15 huhti

Oikeus avoimiin kirkon oviin

En tiedä, missä vaiheessa on tapahtunut se iso muutos, että uskonnollisuus on lakannut olemasta yhteiskunnassa normaali asia, vaan normiksi on tullut uskonnottomuus. Aika nopeasti tämä joka tapauksessa on käynyt – ainakin vielä 90-luvulla tilanne oli oleellisesti toinen kuin nyt, kun huolta kannetaan siitä, että jumalabakteereja ei vain pääse tarttumaan ja siksi kiistelemme jostain suvivirren laulamisesta kevätjuhlassa tai muusta yhtä triviaalista.

Koronan myötä on tämän jumalabakteerien välttämiskeskustelun rinnalle tullut maan hallitusta myöten kysymys siitä, miten turvataan ihmisen oikeus uskontoon, ei vain uskonnottomuuteen. Aika hurjaa!

Yhteiskunnallisessa keskustelussa on pitkään esitetty, että usko on yksityisasia ja se pitää sulkea sinne yksityisyyteen pois julkisuudesta. Sehän ei ole totta – usko ei ole pelkkä yksityisasia, se on aina myös yhteen tulemista. Nyt hallitus pohtii tätä oikeutta, AVI pohtii sitä, Tuomiokapituli pohtii sitä ja tietenkin pohditaan jokaisessa seurakunnassa. Rippikoulut, kerhot, kuorot, piirit, kohtaamiset… Voidaanko hautajaisissa joustaa tiukimmista väkirajoista, entä ristiäisissä, voiko pappi vierailla seurakuntalaisen kodissa, entä hoitolaitoksessa, voivatko kirkon ovet olla auki? Hyvä, että keskustellaan, kyse ei ole pienestä asiasta. Kyse on siitä, mitä meille jää kaiken normaalin pettäessä, jos ei jää oikeutta turvata Jumalaan.

Pohdintaa riittää ja uusia ohjeistuksia tulee. Seurakunnan toiminta jatkuu monella tavalla ja tasolla, ja joka tapauksessa haluamme turvata seurakuntalaisen oikeuden kirkon avoimiin oviin, edes joskus. Ja niin ovet ovat sunnuntaisin hetken auki, ehtoollispöytäkin on hetken avoinna ja ihminen on hetken aikaa tavattavissa kasvotusten – toki kaiken aikaa tavattavissa puhelimen ja netin kautta. Se ei ole paljon seurakunnan normaalitoiminnan rinnalla, mutta edes jokin yhteen tulemisen minimi täytyy säilyttää. Ilman luottamusta Jumalaan emme jaksa ja seurakunnan tehtävä on tukea sitä luottamusta kaikin mahdollisin tavoin myös silloin, kun niistä tavoista moni on muuttunut mahdottomaksi.

Siitä pidämme kiinni.

Timo Uotila, pastori

08 huhti

Riemu

Se tunne, kun yllätyt positiivisesti. Kun näet jotain odottamatonta, siis sellaista, jota olet kyllä odottanut, mutta et ole uskonut tapahtuvaksi. Ja siitä se riemu! Se hämmennyksen sävyttämä kaikenkattava riemu.

Ylösnousseen Kristuksen tavanneet olivat varmaan näissä tunnelmissa. Ainakin minä olisin heidän asemassaan ollut. Ja olen.

Ystäväni ja työtoverini Uotilan Timo on sanonut:

”Kuoleman voittamisen rinnalla kaikki muu tuntuu järjestettävissä olevalta”.

Timo on kyllä vertaansa vailla sanoittamaan syviä ajatuksia.

Tämän aamun uutisotsikoita selaillessani, pysähdyin yhden kohdalle. Näin jotain odottamatonta, siis sellaista, jota olen kyllä odottanut, mutta en uskonut tapahtuvaksi.

Pääministeri visioi ”normaalia juhannusta”.  Riemuhan siitä syttyi. Kuoleman voittamisen rinnalla koronakin tuntuu järjestettävissä olevalta.

Toinen ystäväni oli löytänyt verkosta kaksi lohduttavaa ajatusta juhannusta odotellessa.

Ensimmäinen yhdessä uskoen normaaliolojen palaavan:

”Sinä vierität kiven sydämeni päältä.”

