15 huhti

Poikkeusolojen viestintää

Kello 8.03 keskiviikkoaamuna puhelin soi ensimmäisen kerran. Soittajan asia saadaan hoidettua puhelun aikana. Asia etenee niin, että hän laittaa sähköpostia laajemmalle joukolle ja jäämme odottamaan ohjeita jatkotoimenpiteitä varten. Heti perään seuraava puhelu. Samoin, ongelma hoidettu puhelun aikana!

Tämähän vaikuttaa lupaavalta alulta päivälle.

Avaan sähköpostin. 6 uutta viestiä. Mikä riemu, vain 6! Yhtään poikkeavaa poikkeusoloissa ei olisi, jos niitä olisikin ollut 60. No, nämäkin kaikki 6 vaativat toimenpiteitä. Vastaan ja kirjoittajat vastaavat. Muutama asia on hoidettu parilla viestillä. 2 jää huomiseksi.

Verkkosivujemme karuselli on edelleen rikki. Messenger-viestittelyä työkaverin kanssa. Kokeilemme erilaisia korjausvaihtoehtoja. Teen kuvat ja linkit uudelleen. Päivitys ei auta. Hän tekee kuvat ja linkit uudelleen. Ei auta. Päätetään lähettää sähköpostia Lukkari-tukeen.

Tänä aikana on kilissyt sekä Facebookin messenger, sähköposti että puhelimen Whatsapp. Jaa, näköjään on tullut myös perinteinen tekstiviesti. Vastaan kaikkiin. Osa on selvä yhdellä viestillä, osan kanssa jatketaan kauemmin.

Kotona vapaapäivää viettävä puoliso ihmettelee: ”Tuleeko sulle noin paljon viestejä?”

Välillä selaan kalenteria. Sellaista vanhanaikaista paperista. Tuo tehtävä tuonne, tämä tänne, tuohon mennessä pitää muistaa tehdä tämä ja tänä päivänä laittaa viestiä siitä asiasta heille. Liimalaput vaihtavat paikkaa. Tilanteet ovat muuttuneet ja tulevat muuttumaan. Minkään asian suhteen ei voi toimia kuten ennen.

(Eristyksissä olevalle äidille pitäisi muistaa soittaa.)

Sähköpostin tulosta muistuttava ääni. Ha! Mainos. Suoraan roskiin, ei toimenpiteitä.

Puhelin soi. Ihanaa kuulla työkaverin ääni. Hän kysyy: ”Häiritsenkö?” Vastaan, ettei todellakaan. Asia saadaan sovittua juuri ennen kuin yhteistyökumppani soittaa. Tuleekin pitkä puhelu, jossa käydään läpi asioita syksyyn saakka. Kovin ovat joustavia ja ymmärtäväisiä, vaikka lomautukset on päällä sielläkin.

Sähköpostiviestittelyä Lukkari-tiimin kanssa. Ratkaisua karusellin korjaukseen ei tunnu löytyvän. Harmittaa. En jaksa enää kirjoittaa työkaverille asiasta, soitan. Puhelun aikana lyödään lukkoon loppuviikon työnjako. Siellä aletaan valmistella virtuaaliesittelyä Kulmakiven taidenäyttelystä! Wau!

Kalenterissa (siinä paperisessa) lukee ”Muista blogi”. Tässä sitä ollaan. Kirjoittamisen aikana on tullut 2 sähköpostia ja 1 messenger-viesti. Kello on 14.19. Ruokatunti ja kahvitauot pitämättä. Toiveissa oli lyhentää yli 100 ylityötunnin määrää. Ei tule onnistumaan tänäänkään. Haen mandariinin ensiavuksi nälkään.

Anu Heiskanen, tiedottaja, joka ei ruikuta vaan tiedostaa, että näin ne päivät hurahtaa ja iloitsee, että tälle päivälle suunniteltu Teams-palaveri peruttiin!

30 maalis

Arkisia ilonhetkiä

Kävelylenkilläni näin kevään ensimmäiset sinivuokot. Jäin ihastelemaan tuota hentoa sähkönsinistä kukkaa, joka kuivuneiden lehtien alta jaksaa puskea kohti aurinkoa. Kevään merkkejä seuratessa mieli virkistyy ja väkisinkin positiiviset ajatukset tulevat pintaan.

