01 maalis

Kaunein talvi ikinä

Etätyöpisteeni ikkunanäkymä on mielenkiintoisempi kuin toimistolla. Toimistolla ikkuna antaa pysäköintialueelle. Ihan kivoja autoja siellä kyllä onkin, mutta kotitoimistosta näen puita. Pidän puista. Nuo kuuset ja männyt takapihalla juurruttavat minut historiaani. Oksilla piipahtavat lintuset ovat kuin Nooan kyyhkysiä, tuoden viestiä toivosta. Kyllä tästä vielä selvitään.

Tuntui vaikealta kirjoittaa otsikko: Kaunein talvi ikinä, kun yhtä kirjainta vaihtamalla se olisi kauhein talvi ikinä – ja sekin on totta tavallaan. Monen vuoden jälkeen saimme kuitenkin oikean talven. Välillä oli niin kaunista, ettei sanoja löydy sitä kuvaamaan.

Kevääksi kääntyvä talvi (ja sitä edeltänyt syksy, ehkä kesä, ja kevätkin) on ollut monelle raskas. Myös itse olen usein syvään huokaisten kääntänyt työtuolin ikkunaan päin. Siellä vahvat, vanhat puut huokailevat kanssani: ”Jo on aikoihin eletty”. Ajattelen heitä, joita tauti on riepotellut, ja huokaisen uudelleen.

Paaston ajan alkuun tuli tieto rajoitusten kiristymisestä. Pitää vielä jaksaa vähän aikaa. Vielä pitää kestää kauheutta, että pääsemme vielä kauheammasta eroon. Paaston ajatuksia tämä aika vahvistaa. Kysymys mikä on elämässä tärkeintä, on saanut konkretiaa pandemian myötä. Kun olen pakon edessä joutunut luopumaan monista tärkeistä asioista, voinen jatkossa luopua turhasta vapaaehtoisesti.

Tsemppiä, voimia, Valoa!

Anu Heiskanen, tiedottaja ja puiden katselija

25 tammi

Valoa Nokian kirkoilla!

Kolmena peräkkäisenä lauantaina on Nokian kirkoilla ollut ja on tapahtumaa. Siis tänä kokoontumiskieltojen aikana? Kyllä! Saahan sitä keksiä keinoja toteuttaa yhteisöllisyyttä ohjeita noudattaen. Ja näin meillä tehtiin.

Papistossa ideoitiin pakkasten tultua tapahtuma Valoa Nokialle. Nokialaisia pyydettiin tekemään jäälyhtyjä ja tuomaan niitä Nokian kirkolle la 16.1. Niitähän tuli, ja ne aseteltiin rinteeseen sydämen muotoon tuomaan iloa ja lohdutusta. Tulisydän huomioitiin myös Nokia city -Facebooksivulla ja se sai paljon tykkäyksiä kommentteja. Samoin toki seurakunnan omalla sivulla!

Idea jalostui, ja niinpä Tottijärven, Siuron ja Pinsiön kyläkirkoilla sytyttiin tulet jää- ja lumilyhtyihin la 23.1. ja Suoniemellä sytytetään la 30.1.

Pitemmittä puheitta, kun se kuva kerran puhuu enemmän kuin tuhat sanaa:

07 tammi

Kummallinen joulu

Eilen oli loppiainen. Loppui loma. Ja loppui kummallinen joulu. Kuusi on viety pihalle ja koti purettu joulusomistuksesta niin kuin joka vuosi. Muuten ei monikaan asia ollut kuin joka vuosi. Eikä tämä uusi vuosikaan ihan tavanomaisissa tunnelmissa ala, jos katselee rapakon taa.

Joulun kummallisuus alkoi jo siitä, etten päässyt kirkkoon laulamaan Kauneimpia Joululauluja. Olen aiemmin kirjoittanut siitä, miten tällainen laulutaidoton ja musikaalisesti lahjatonkin kerran vuodessa unohtaa edellä mainitut ”puutteet” ja laulaa sydämensä kyllyydestä.

