27 kesä

Vahvistamista

Sain olla mukana konfirmaatiossa. Sana tarkoittaa vahvistamista. Kasteen vahvistaminen ei ole kyseessä, kaste on ihan tarpeeksi vahva sellaisenaan, ehdottoman vahvalle ei kerta kaikkiaan voi tehdä mitään, jotta se tulisi vahvemmaksi.

Sen sijaan muuta vahvistettavaa oli paljon. Oli joukko 15-vuotiaita rippikoulunsa käyneitä, sisällään kasvamisen hämmennyksen ja sotkujen keskellä arka näky siitä, että on Jumala, joka välittää, joka hyväksyy sellaisena kuin me olemme, Jumala, joka antaa anteeksi, lupaa ohjata eteenpäin. He tarvitsivat vahvistamista, jotta voisivat säilyttää tämän aran tunnon Jumalan todellisuudesta eivätkä aikamme vaatimukset ja paineet sortaisi sitä, millä on kaikki oikeus kasvaa turvassa.

Ja vahvistamista tarvitsi vanhempi, joka katseli lastaan miettien, minne viisitoista vuotta katosi ja miten minä sen käytin. Tarvitsi vanhempi, joka kerran antoi kastaa lapsensa kristityksi ja nyt miettii, mitä se oikein tarkoitti ja mitä se tarkoittaa – lapsen kohdalla ja omalla kohdalla. Tarvitsi vanhempi, joka polvistui lapsensa jälkeen ehtoollispöytään monen vuoden jälkeen ja pälyili arasti ympärilleen, jotta ei vain käyttäytyisi jotenkin väärin ja hassusti ja silti ehdottoman todesti ja varmasti sai osakseen Kristuksen ruumiin ja veren – vaikkei sitä ehkä usko eikä varmasti ymmärrä.

Ja vahvistamista tarvitsin minä, joka taas kerran olin saanut ihastella ja ihmetellä yhteyden, rakkauden ja uskon todellisuutta rippikoulussa ja kyselin, onko edes jotenkin osannut antaa ravintoa kasvulle.

Oli hyvä olla mukana konfirmaatiossa, vahvistamisessa, toisten vahvistamista tarvitsevien kanssa. Vähän ymmärtäen, arasti uskoen, paljon toivoen.