Espoon Matinkylässä asuvat lapsenlapseni voivat hyvin: videopätkällä kolmekuukautinen Otso-poika jokeltelee tyytyväisenä ja kuvassa perheen kahvihetkestä kohta nelivuotias Risto haukkaa onnellisena korvapuustia. Kuulumisia sukulaisten ja ystävien kanssa vaihdetaan useammin kuin ennen ja muutama hyvä kirja on vielä lukematta.

Uutisten seuraamisen ohessa aloitin urakan vanhempieni valokuvien arkistoimiseksi jälkipolville. Puuha etenee hitaasti, koska välillä valokuviin liittyviin muistoihin uppoutuu syvälle. Onneksi suvussamme on ollut valokuvausta harrastava ja taitava henkilö, jonka ansiosta vanhempieni yhteiselon alkutaipaleeltakin on hyviä kuvia.

Valokuvakansioiden joukosta löysin myös äitini partiokansion. Hänen partiotaipaleensa alkoi jo 40-luvulla ja kesti eläkepäiviin saakka. Sittemmin partiosta tuli koko perheen harrastus, joka tarjosi monia hauskoja hetkiä retkineen ja leireineen.
Partiokansiosta löytyi Suomen Partiotyttöjärjestön Johtajapolku -lehti vuodelta 1955 ja siitä rukous, joka ainakin minulle antaa voimia ja uskoa tulevaisuuteen tänä poikkeuksellisena aikana.

Päivän rukous (John Baillie)

Jumala, varjele minua kulkemasta suljetuin silmin sinun kauniissa maailmassasi.

Varjele, ettei kaupunkien ja kylien mukavuus koskaan tuhoaisi sydämessäni rakkautta avariin niittyihin ja vihreisiin puihin.

Varjele minua hetkeksikään unohtamasta sinun ääretöntä taivastasi, joka kaareutuu kaiken ylle, vaikka joudunkin olemaan huoneeni matalan katon alla.

Kun kaikki sinun luotusi tervehtivät aamua laulaen ja riemuiten, varjele minua, etteivät minun kasvoni yksin olisi synkät ja nyrpeät.

Salli sen voiman ja tarmon, jonka sinä viisautesi mukaan olet jokaiseen elävään olentoon vuodattanut, herättää myös minussa elämänhalua niin, etten tänään kuuluisi niihin luotuihin, jotka ovat laiskoja ja välinpitämättömiä.

Ja ennen kaikkea anna minulle armosi siten nauttia kauneudesta ympärilläni ja elämänhalusta itsessäni, että se kohottaisi sieluni luodusta Luojaan, luonnosta luonnon Jumalaan. Amen.

Tuija Kiiskinen, kirkkovaltuuston puheenjohtaja

27 maalis

Uskoa, toivoa ja rakkautta ei ole peruttu

Uutiset peruuntuneista tapahtumista, tilaisuuksista ja kokoontumisista ovat tulleet viime päivinä tutuiksi. Vaikuttaa siltä, että arki on peruttu ainakin sellaisena, kuin minusta tuntuu. Vuorovaikutukseen olennaisesti liittyvät kohtaamiset ihmisten välillä ovat muuttuneet tai ainakin muuttumassa pikaisesti etäyhteyksiksi. Onko epänormaalista tullut uusi normaali?

Omalla kohdallani koen arjen outouden siinä, että päivän perusrutiinit ovat muuttuneet radikaalisti. Aamuinen työmatka on lyhentynyt muutaman askeleen mittaiseksi keittiön pöydän äärestä työpöydän ääreen. Vastaavasti haasteet ovat kasvaneet entisestään. Miten voin seurakunnan työntekijänä olla läsnä ja apuna etäyhteyksien takaa. Etäauttaja on asiantuntija monessa, mutta vierellä kulkijalta kysytään malttia kuunnella ja kestää omaa rajallisuuttaan. Olenko siis kaikkitietävä etäauttaja luotettavan lähimmäisen sijasta? Tätä on hyvä pysähtyä miettimään.

Poikkeukselliset olosuhteet muuttuvat yllättävän nopeasti uudeksi normaaliksi. Elämänrytmi asettuu uomiinsa niissä rajoissa, joihin on oppiminen. Inhimilliset perustarpeet, joihin myös huomatuksi ja hyväksytyksi tuleminen kuuluvat, eivät katoa minnekään ahtaamissakaan oloissa. Tarvitaanko ulkoinen tekijä pysäyttämään meidät havaitaksemme, miten suuri merkitys hyväksytyksi ja huomatuksi tulemisella on?