Sitten tuli ilmoitus, ettei joulun muitakaan tapahtumia ja messuja pidetä. Ou nou!

Jos eläisimme aikaa pari vuosikymmentä sitten, ei joululaulujen laulamiseen ja hartauselämän viettoon olisi juurikaan ollut tarjolla yhteisöllisiä kokemuksia. Nyt digiaikakaudella onneksi saimme lohtua verkossa toteutetuista Kauneimmat Joululaulut -tapahtumista (vaikka niitäkin jotkut rikolliset yrittivät sabotoida), joulun ajan hartauksista ja jumalanpalveluksista.

Olemme jo tottuneet pandemian mukanaan tuomiin muutoksiin, mutta kyllä silti, hei, j o u l u. Olihan tämä vähän pliisu, vaikka vaihtoehtojakin oli tarjolla.

Tällä kaavalla aloitetaan tätäkin vuotta. Toimintarajoitukset ovat päällä ainakin 18.1.2020 asti. Veikkaan, että vielä senkin jälkeen. (Samalla toivon, että olen väärässä!) Syytä on ollakin varovainen, ettei seuraavakin joulu mene pelkästään verkkoon. Toivoa pandemian päättymisestä on lupailtu rokotusten myötä, vaikka hitaasti. Itse aion ottaa rokotuksen heti, kun mahdollista.

Anu Heiskanen, tiedottaja, joka katsoo kaikesta huolimatta toiveikkaana ylös ja tulevaan

Kuva julkaistu Nokian seurakunnan some-kanavissa loppiaisena 2020. Teksti Malmin seurakunnan joulukalenterista.

04 joulu

Olen iloinnut

Päättyvä vuosi on ollut kummallinen. Keväällä opettelimme elämään rajoitettua elämää, kesää vietimme vähän vapaammin ja vuoden pimeimpänä aikana olemme jälleen rajoitusten vankina. Helppo on vaipua synkkyyteen ja yhtyä valitusvirteen elämän kurjuudesta.

Kertasin mielessäni vuoden tapahtumia seurakunnassamme ja ihmeellisesti löytyi monia ilon aiheita, joita nyt haluan jakaa tällä palstalla.

Olen iloinnut

– messussa kanttori-Kaisun upeasta loppusoitosta ja kaikesta seurakunnan musiikkitarjonnasta
– kesäisestä kukkakimpusta Suoniemen kirkon alttarilla ja suntioiden panostuksesta kirkkosalien viihtyisyyteen
– kastepuun linnuista, jotka kertovat seurakunnan uusista jäsenistä
– Arja-papin retkestä kirkon tornihuoneeseen ja kaikista muista seurakunnan työntekijöiden toteuttamista videoinneista
– kolikoista, jotka löytyivät lompakostani kolehtikeräykseen ja joilla tiedän tukevani lähetystyötä
– kahvikupillisesta, jonka nautin Kulmakivessä ja kaikesta siitä työstä, jota vapaaehtoiset tekevät seurakunnan hyväksi
– reippaasta diakoniatiimistä, joka toiminnallaan on mahdollistanut ruokakassien jakamisen ja kaiken muun avun sitä tarvitseville
– lasten iloisista äänistä Kanttorilan pihamaalla ja jokaisesta perheestä, joka on osallistunut seurakunnan tapahtumiin
– Jopo-pyörästä Maatialan pappilan edustalla ja jokaisesta nuoresta, joka avaa pappilan oven
– ujosta rippikoulunuoresta messukäynnistä merkintää pyytämässä ja rippikoulujen toteutuksesta poikkeusoloissa
– Valo-syystervehdyksestä ja kaikesta seurakuntalaiset tavoittavasta tiedottamisesta
– Urhatun ikkunasta avautuvasta järvimaisemasta ja koko toimintakeskuksen tarjoamista mahdollisuuksista
– syksyn värikkäistä lehtikasoista hautausmaalla ja kaikesta siitä kukkaloistosta, jonka ammattilaiset haudoille loihtivat
– valtuutetusta, joka pyytää puheenvuoron valtuuston kokouksessa ja kaikesta siitä työstä, jota luottamushenkilöt tekevät seurakunnan kehittämiseksi.