Ja toinen voimasanoiksi siihen asti, kunnes normaaliolot on totta:

”Kun en jaksa nousta ylös, sinä olet ylösnousemus.”

 

Anu Heiskanen, tiedottaja, joka rakastaa yllätyksiä ja syviä ajatuksia

23 maalis

Turha yrittää, huijarit

Saunan jälkeen maanantai-iltana tuli ensimmäiset viestit, että jotain outoa tapahtuu Nokian seurakunnan nimissä. Facebookissa Nokian Seurakunta -niminen yksityisprofiili pyytää kaveriksi, rekisteröitymään ja lopulta pankkitilin numeroa! Viestinnän yksikkö, avuliaat tykkääjämme ja naapuriseurakunnan tiedottaja alkoivat toimia.

Seurakunnan nimissä oli siis tehty valeprofiili tietojen urkkimistarkoituksessa. Kuinka kukaan viitsii olla tuollainen?

Jaoimme varoituksia ja ohjeita Facebook-sivulle, ihmiset ilmiantoivat huijarin profiilia ja Facebookiin lähetettiin ilmoitus tekijänoikeusloukkauksista. Ennen puolta yötä valeprofiili oli poistettu. Emme ole kuulleet, että huijari olisi vähäisimmässäkään määrin onnistunut tavoitteissaan. Ähäkutti.

Onneksi kaikki meni nopeasti ja hyvin, ja vaikka ei olisi mennyt, päällimmäiseksi tästä stressaavasta tapauksesta jää hyvä mieli; miten nopeasti, ihanasti ja yhteisvastuullisesti huolehdittiin toisistamme.

Paastokalenterissa tämän päivän kohdalla lukee:

”Rukoile niiden ihmisten puolesta, joiden puolesta et haluaisi rukoilla.”

Tiukkaa tekee eilisen rumban jälkeen, mutta lupaan yrittää.

Anu Heiskanen, tiedottaja, joka pyyhkii hikeä otsaltaan

Ps. Yleispätevät ohjeet yhteisöjen sivujen huijausyrityksille:

  • Nokian seurakunnan Facebook-sivu ei ikinä pyydä luovuttamaan henkilötietoja eikä rekisteröitymään mihinkään sivulle.
  • Arvonnoissa ilmoitamme aina Facebookissa julkisesti voittajan.
  • Jos joku ehtii antaa tietonsa valesivulle, tulee tehdä sähköinen rikosilmoitus poliisin nettisivuilla www.poliisi.fi.
01 maalis

Kaunein talvi ikinä

Etätyöpisteeni ikkunanäkymä on mielenkiintoisempi kuin toimistolla. Toimistolla ikkuna antaa pysäköintialueelle. Ihan kivoja autoja siellä kyllä onkin, mutta kotitoimistosta näen puita. Pidän puista. Nuo kuuset ja männyt takapihalla juurruttavat minut historiaani. Oksilla piipahtavat lintuset ovat kuin Nooan kyyhkysiä, tuoden viestiä toivosta. Kyllä tästä vielä selvitään.

Tuntui vaikealta kirjoittaa otsikko: Kaunein talvi ikinä, kun yhtä kirjainta vaihtamalla se olisi kauhein talvi ikinä – ja sekin on totta tavallaan. Monen vuoden jälkeen saimme kuitenkin oikean talven. Välillä oli niin kaunista, ettei sanoja löydy sitä kuvaamaan.

Kevääksi kääntyvä talvi (ja sitä edeltänyt syksy, ehkä kesä, ja kevätkin) on ollut monelle raskas. Myös itse olen usein syvään huokaisten kääntänyt työtuolin ikkunaan päin. Siellä vahvat, vanhat puut huokailevat kanssani: ”Jo on aikoihin eletty”. Ajattelen heitä, joita tauti on riepotellut, ja huokaisen uudelleen.

Paaston ajan alkuun tuli tieto rajoitusten kiristymisestä. Pitää vielä jaksaa vähän aikaa. Vielä pitää kestää kauheutta, että pääsemme vielä kauheammasta eroon. Paaston ajatuksia tämä aika vahvistaa. Kysymys mikä on elämässä tärkeintä, on saanut konkretiaa pandemian myötä. Kun olen pakon edessä joutunut luopumaan monista tärkeistä asioista, voinen jatkossa luopua turhasta vapaaehtoisesti.