Kirkon auttamistoimintana tunnettu diakoniatyö palvelee nokialaisia huolimatta poikkeusoloista. Lahjoitus- ja EU-ruokakasseja pakataan ja toimitetaan edelleen hädänalaisille. Konkreettinen apu on välittämistä, huolenpitoa ja lähimmäisen rakkautta aidoimmillaan.

Seurakunnan tehtävänä on välittää viestiä, että poikkeusoloissakaan usko, toivo ja rakkaus eivät ole tauolla eikä armoa ja lohtua ole peruttu. Vaikka tavat ovat toiset kuunteleminen, auttaminen ja rohkaiseminen ovat meidän kaikkein käytössä. Toistaiseksi seurakunnallisen toiminnan muodot ovat siirtyneet tapaamisista verkon puolelle. Siis tavallaan Pietarin aikoihin palaamme, hänelle Jeesus puhui verkosta ihmisten kokoajana. Meillä on nyt tietoverkko, jossa voimme jakaa hyvää toisillemme.

Lauri Salminen, kirkkoherra

Kirjoitus on julkaistu Nokian Uutisten kolumnina 27.3.2020.

16 maalis

Koronan vaikutuksia

Niin meillä kuin muuallakin, korona vaikuttaa. Seurakunnassa tämä on ikävää ja harmillista. Monta tapaamista monen mukavan tapahtuman yhteydessä jää nyt tapahtumatta tai siirtyy myöhemmin pidettäväksi. Työntekijät suunnittelevat ahkerasti, miten nyt toimitaan ja millaista sisältöä verkkoon kaikkien saataville tuotetaan. Työntekijämme ovat puhelimitse ja sähköpostitse tavoitettavissa.  Tämän keskellä muistamme tasavallan presidentin Sauli Niinistön sanat: ”Ottakaa fyysistä etäisyyttä ja henkistä läheisyyttä toisiinne.”

Yhteisen hyvän edistämiseksi ja pandemian hidastamiseksi valtioneuvoston, kirkkohallituksen ja tuomiokapitulin ohjeiden pohjalta Nokian seurakuntaan ovat astuneet voimaan seuraavat toimenpiteet:

• Nokian seurakunnan koko viikkotoiminta ja kaikki tapahtumat jäävät toistaiseksi tauolle. Myös Kulmakivi suljetaan toistaiseksi.

• Jumalanpalvelukset, kirkolliset toimitukset, sielunhoito ja diakoninen auttamistyö järjestetään, mutta niissä minimoidaan mahdolliset tartuntariskit.

• Ehtoollisella käytetään kertakäyttöpikareita ja alttarille asetutaan harvempaan kuin normaalioloissa. Pääkirkossa ei käytetä virsikirjoja vaan virsien sanat heijastetaan videotykillä kirkon seinälle. Kirkkokahveja ei pidetä. Kolehdit kerätään ovilla.

• Papit eivät osallistu perhejuhliin ja toimituskeskustelut pyritään käymään puhelimitse.

• Diakonian kotikäynnit vaihdetaan pääsääntöisesti puhelinkeskusteluihin eikä avoimia vastaanottoja pidetä. Niiden sijaan pyritään järjestämään diakoniavastaanotot henkilö kerrallaan.

• Olemassa olevat varaukset Nokian seurakunnan tiloissa pyritään järjestämään, mutta uusia varauksia ei oteta. Tiloihin tulevia pyydetään tulemaan paikalle vain terveinä ja ilmoittamaan seurakuntaan, jos sairastuu heti käynnin jälkeen.

• Hallinnon viralliset kokoukset järjestetään normaalisti, mutta yleisestä hygieniasta huolehditaan ja kokouksiin osallistutaan vain terveinä.

• Kaikesta kättelystä pidättäydytään.

• Muutoksista toiminnassa viestitään sekä Nokian Uutisten että Tamperelaisen printtilehdissä sekä reaaliaikaisesti verkkosivulla nokianseurakunta.fi ja Nokian seurakunnan sosiaalisen median kanavissa Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.

