yhteisöllisyyttä.

Virret ovat aina puhutelleet minua ja niiden laulaminen on voimaannuttavaa. Kaipaan yhdessä veisaamista, vaikka arvostan kaikkea sitä musiikillista panosta, jota kanttorit ja muut seurakunnan työntekijät ovat etätoteutuksena aikaansaaneet. Jotain puuttuu, kun koettaa yksinään tietokoneen ääressä tapailla virren sanoja. Oma ääni kuulostaa ohuelta.

Tekniikka on mahdollistanut poikkeusaikana ihmisten kohtaamisen etäyhteyksin. Seurakunnankin kokouksia on pidetty ”Teamsissa”. Onhan se kätevää, kun voit vain istahtaa kahvikuppisi kanssa tietokoneen ääreen ja aloittaa kokouksen. Mutta silti kaipaan aitoja kohtaamisia ihmisten kanssa: kuulumisten vaihtoa, säästä puhumista ja mahdollisuutta katsoa puhekumppania silmiin. Vielä joskus ehkä näkee hymynkin, jonka nyt peittää maski.

Ehtoollishetkissä kirkossa on tuntenut kuuluvansa tähän seurakuntaan ja kirkon seinistä huokuu rauha, jota on kaivannut koronaeristyksessä. Mutta ikävöin myös messun mahtipontisuutta: urkujen pauhua, yhteisiä rukouksia, virrenveisuuta ja saarnastuolista puhuttua Jumalan sanaa.

Tämä eristyksen aika on herättänyt ihmisten kiinnostuksen ulkoiluun ja luontoon. Itsekin olen samoillut Pirkanmaan hienoja luontoreittejä ja eksynyt välillä mitä ihmeellisempiin paikkoihin. Kotiin palatessa ei voi muuta kuin ihmetellä luonnon kauneutta, joka näin keväällä on parhaimmillaan.

Viisivuotiaasta lapsenlapsestani Ristosta on kehittynyt varsinainen luontoretkeilijä, joka valistaa mummuakin kasvi- ja eläintuntemuksellaan. Reilun vuoden ikäinen pikkuveli Otso puolestaan osoittelee innokkaasti kasveja ja tapailee kukka-sanaa.

Synkkiä koronauutisia selättämään on toki löytynyt muitakin ilon aiheita, joista mainittakoon perhepiirissä vietetyt lasten synttärit, puhelut entisten työkavereiden kanssa, viestien ja kuvien vaihto ystävien kanssa ja kirjavinkkien välittäminen lukupiirissä.

Kesää enteilevä auringonpaiste herättää toivon vapaammasta elämästä. Seurakunnassa se tarkoittaa elävää lähimmäisen kohtaamista ja yhteisöllisyyden kokemista. Korona-ajan käytänteet ihmisten kohtaamiseen ovat oivallinen lisä toteuttaa seurakunnan strategiaa, jossa seurakuntalaisuudella on merkitystä.

Toivotan kaikille seurakuntalaisille sekä seurakunnan työntekijöille ja luottamushenkilöille aurinkoista kesää.

Tuija Kiiskinen
kirkkovaltuuston puheenjohtaja

11 touko

Toukokuun kassikirje    

Diakoniassa on tapana laittaa ruoka-avustusten mukana ihmisille ”Kassikirje”. Joka kuukausi eri. Toukokuun kirjeen on kirjoittanut diakoniatyöntekijä Aino Kivelä.

Jokaisen ihmisen tehtävänä on olla alkuperäiskappale itsestään!

Jokaisella on oikeus elämään Jumalan luojankäsien muovaamana yksilönä. Kukaan ei ole toista huonompi tai täysin arvoton. Kaikissa meissä piilee käyttämättömiä lahjoja ja mahdollisuuksia. Me vain usein pelkäämme käyttää niitä, kun ajattelemme itseämme toisten silmistä katsottuna. Sinä olet yhtä ainutkertainen yksilö niin kuin oli Jeesuskin.

Me täällä diakoniatyössä rukoilemme jokaisen puolesta. Ovensuussa emme aina ehdi vaihtaa kuin päällimmäiset kuulumiset.

Meistä voi joskus tuntua, että olemme kadottaneet uskon, tai että se on jotenkin niin kaukana. Jumala on sinun lähellä. Jumalan sana synnyttää meissä uutta elämää joskus nopeammin, joskus vähä vähältä.

Jos usko on synnyttänyt sinussa uutta elämää, älä anna sen elämän kuihtua. Uusi elämä kaipaa vahvistusta ja huolenpitoa. Jos sinulla on esim. tarvetta Raamatulle, pyydä sitä rohkeasti meiltä!

Kevät on käsillä ja luonto puhkeaa kukkaan. Siemenestä kasvaa itu ja se on toivo uudesta elämästä. Toivo kannattelee meitä ja valonpilkkuja voi etsiä vaikka arjen rutiineista.

Siunattua kevättä!

06 touko

Ilahduttaminen

Rippikoululaiset ovat tänä vuonna saaneet yhdeksi tehtäväkseen ilahduttaa jotakuta. Olen saanut söpöjä vastauksia siihen, ketä he ovat ilahduttaneet ja miten ovat ilahduttaneet. Aika moni on soittanut isovanhemmalle tai lähettänyt viestin. Joku oli vienyt roskat tai laittanut ruokaa tai leiponut.