Tsemppiä, voimia, Valoa!

Anu Heiskanen, tiedottaja ja puiden katselija

25 tammi

Valoa Nokian kirkoilla!

Kolmena peräkkäisenä lauantaina on Nokian kirkoilla ollut ja on tapahtumaa. Siis tänä kokoontumiskieltojen aikana? Kyllä! Saahan sitä keksiä keinoja toteuttaa yhteisöllisyyttä ohjeita noudattaen. Ja näin meillä tehtiin.

Papistossa ideoitiin pakkasten tultua tapahtuma Valoa Nokialle. Nokialaisia pyydettiin tekemään jäälyhtyjä ja tuomaan niitä Nokian kirkolle la 16.1. Niitähän tuli, ja ne aseteltiin rinteeseen sydämen muotoon tuomaan iloa ja lohdutusta. Tulisydän huomioitiin myös Nokia city -Facebooksivulla ja se sai paljon tykkäyksiä kommentteja. Samoin toki seurakunnan omalla sivulla!

Idea jalostui, ja niinpä Tottijärven, Siuron ja Pinsiön kyläkirkoilla sytyttiin tulet jää- ja lumilyhtyihin la 23.1. ja Suoniemellä sytytetään la 30.1.

Pitemmittä puheitta, kun se kuva kerran puhuu enemmän kuin tuhat sanaa:

07 tammi

Kummallinen joulu

Eilen oli loppiainen. Loppui loma. Ja loppui kummallinen joulu. Kuusi on viety pihalle ja koti purettu joulusomistuksesta niin kuin joka vuosi. Muuten ei monikaan asia ollut kuin joka vuosi. Eikä tämä uusi vuosikaan ihan tavanomaisissa tunnelmissa ala, jos katselee rapakon taa.

Joulun kummallisuus alkoi jo siitä, etten päässyt kirkkoon laulamaan Kauneimpia Joululauluja. Olen aiemmin kirjoittanut siitä, miten tällainen laulutaidoton ja musikaalisesti lahjatonkin kerran vuodessa unohtaa edellä mainitut ”puutteet” ja laulaa sydämensä kyllyydestä.

Sitten tuli ilmoitus, ettei joulun muitakaan tapahtumia ja messuja pidetä. Ou nou!

Jos eläisimme aikaa pari vuosikymmentä sitten, ei joululaulujen laulamiseen ja hartauselämän viettoon olisi juurikaan ollut tarjolla yhteisöllisiä kokemuksia. Nyt digiaikakaudella onneksi saimme lohtua verkossa toteutetuista Kauneimmat Joululaulut -tapahtumista (vaikka niitäkin jotkut rikolliset yrittivät sabotoida), joulun ajan hartauksista ja jumalanpalveluksista.

Olemme jo tottuneet pandemian mukanaan tuomiin muutoksiin, mutta kyllä silti, hei, j o u l u. Olihan tämä vähän pliisu, vaikka vaihtoehtojakin oli tarjolla.

Tällä kaavalla aloitetaan tätäkin vuotta. Toimintarajoitukset ovat päällä ainakin 18.1.2020 asti. Veikkaan, että vielä senkin jälkeen. (Samalla toivon, että olen väärässä!) Syytä on ollakin varovainen, ettei seuraavakin joulu mene pelkästään verkkoon. Toivoa pandemian päättymisestä on lupailtu rokotusten myötä, vaikka hitaasti. Itse aion ottaa rokotuksen heti, kun mahdollista.

Anu Heiskanen, tiedottaja, joka katsoo kaikesta huolimatta toiveikkaana ylös ja tulevaan

Kuva julkaistu Nokian seurakunnan some-kanavissa loppiaisena 2020. Teksti Malmin seurakunnan joulukalenterista.

04 joulu

Olen iloinnut

Päättyvä vuosi on ollut kummallinen. Keväällä opettelimme elämään rajoitettua elämää, kesää vietimme vähän vapaammin ja vuoden pimeimpänä aikana olemme jälleen rajoitusten vankina. Helppo on vaipua synkkyyteen ja yhtyä valitusvirteen elämän kurjuudesta.