• Seurakunnassa toimii kirkkoherran johdolla varautumisryhmä, joka koordinoi varautumista ja viestintää sekä ohjeistaa säännöllisesti muuta työyhteisöä tilanteen etenemisestä.

• Etätyötä suositellaan työnkuvan niin salliessa ja työyhteisön sisäiset kokoukset karsitaan minimiin ja niissä hyödynnetään sähköisiä työvälineitä.

• Kirkkoherranvirasto palvelee puhelimitse ja sähköpostilla aukioloaikoina: maanantaisin klo 9–17, tiistaisin klo 9–15, keskiviikkoisin, torstaisin ja perjantaisin klo 9–13 numerossa 03 280 4111 tai sähköpostitse nokian.kirkkoherranvirasto@evl.fi. Vihkimisiin ja kasteisiin liittyvät materiaalit on noudettavissa kirkkoherran virastosta puhelimitse sovittuina ajankohtina.

• Haudanhoitoasiat seurakunnan nettisivuilla olevan tilauslomakkeen kautta tai soittamalla numeroon 050 560 4640.

Anu Heiskanen, tiedottaja

05 maalis

Kaaoksesta kosmokseen

Viime aikoina on toimistotalossa huokailtu syvään ja hartaasti useita kertoja päivässä. Asioita ja asiointia helpottamaan suunniteltu Lukkari-verkkosivuston päivitys osoittautui kaaokseksi, jossa mikään ei ole niin kuin pitäisi. Tai ei ollut. Töitä on paiskittu jopa yötä myöten, kun joku ratkaisu on keksitty vasta pään painuessa tyynyyn.

Lukkari-verkkosivustoa käyttää Suomessa pari sataa seurakuntaa ja ulkomailla muutama. Tilanne siis koskettaa noin neljää tuhatta Lukkarin käyttäjää. Facebookissa on Lukkarin tekijöiden oma keskustelusivu, joka on osoittautunut kullan arvoiseksi. Vertaistukea ja neuvoja on jaettu ja jaetaan edelleen. Käämit ovat palaneet useilta ja helpotusta saa, että voi purkaa tunteitaan asiaa ymmärtäville.

Etukäteisinformaatiosta sai sen käsityksen, että päivitys koskee kuvia ja niiden käsittelyä ja että etusivun harmaaseen valikkoon liitetään Päätöksenteko-osio. Vieläkään, tilanteen ollessa päällä kolmatta viikkoa, emme ole saaneet tietoa millaiset kuvakoot olisivat sopivimmat ja Päätöksenteko-osio lisätään vasta tällä tai ensi viikolla. Toivotaan ja rukoillaan, että se ei sotke enää mitään.

Ihmisten kysellessä, miten päivityksestä koitui näin iso ongelma, saimme kirkkohallituksesta vastauksen, että kyseessä on Lukkarin taustajärjestelmän Liferayn pakollinen versiopäivitys, joka on Lukkarin 2014 alkaneen elinkaaren suurin päivitys. Muutos on ollut valtava, melkein vastaavan suuruinen kuin uuden Lukkari-järjestelmän rakentaminen. Tämä lienee jälkikäteisinformaatio sitten tämä.

Lukkarista pahoitellaan tapahtunutta ja luvataan olla mahdollisimman nopeita korjaustöissä. Tavoite on ollut, että päivityksestä tulisi mahdollisimman vähän vaivaa, mutta lähes kaikessa ylläpidossa on ollut jotain korjattavaa. Päivitystä rakentaessa uudistukset ovat toimineet, mutta eivät enää, kun päivitys julkaistiin. Että on siellä kirkkohallituksessakin takuulla huokailtu.

Mutta! Paljon on valmista ja uutta. Suurin osa muutoksista ei näy sivuston lukijoille vaan koskevat ylläpitoa, on tullut päivityksiä helpottavia työkaluja. Kun kuulimme päivityksen tulevan, meillä Nokialla päätettiin uusia ulkoasua radikaalisti. Valokuvaaja Petri Kankaan kanssa suunniteltiin ja toteutettiin yhtenäinen kuvamaailma, jonka keskiössä on nokialainen luonto, seurakuntalaiset ja kristilliset symbolit. Jo aiemmin sivuja on siistitty tekstien osalta saavutettavammiksi, muutostyön ohessa niitäkin on vielä tarkistettu.