Olen iloinnut jokaisesta seurakuntalaisesta, luottamushenkilöstä ja työntekijästä, joille kaikille haluan toivottaa rauhallista joulunaikaa ja iloa elämään!

Tuija Kiiskinen, kirkkovaltuuston puheenjohtaja

 

 

 

 

30 marras

Jouluvalojen sotkuja

…julkisissa sisätiloissa yleisömäärä suositellaan rajattavaksi korkeintaan kymmeneen henkilöön. Suositus on voimassa 2.–21. joulukuuta. Kaikissa yleisötilaisuuksissa suositellaan noudatettavan korkeintaan 10 osallistujan rajaa.

Kuuntelen Pirkanmaan koronanyrkin uusia ohjeistuksia. Kyllähän nämä näyttivätkin olevan tulossa, mutta nyt, kun ne ovat oikeasti totta, on olo hämmentynyt. Viimeisen parin viikon työstäni isoin osa (meidän vastuunjaossamme koitan huolehtia, että eri tehtävissä on käytettävissä ne, joita pitääkin ja tämän myötä huolehtimiseeni kuuluu väistämättä myös se, mitä tehdään, erityisesti pappien osalta) osoittautui täysin merkityksettömäksi. Kauneimpien Joululaulujen uudelleen hahmottaminen, jumalanpalvelusten miettiminen, yhteistyö laitosten kanssa, seurakunnan omat kokoontumiset – kaikki, minkä uudelleen rakentamisesta koronatilanteessa olen iloinnut ja ollut välillä melkein ylpeä – kaikki se uusiksi tai oikeastaan roskikseen.

Näitä miettiessäni selvittelen vapaapäiväni iltana pihapuuhumme tulevien jouluvalojen johtoja. Yhtä sotkussa kuin seurakunnan suunnitelmat joulun ajasta.

Ja jossain vaiheessa valojen johto kuitenkin on oiennut ja saan ne paikalleen valaisemaan isoa pimeää. Mietin, että eiköhän jossain vaiheessa hyvä ja oikea toteudu myös meidän seurakuntamme toimintamme suhteen. Jotenkin ajattelen, että meidän hiljentymisemme ihmiseksi syntyvän Jumalan eteen on isompi asia kuin minun jouluvaloni ja siksi uskon, että kaikkivaltias Jumala myös järjestää asiat niin kuin on oikein. Ei varmaankaan niin kuin minä toivoisin, mutta silti oikein. Hyvin.

Lue uutinen.

Timo Uotila, pastori

27 marras

Kovempaa kuin koskaan

Tulevana sunnuntaina lauletaan kirkoissa ja erilaisten vastaanotinten äärellä ”Hoosianna!” Tänä vuonna rukous lauletaan kovempaa kuin koskaan. Hoosianna tarkoittaa ”Auta, pelasta”. Sitähän me nyt tarvitsemme, apua ja pelastusta.

Seurakunnassa on kovasti mietitty, miten voimme viettää joulua tilanteen ollessa tämä. Toiveissa on järjestää tapahtumia erilaisin varotoimin. Näistä tapahtumista voit lukea kootusti verkkosivujen uutisesta. Mutta nopeatkin muutokset ovat mahdollisia, tilaisuuksia voidaan joutua perumaan. Voi käydä niin, että vasta tilaisuuteen tullessaan huomaa sen peruutetuksi. Ajankohtaisin tieto löytyy aina verkkosivustoltamme.

Verkosta löytyy myös erilaisia joulukalentereita. Niistä kertovaan juttuun pääset tästä. Lisäksi tuotamme jouluaiheista materiaalia sosiaaliseen mediaan Facebook, Instagram ja YouTube -kanaville.