Kertasin mielessäni vuoden tapahtumia seurakunnassamme ja ihmeellisesti löytyi monia ilon aiheita, joita nyt haluan jakaa tällä palstalla.

Olen iloinnut

– messussa kanttori-Kaisun upeasta loppusoitosta ja kaikesta seurakunnan musiikkitarjonnasta
– kesäisestä kukkakimpusta Suoniemen kirkon alttarilla ja suntioiden panostuksesta kirkkosalien viihtyisyyteen
– kastepuun linnuista, jotka kertovat seurakunnan uusista jäsenistä
– Arja-papin retkestä kirkon tornihuoneeseen ja kaikista muista seurakunnan työntekijöiden toteuttamista videoinneista
– kolikoista, jotka löytyivät lompakostani kolehtikeräykseen ja joilla tiedän tukevani lähetystyötä
– kahvikupillisesta, jonka nautin Kulmakivessä ja kaikesta siitä työstä, jota vapaaehtoiset tekevät seurakunnan hyväksi
– reippaasta diakoniatiimistä, joka toiminnallaan on mahdollistanut ruokakassien jakamisen ja kaiken muun avun sitä tarvitseville
– lasten iloisista äänistä Kanttorilan pihamaalla ja jokaisesta perheestä, joka on osallistunut seurakunnan tapahtumiin
– Jopo-pyörästä Maatialan pappilan edustalla ja jokaisesta nuoresta, joka avaa pappilan oven
– ujosta rippikoulunuoresta messukäynnistä merkintää pyytämässä ja rippikoulujen toteutuksesta poikkeusoloissa
– Valo-syystervehdyksestä ja kaikesta seurakuntalaiset tavoittavasta tiedottamisesta
– Urhatun ikkunasta avautuvasta järvimaisemasta ja koko toimintakeskuksen tarjoamista mahdollisuuksista
– syksyn värikkäistä lehtikasoista hautausmaalla ja kaikesta siitä kukkaloistosta, jonka ammattilaiset haudoille loihtivat
– valtuutetusta, joka pyytää puheenvuoron valtuuston kokouksessa ja kaikesta siitä työstä, jota luottamushenkilöt tekevät seurakunnan kehittämiseksi.

Olen iloinnut jokaisesta seurakuntalaisesta, luottamushenkilöstä ja työntekijästä, joille kaikille haluan toivottaa rauhallista joulunaikaa ja iloa elämään!

Tuija Kiiskinen, kirkkovaltuuston puheenjohtaja

 

 

 

 

30 marras

Jouluvalojen sotkuja

…julkisissa sisätiloissa yleisömäärä suositellaan rajattavaksi korkeintaan kymmeneen henkilöön. Suositus on voimassa 2.–21. joulukuuta. Kaikissa yleisötilaisuuksissa suositellaan noudatettavan korkeintaan 10 osallistujan rajaa.

Kuuntelen Pirkanmaan koronanyrkin uusia ohjeistuksia. Kyllähän nämä näyttivätkin olevan tulossa, mutta nyt, kun ne ovat oikeasti totta, on olo hämmentynyt. Viimeisen parin viikon työstäni isoin osa (meidän vastuunjaossamme koitan huolehtia, että eri tehtävissä on käytettävissä ne, joita pitääkin ja tämän myötä huolehtimiseeni kuuluu väistämättä myös se, mitä tehdään, erityisesti pappien osalta) osoittautui täysin merkityksettömäksi. Kauneimpien Joululaulujen uudelleen hahmottaminen, jumalanpalvelusten miettiminen, yhteistyö laitosten kanssa, seurakunnan omat kokoontumiset – kaikki, minkä uudelleen rakentamisesta koronatilanteessa olen iloinnut ja ollut välillä melkein ylpeä – kaikki se uusiksi tai oikeastaan roskikseen.

Näitä miettiessäni selvittelen vapaapäiväni iltana pihapuuhumme tulevien jouluvalojen johtoja. Yhtä sotkussa kuin seurakunnan suunnitelmat joulun ajasta.