Sivustollamme on nyt nykyaikainen, yhteneväinen ja voisiko sanoa hengellinen ulkoasu. Sivut ovat toimivat ja kauniit. Vielä loppusilaus päivitykseen ja kas, olemme siirtyneet sekavasta kaaoksesta järjestäytyneeseen kosmokseen. Huh huh.

Anu Heiskanen, tiedottaja

13 helmi

Kahvia ja pullaa

Antti Tuisku laulaa uudella levyllään nerokkaan biisin Kahvia ja pullaa. Siinä kaivataan omaa joukkoa, jossa saan olla turvallisesti kotonani, on se sitten ”hiihtoliitto tai joku pervoilukerho… hengen ja tiedon seura tai mikä virveliryhmä vaan”. Ryhmä, missä tunnen säännöt, missä ajatellaan samalla tavalla, käyttäydytään tuttujen mallien mukaan.

Mietin, onko meidän odotuksemme seurakuntaa kohtaan tällaista kahvia ja pullaa –odotusta. Minun oma joukkoni, jossa ei tarvitse pelätä, että omaa tapaa ajatella tai toimia tarvitsisi tarkistaa. Mietin tätä myös meidän seurakuntaviikkomme osalta – halua tai rohkeutta lähteä mukaan tilanteisiin, joilla ei ollut tuttua nimikettä tai tuttua formaattia, löytyi vähemmän kuin olin toivonut. Viikon aikana tarjolla oli melkoinen kirjo seurakuntamme elämää, kovin harva sen myötä lähti liikkeelle kohtaamaan mitään itselle uutta. Kovin harva antautui vaaraan yllättyä siitä, että kotiseurakunta on tätäkin.

Onko kansankirkkomme seurakunta täällä Nokialla kahvia ja pullaa -kerho vai jotain muuta? Pitäisikö olla, saako olla? Liitynkö minä taatusti tuttuun ja turvalliseen, vai liitynkö niiden joukkoon, jotka omalla tavallaan, omina itsenään etsivät ja kaipaavat yhteyttä Jumalaan ja toisiin ihmisiin?

”Tuntuu että kaikil muil on paikka / Niil on oma meidän jengi seuraa / Mis voi aina sunnuntaisin olla / Puku päällä muiden kaa. / Tuntuu että kaikil muil on suunta / Niil on oma ryhmän sääntökirja / Eikä niiden tarvi aprikoida / Tekikö ne virheen taas” (Kahvia ja pullaa, teksti Saara Törmä, Kalle Lindroth, Jurek, Antti Tuisku, Aku Rannila).

Laulaako Antti Tuisku siitä miksi meidän seurakunnastamme jää niin kovin vieraaksi kovin monelle seurakuntalaiselle?

Timo Uotila, pastori

10 helmi

#sinäriität

”Kilistellään, kilistellään”,

totesi ystävällisesti hymyilevä mies, joka tiputti kolikkonsa keräyslippaaseeni perjantaina illan suussa Prismassa. Parituntinen yhteisvastuukerääjänä oli mielenkiintoinen ja mukava kokemus. Huomasin, että kolikkoja lippaaseen pudotettavaksi löytyi enemmän kaikenikäisiltä mieshenkilöiltä; naiset ehkä vähemmän keräävät kolikkoja taskuihinsa.

Kassajonossa oli lapsiperheitä, joissa vanhemmuus näytti olevan hallussa: vanhemmat olivat rauhallisia ja lapset iloisia. Vanhemmuuden tukeminen keräyskohteena on oivallinen tässä vaatimuksia latelevassa yhteiskunnassamme. Riittämättömyyden tunne ei ole vierasta kenellekään parhaaseen pyrkivälle vanhemmalle.

Lipaskerääjänä kohtaa hymyileviä ja vakavia katseita, mutta myös poiskäännettyjä kasvoja. Aidoimmat katseet kohdistavat lapset, joista jotkut jopa vilkuttavat ohikulkiessaan.

Missähän vaiheessa itse kadotin tuon avoimen lapsen katseen ja aloin mieluummin tuijottaa kengän kärkiäni?

Nokialaisissa perheissä ruokaostoksia tehdään koko perheen voimin, mutta usea isäksi ajattelemani pakkasi ostoksiaan yksinkin. Ympäristötietoisuuskin on Nokialla hyvin omaksuttu, aika monella oli omat kassit mukana eikä muovikasseja tarvittu.
Parituntisen havainnoinnin perusteella voi myös todeta, että Sushi-ateria lienee päihittänyt perjantaipizzan nokialaisten ruokapöydässä.