Mutta yksi ei muutu. Kuten kirkkoherramme kirjoittaa joulukortissaan:

”Näinä aikoina, kun elämme hetkellisyydessä ja jatkuvien muutosten keskellä, on hyvä muistuttaa mieleen, että on jotain ikuisesti pysyvää. Adventin aika alkaa ja valmistaudumme juhlimaan tapahtumaa, joka ympäri vuoden muistuttaa meitä Jumalan armosta ja rakkaudesta. Meille on syntynyt Vapahtaja, Jeesus Kristus Jumalan poika.”

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Anu Heiskanen, tiedottaja

16 marras

Menossa mukana

Tänä vuonna Nokia-Seura ry on julkaissut kaksi merkittävää teosta. Ensin ilmestyi Maritta Pahlmanin toimittama kotiseutukirja Nokia 101 tarinaa, jonka kuvituksen on tehneet Pirkan opiston, Lasten ja nuorten kuvataidekoulun nuoret taiteilijat. Kirjoittajina nokialaisia ja nokialaistaustaisia ihmisiä. Aivan äskettäin ilmestyi Nokia ennen ja nyt -julkaisu, toimittanut Anne Haapalainen, kirjoittajina ja kuvaajina nokialaisia toimijoita.

Nokia-Seura kuvailee itseään:

”Nokia-Seura perustettiin vuonna 1946 kaikkien nokialaisten kotiseutuyhdistykseksi. Seura vaalii nokialaista kulttuuriperimää, kokoaa yhteen kuntalaiset eri puolilta Nokiaa ja toimii yhteisen viihtyvyyden lisäämiseksi.”

Nokia-Seura toimii tavoitteidensa mukaisesti ja on nähnyt, että Nokian seurakunta on tärkeä osa nokialaisuutta, nokialaista kulttuuria, siksi molempiin teoksiin pyydettiin tekstit seurakunnasta. Nuoriso- ja rippikoulutyön pastori Lassi Peurakoski kirjoitti Nokian 101 tarinaa -kirjaan Leirillä vuoden ympäri -tekstin Urhatusta. Minä kirjoitin Nokia ennen ja nyt -julkaisuun Seurakunnan parakkielämää -tekstin väistötiloissa työskentelystä. Kirjoitukset pyydettiin valmiiksi mietityistä aiheista ja kirjoittajat saivat tuoda siihen oman henkilökohtaisen näkökulmansa.

Ehkä ei nähdä pahaksi tässä kohtaa pientä mainostamista, sillä varsin lukemisen arvoisia molemmat julkaisut ovat.

Anu Heiskanen, tiedottaja, asunut Nokialla 20 vuotta

26 loka

Marraskuun harmaus on mahdollisuus

Autoradiossa Edu Kettunen laulaa kuinka radiossa räyhää tylsä blues. Lauluun kirjoitetut elämänkohtalot ovat alakuloisia: tuulet kylmenevät ja ruusut lakastuvat. On stadin lokakuu. Niin hyvin tunnistan tuon hitaan nahistumisen syksyn edetessä. Elokuulla innostun joka vuosi kun nenään käy sanomalehteä hakiessa ensimmäinen syksyn aromi. Kellastuvat lehdet riemastuttavat, samoin ne ikään kuin kirkkaammat värit, teräväpiirtoisemmat maisemassa. Muuttolintujen aurat ihmetyttävät minua aina, miten ne osaavat lentää aurassa niin tarkoituksenmukaisesti.

Näiden havaintojen jälkeen alkaa selviämistaistelu, joka alkaa suunnilleen kellon siirtämisestä talviaikaan. Pimeys rymähtää niskaan. Maisema on lopettanut värien käytön. Päällimmäisenä sävynä on harmaus, jota vahvistaa tihkusade. Miljoonasade lauloi tästä kauan sitten, kuinka päivät raahautuvat varisparven lailla. Se on edelleen niin sattuvasti sanottu. Vaikka olisi miten aikuinen ihminen ja pitäisi olla ymmärrystä ja kestävyyttä sietää olosuhteita, marraskuu tekee minulle joka vuosi vaikeaa. Lähinnä tekisi mieli käpertyä kerälle, syödä napsuttaa talvivarantoa, lukea kirjoja ja polttaa kynttilöitä, pyrkiä pysymään kotona.