Ja jossain vaiheessa valojen johto kuitenkin on oiennut ja saan ne paikalleen valaisemaan isoa pimeää. Mietin, että eiköhän jossain vaiheessa hyvä ja oikea toteudu myös meidän seurakuntamme toimintamme suhteen. Jotenkin ajattelen, että meidän hiljentymisemme ihmiseksi syntyvän Jumalan eteen on isompi asia kuin minun jouluvaloni ja siksi uskon, että kaikkivaltias Jumala myös järjestää asiat niin kuin on oikein. Ei varmaankaan niin kuin minä toivoisin, mutta silti oikein. Hyvin.

Lue uutinen.

Timo Uotila, pastori

27 marras

Kovempaa kuin koskaan

Tulevana sunnuntaina lauletaan kirkoissa ja erilaisten vastaanotinten äärellä ”Hoosianna!” Tänä vuonna rukous lauletaan kovempaa kuin koskaan. Hoosianna tarkoittaa ”Auta, pelasta”. Sitähän me nyt tarvitsemme, apua ja pelastusta.

Seurakunnassa on kovasti mietitty, miten voimme viettää joulua tilanteen ollessa tämä. Toiveissa on järjestää tapahtumia erilaisin varotoimin. Näistä tapahtumista voit lukea kootusti verkkosivujen uutisesta. Mutta nopeatkin muutokset ovat mahdollisia, tilaisuuksia voidaan joutua perumaan. Voi käydä niin, että vasta tilaisuuteen tullessaan huomaa sen peruutetuksi. Ajankohtaisin tieto löytyy aina verkkosivustoltamme.

Verkosta löytyy myös erilaisia joulukalentereita. Niistä kertovaan juttuun pääset tästä. Lisäksi tuotamme jouluaiheista materiaalia sosiaaliseen mediaan Facebook, Instagram ja YouTube -kanaville.

Mutta yksi ei muutu. Kuten kirkkoherramme kirjoittaa joulukortissaan:

”Näinä aikoina, kun elämme hetkellisyydessä ja jatkuvien muutosten keskellä, on hyvä muistuttaa mieleen, että on jotain ikuisesti pysyvää. Adventin aika alkaa ja valmistaudumme juhlimaan tapahtumaa, joka ympäri vuoden muistuttaa meitä Jumalan armosta ja rakkaudesta. Meille on syntynyt Vapahtaja, Jeesus Kristus Jumalan poika.”

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Anu Heiskanen, tiedottaja

16 marras

Menossa mukana

Tänä vuonna Nokia-Seura ry on julkaissut kaksi merkittävää teosta. Ensin ilmestyi Maritta Pahlmanin toimittama kotiseutukirja Nokia 101 tarinaa, jonka kuvituksen on tehneet Pirkan opiston, Lasten ja nuorten kuvataidekoulun nuoret taiteilijat. Kirjoittajina nokialaisia ja nokialaistaustaisia ihmisiä. Aivan äskettäin ilmestyi Nokia ennen ja nyt -julkaisu, toimittanut Anne Haapalainen, kirjoittajina ja kuvaajina nokialaisia toimijoita.

Nokia-Seura kuvailee itseään:

”Nokia-Seura perustettiin vuonna 1946 kaikkien nokialaisten kotiseutuyhdistykseksi. Seura vaalii nokialaista kulttuuriperimää, kokoaa yhteen kuntalaiset eri puolilta Nokiaa ja toimii yhteisen viihtyvyyden lisäämiseksi.”

Nokia-Seura toimii tavoitteidensa mukaisesti ja on nähnyt, että Nokian seurakunta on tärkeä osa nokialaisuutta, nokialaista kulttuuria, siksi molempiin teoksiin pyydettiin tekstit seurakunnasta. Nuoriso- ja rippikoulutyön pastori Lassi Peurakoski kirjoitti Nokian 101 tarinaa -kirjaan Leirillä vuoden ympäri -tekstin Urhatusta. Minä kirjoitin Nokia ennen ja nyt -julkaisuun Seurakunnan parakkielämää -tekstin väistötiloissa työskentelystä. Kirjoitukset pyydettiin valmiiksi mietityistä aiheista ja kirjoittajat saivat tuoda siihen oman henkilökohtaisen näkökulmansa.

Ehkä ei nähdä pahaksi tässä kohtaa pientä mainostamista, sillä varsin lukemisen arvoisia molemmat julkaisut ovat.

Anu Heiskanen, tiedottaja, asunut Nokialla 20 vuotta