Ilahduttavaa oli, että lipaskeräykseen osallistuneet tunnistivat Yhteisvastuukeräyksen ja kohteenkin. Minulle Yhteisvastuukeräykseen osallistuminen kuuluu lapsuudenkodista siirtyneisiin perinteisiin. Muistan, kuinka meillä odotettiin tuttua kerääjää raha valmiiksi varattuna ja varmistettiin, että antamamme summa ei ainakaan alittanut naapureiden lahjoituksia.

Yhteisvastuu on muuten mainio sana! Paremmin ei voisi ilmaista konkreettista välittämistä lähimmäisestä.

Tuija Kiiskinen
kirkkovaltuuston puheenjohtaja

29 tammi

Sekametelisoppaa ja Yhtä matkaa

Meidän seurakuntamme on jokaisen yli 23 000 seurakuntalaisen seurakunta, se on luovuttamaton lähtökohta ja kun kerran me yli 23 000 nokialaista olemme todella kirjava joukko, on seurakunnan elämäkin hyvin kirjavaa. Meillä jokaisella on houkutus ajatella, että seurakunnan elämä on hyvää oikeaa silloin, kun se sopii minun ajatuksiini / elämäntilanteeseeni / uskoni ilmaisuun / arvoihin ja niin edelleen. Tähän odotukseen on tietenkin oikeus, mutta samalla seurakunnan elämän tulee olla myös sellaista, mikä resonoi jotenkin tuon toisen ehkä kovinkin erilaisten ajatusten / elämäntilanteen / uskon ilmaisun / arvojen ja niin edelleen kanssa. Siksi seurakunnan arki on melkoinen sekametelisoppa.

Tämä sekametelisoppa on vahvasti ja koko kirjossaan näkyvillä Seurakuntaviikolla Yhtä matkaa 2.-9.2.

Sunnuntaiaamuna kirkkoon sukupolvien messuun (tilaa siis kaikille sukupolville vauvasta vaariin) aloittamaan Yhteisvastuukeräystä ja tuomaan lapset leikkimään uudessa ihanassa leikkikirkkopaikassa, illalla iltamessuun, missä kuuluu vahvana seurakuntamme nuorten ääni (mutta ei ole mitenkään rajattu vain nuoria varten) ja Kristus – sana ja ehtoollinen – on tietenkin läsnä. Kirkossa tapahtuu myös jokaisena arki-iltana: lauletaan virsiä ja hengellisiä lauluja ja riparilauluja sekä tutusti, että tuoreesti, tutustutaan työhön maailman toisella puolella ja kuullaan hyvää raamattuopetusta.

Torilla tavataan keskiviikkona soppaa syöden, ihmisiä tavaten, laulaen yhdessä ja myös kuunnellen seurakuntalaisten käyttöön laitettuja lahjoja Välke-ryhmän ja Tomi Markkolan toimesta. Papit ovat raivanneet kalentereitaan voidakseen olla paljon liikkeellä kaupungilla – jos näet kahvilassa papin pantapaidassaan, tule juttusille! Kahvia ja hyvää seuraa on tarjolla tietysti myös Kulmakivessä. Seuroja, perheiden iltoja, piirejä, yhteisvastuukeräystä, lopulta Mukkelismakkelis-talvitapahtuma Urhatussa, jonne hyvä Jumala näyttäisi säätiedotusten mukaan antavan jopa lunta! Viikon koko kattaus netissä.

Tee tilaa kalenteriisi ja tule mukaan sellaiseen seurakunnan elämään, mikä tuntuu omalta ja tule mukaan katsomaan sellaistakin, mikä ei tunnu omalta. Ole uteliaan valmis hyviin asioihin, sillä kansankirkollisen sekametelisopan kirjavuudessa kaikki toiminta, kaikki seurakunnan elämä on kuitenkin kulkemista Yhtä matkaa, samaan suuntaan.

Timo Uotila, pastori

08 tammi

Veisuusta voimaa

Joulun aikaan saimme taas täysin sydämin laulaa tuttuja joululauluja ja -virsiä. Kauneimpia joululauluja laulettiin seurakunnan tiloissa, mutta myös muualla. Eniten joulumieltä vaadittiin Pirkkalaistorilla, jossa sankassa räntäsateessa laulajat yrittivät saada selvää laulujen sanoista kastuneista lauluvihoista.