Päivän kahden jälkeen talvehtiminen alkaisi luultavasti kyllästyttää, mutta mieliala tuskin juuri kohoaa. Näiden tuntemusten ja kokemusten kanssa en ole suinkaan yksin. Asiantuntijat kutsuvat nahkeutta kaamosväsymykseksi.

Tänä vuonna töissä ajattelimme lähteä tutkimaan marraskuisia vaikeuksia yhdessä. Ja oikeastaan nähdä sen koko marraskuun hämärän valtavana mahdollisuutena kulkea läpi. Marraskuu kääntyi muotoon #harraskuu. Seurakunnan sosiaalisessa mediassa julkaistaan viikoittain aineistoa, joka voi antaa virikettä ja virkeyttä mieleen. Ehkä niitä voisi sanoa selviytymisen keinoiksi tai virikkeiksi. Sellaisen mahdollisuuden tarjoamista, että tänä vuonna marraskuusta ei koitettaisi selvitä suomalaisittain kunniakkaasti sisulla ja hampaat kirskuen. Saisi ihan luvan kanssa viipyä hämärän hyssyssä ja tutkia sielunsa tilaa. Lepotilaa tarvitaan, että jokin voisi alkaa kasvaa. Sen kasvun mahdollisuuksia tuodaan näytille.

Psalmiin 17 on kirjoitettu:

”Minä huudan sinua avuksi,
Jumala, ja sinä vastaat minulle.
Kuuntele minua, kuule, mitä puhun sinulle.
Osoita minulle ihmeellistä hyvyyttäsi!
Varjele minua niin kuin silmäterääsi,
peitä minut siipiesi suojaan.”

Koitan muistaa tästä pari sanaa, rivin tai kaksi, jotka voisi sanoa itselleni mielessä kun marraskuu tukistaa sielua. Varjele minua ja meitä, että jaksaisimme odottaa ensimmäisen adventtikynttilän syttymistä, kun elämme tämän marraskuun.

Eeva-pappi

19 loka

Toimintakeskus Urhattu

Urhatun tarina alkaa vuodesta 1967, kun ensimmäinen rakennus, nykyinen B-talo, rakennettiin Pyhäjärven rannalle. 1980-luvulla rakennettiin rantasauna ja 1990-luvulla päärakennus, A-talo. Kaikkia rakennuksia ja ulkotiloja on remontoitu ja modernisoitu vastaamaan nykyajan tarpeita.

Urhattu sijaitsee luonnonkauniilla paikalla aivan Pyhäjärven rannalla. Laiturilta avautuva järvimaisema on vertaansa vailla. Järvi ja ympäröivä maasto tarjoavat autenttisia luontoelämyksiä niin kesällä kuin talvellakin, aivan Nokian lähellä.

Vuosikymmenten aikana Urhatussa on vieraillut tuhansia ihmisiä leireillä, kursseilla, perhejuhlissa, kokouksissa, kerhoissa ja monissa erilaisissa tilaisuuksissa. Pyhäjärvessä on polskittu rantasaunan löylyjen välissä ja rannalla poltettu kokkoja juhannuksina. Luonnossa on käyty samoilemassa, hiihtämässä, kiipeilemässä ja keräämässä mustikoita. Sisätilossa on opiskeltu kristinoppia ja muuta tärkeää, on kastettu lapsia ja naurettu niin maan perusteellisesti. Joskus on laskeuduttu viettämään hiljaisuuden retriittiä. Makkaraa ja lettuja on paistettu, vaikka ei Urhatussa nälkä pääse muutenkaan yllättämään.