Toinen osa tehtävää oli kysymys siitä, miltä ilahduttaminen tuntuu. Siihen vastaus on ollut jokaisella, että ilahduttaminen tuntuu hyvältä. Eikös olekin merkillistä? Hyvän tekeminen tuntuu hyvältä myös tekijästä. Todellinen win-win-tilanne. Molemmille tulee hyvä mieli.

Tämä havainto on tuon tehtävän pointti. Me aikuiset tämä ainakin periaatteessa tiedetään: hyvää tekemällä tulee hyvä mieli. Nuorten on tätä hyvä vielä harjoitella ja itsekin kokea. Minullekin tuli hyvä mieli, kun luin nuorten vastauksia. Hyvä mieli leviää näinkin. Kun kuulee hyvästä, tulee itsellekin hyvä mieli.

Samoin taitaa mennä toisinkin päin. Jos loukkaa tai satuttaa toista, molemmille osapuolille tulee paha mieli. Jos vielä saa julkisuutta satuttamiselleen, tulee isommalle joukolle paha mieli ja näin paha olo leviää. Tästä syystä minä olen päättänyt, etten viihdy netin trollien ja vänkääjien maailmoissa. Olen ajatellut niin, että minun hyvä mieleni on niin arvokas, että tahdon sitä suojata joutavanpäiväisiltä vänkäämisiltä.

Mieluummin katson vaikkapa Norppaliveä. Juuri, kun tätä kirjoitan, norppa rapsuttaa selkäänsä. Upea eläin.

Sanna Erkanaho, pastori

30 huhti

Muutos – toivo

Jännästi on muuttuneet puheet työpaikalla.

Vielä muutama työalavastaavien kokous sitten puheiden sisältö oli paljon sitä, miten korona vaikuttaa siihen ja tähän. Viimeisimmässä kokouksessa oli selvä muutos. Tästä selvitään. Syksyksi voidaan jo suunnitella toimintaa.

Toimistotalon puheissa on sama kaiku. On alettu jo valmistautua normaaliaikoihin palaamiseen. Mietitään, miten siirtymävaihe hoituu ja mitä järjestelyjä se vaatii.

Työkavereiden kesken on alettu puhua, että miten sitä sitten uskaltaa mennä kauppaan ilman maskia, ja kauanko tulee etsittyä käsidesiä turhaan.

Uutisissa kerrotuista pudonneista tartuntaluvuista iloitaan yhtä paljon kuin Pikkuleijonien jääkiekkomaajoukkueen otteista MM-kisoissa.

Tuli pääsiäinen ja tuli toivo!

Tuli kevät ja tulee vappu!

Kun vielä tämä ilon juhla ja vähän päälle tsempataan, niin ollaan jo paremmalla puolen. Hyvää vappua!

Anu Heiskanen, tiedottaja ja penkkiurheilija

15 huhti

Oikeus avoimiin kirkon oviin

En tiedä, missä vaiheessa on tapahtunut se iso muutos, että uskonnollisuus on lakannut olemasta yhteiskunnassa normaali asia, vaan normiksi on tullut uskonnottomuus. Aika nopeasti tämä joka tapauksessa on käynyt – ainakin vielä 90-luvulla tilanne oli oleellisesti toinen kuin nyt, kun huolta kannetaan siitä, että jumalabakteereja ei vain pääse tarttumaan ja siksi kiistelemme jostain suvivirren laulamisesta kevätjuhlassa tai muusta yhtä triviaalista.

Koronan myötä on tämän jumalabakteerien välttämiskeskustelun rinnalle tullut maan hallitusta myöten kysymys siitä, miten turvataan ihmisen oikeus uskontoon, ei vain uskonnottomuuteen. Aika hurjaa!

Yhteiskunnallisessa keskustelussa on pitkään esitetty, että usko on yksityisasia ja se pitää sulkea sinne yksityisyyteen pois julkisuudesta. Sehän ei ole totta – usko ei ole pelkkä yksityisasia, se on aina myös yhteen tulemista. Nyt hallitus pohtii tätä oikeutta, AVI pohtii sitä, Tuomiokapituli pohtii sitä ja tietenkin pohditaan jokaisessa seurakunnassa. Rippikoulut, kerhot, kuorot, piirit, kohtaamiset… Voidaanko hautajaisissa joustaa tiukimmista väkirajoista, entä ristiäisissä, voiko pappi vierailla seurakuntalaisen kodissa, entä hoitolaitoksessa, voivatko kirkon ovet olla auki? Hyvä, että keskustellaan, kyse ei ole pienestä asiasta. Kyse on siitä, mitä meille jää kaiken normaalin pettäessä, jos ei jää oikeutta turvata Jumalaan.

Pohdintaa riittää ja uusia ohjeistuksia tulee. Seurakunnan toiminta jatkuu monella tavalla ja tasolla, ja joka tapauksessa haluamme turvata seurakuntalaisen oikeuden kirkon avoimiin oviin, edes joskus. Ja niin ovet ovat sunnuntaisin hetken auki, ehtoollispöytäkin on hetken avoinna ja ihminen on hetken aikaa tavattavissa kasvotusten – toki kaiken aikaa tavattavissa puhelimen ja netin kautta. Se ei ole paljon seurakunnan normaalitoiminnan rinnalla, mutta edes jokin yhteen tulemisen minimi täytyy säilyttää. Ilman luottamusta Jumalaan emme jaksa ja seurakunnan tehtävä on tukea sitä luottamusta kaikin mahdollisin tavoin myös silloin, kun niistä tavoista moni on muuttunut mahdottomaksi.

Siitä pidämme kiinni.

Timo Uotila, pastori