Yhdessä laulaminen on voimaannuttavaa ja tukee yhteisöllisyyttä. Tutut virret kuuluvat suomalaisten juhlaperinteisiin eikä niistä haluta luopua.  Ensimmäisenä adventtisunnuntaina kokoonnutaan kirkkoon laulamaan Hoosiannaa, jota koskaan en pysty liikuttumatta laulamaan loppuun saakka. Jouluaattona kirkoissa kaikuvat Enkeli taivaan- ja Maa on niin kaunis -virret, joita laulaessa monet jouluiset muistot kouluajoista tähän päivään palautuvat mieleen.

Vaikuttava kokemus oli, kun viisi vuotta sitten Nokialle muutettuamme olimme jouluaaton hartaudessa Siuron kirkossa ja tilaisuuden jälkeen jäimme kirkon eteen laulamaan Maa on niin kaunis -virren; maisema oli kaunis ja taivas kirkas.

Seuraavana vuonna lauloimme saman virren Pinsiön kirkon edustalla vesisateessa ja synkän taivaan alla; tunnelma oli kuitenkin sama kuin edellisenä vuonna.

Tuttuja virsiä laulaa mielellään, mutta hienoa on myös tutustua vähemmän laulettuihin ja uusiin virsiin. Olen huomannut, että tuntemattomampien virsien sanat puhuttelevat minua enemmän. Niitä jää miettimään ja niistä löytää syvällistä sanomaa.

Virret eivät unohdu, vaikka muisti alkaa heiketä. Hoivakodissa, jossa äitini on asukkaana, vierailee säännöllisesti pappi pitämässä pienen hartaushetken. Tuttu virsi muistetaan ilman virsikirjaakin ja ”Kiitos sulle Jumalani armostasi kaikesta” tulee suoraan sydämestä.

Uuden vuoden alkuun meidät johdattakoon virren 600 sanat:

Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan
olemme kaikki hiljaa kätketyt.
Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan,
yhdessä käydä uuteen aikaan nyt.

Tuija Kiiskinen, kirkkovaltuuston puheenjohtaja

19 joulu

Kamelin selässä Afganistanissa

Joulua vietetään niissä Lähi-idän maissa, joiden väestöstä merkittävä määrä on kristittyjä. Tällaisia ovat esim. Libanon ja Egypti. Sen sijaan persiankielisissä maissa, kuten Afganistan, Iran ja Tajikistan, ei näe yhtään joulukoristeita. Poikkeuksena ehkä tajikistanilaisten kristittyjen kodit, koska heitä ei vainota niin paljon kuin afganistanilaisia ja iranilaisia veljiä ja siskoja.

Yksi suosikkijoulumuistoni on lähetyskentältä 1970-luvulta. Asuin lapsena Afganistanissa. Kabulin kansainvälisen kirkon jäsenet pistivät pystyyn joulukuvaelman afgaaniystävillemme kirkon edustalle olevalle nurmialueelle. Minä olin yksi paimenista, jotka vartioivat oikeaa lammasta. Äitini esitti Mariaa ja oikea vastasyntynyt vauva esitti Jeesusta. Isäni oli yksi idän viisaista tietäjistä, jotka tulivat ratsastaen oikealla kamelilla!

Alla olevassa kuvassa istun isäni sylissä kamelin selässä.

Alkuperäinen teksti:

Christmas is celebrated in those Middle Eastern countries that have a significant Christian population (like Lebanon & Egypt) but in Persian speaking part of the world (Afghanistan, Iran & Tajikistan) you can’t see any Christmas decorations (except for perhaps in the Christian Tajiks’ homes as they are less persecuted than their Afghan & Iranian brothers & sisters).

One of my favourite Christmas memories is from the mission field in the 1970’s. I lived in Afghanistan as a child & the International church members in Kabul put on a Christmas pageant for our Afghan friends on the lawn in front of the church. I was one of the shepherds guarding the real sheep, my mother played the role of Mary, a real newborn child ”played” the role of Jesus & my father was one of the wise men who came in riding on a real camel!

Hyvää joulua toivottaa

Mikael Tunér, nimikkolähettimme