Maailma on muuttunut Urhatun alkuajoista ja kehitystä on seurattu. Luentotilojen ilmalämpöpumput, langaton verkkoyhteys ja ajanmukainen av-laitteisto takaavat miellyttävät olot vaativampaankin työskentelyyn.

Osana tätä kehitystä Urhatun nimi on muuttunut hieman vanhahtavasta Leiri- ja kurssikeskuksesta nykyaikaisemmaksi ja käyttötarkoitusta vastaavammaksi Toimintakeskus Urhatuksi.

Anu Heiskanen, tiedottaja

 

 

 

 

 

 

06 loka

Kävin kirkossa

Mikkelinpäivänä istuin kirkonpenkissä maski kasvoillani. Se oli uusi kokemus; ei niin miellyttävä, mutta ei vaikeuttanut messuun osallistumista. Maskit, turvavälien huomioiminen ja käsien desinfiointi ovat meidän keinojamme varjella toisiamme vakavalta sairaudelta. Tunsin ylpeyttä seurakunnastamme vastuullisena yhteisönä.

Kotimatkalla mietin kesäisiä kirkossakäyntejäni. Vaikka nettikirkkokin osoittautui keväällä toimivaksi, oli riemullista kesäkuun alussa taas päästä aistimaan harrasta tunnelmaa kirkon seinien sisäpuolelle. Jatkoin kesäisien kirkkokokemusten keräämistä osallistumalla messuun omalla tavallaan viehättävissä Tottijärven kirkossa, Suoniemen kirkossa, Siuron kirkossa ja Pinsiön kirkossa. Näissä pienemmissä kirkoissa messukävijä tuntee olonsa kotoisaksi ja kirkkokahveilla kuulumisia vaihdetaan oudompienkin kesken.

Kirkot ovat aina kiehtoneet minua. Hartaan tunnelmansa lisäksi ne kertovat paikkakunnan historiasta ja niissä voi nähdä hienoja taideaarteita.  Niinpä lähes jokaisella reissullani suuntaan myös kirkkoon, valitettavasti monen kirkon ovi on kiinni ja on tyydyttävä ihailemaan ympäristöä, hautausmaata ja sankarihautaa.

Kesällä matkailin muutamana päivänä turvallisesti kotimaassa ja tutustuin mm. idylliseen Reposaareen. Reposaaren kirkko kiinnosti erityisesti siksi, että halusin nähdä presidenttiparimme vihkikirkon. Kirkon ovet olivat kutsuvasti auki, vaikka maalaustelineitä näkyi sen ympärillä. Paikalle tuli opas, joka riisui maalin tahrimat kintaansa ja tarjoutui kertomaan kirkosta. Todellinen moniosaaja: maalari ja opas!

Länsi-Suomessa on kauniita kirkkoja ja Euran kirkon parkkipaikka sopi erinomaisesti eväiden syöntipaikaksi. Kirkon ympäristö oli siisti ja sankarihauta hyvin hoidettu. Kirkkoon vaan ei päässyt sisälle.

Poikkesin kesällä myös Pälkäneen rauniokirkossa, jonka kirkkomuurit rapautuvat vähitellen. Mutta vaikuttava oli tunnelma sielläkin.

Kirkko on paikkakunnan maamerkki ja kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennus, jonka monikäyttöisyyttä seurakunnat pohtivat. Usealle meistä se viestii jostakin pysyvästä tässä myllerrysten maailmassa.

Kirkon kokemuksen voi saada aikaan myös ilman jyhkeitä seiniä ja arvokasta ympäristöä. Kesällä pyöräilin Kehon siirtolapuutarhan kerhomajalle, johon oli kokoontunut parikymmentä seurakuntalaista sanan ääreen. Timo-papin repusta ilmestyi tarvikkeet alttariksi ja komeasti soi lapionvarsi kirkonkellona. Ulkona pauhasi ukkoskuuro, mutta sisällä oli lämmin ja harras tunnelma.

Tuija Kiiskinen
kirkkovaltuuston puheenjohtaja