29 heinä

Riparitavoitteita ja niiden toteutumista

Oleellinen osa nykyrippikoulua on yhteinen tavoitteiden asettaminen. U7-riparin nuoret rakensivat tavoitteensa neljään kokonaisuuteen: 1. Hyvä leiri, 2. Hyvä olla yhdessä, 3. Ripari saadaan hoidettua, 4. Minä ja Jumala.

Seuraavassa vaiheessa mietittiin, mitä pitää tehdä, jotta tavoitteisiin päästäisiin. Tällaisia ajatuksia syntyi: olla mukana, kuunnella toisia, olla avoin, olla oma itsensä, ottaa kaikki mukaan, uskaltaa sanoa omat mielipiteet, katsoa avoimin mielin asioita, joihin ei välttämättä usko.

Riparin lopussa on aika arvioida tavoitteiden toteutumista. `Oli kiva viikko, ehkä elämäni paras´. Tämän kertoi moni. Yhdessä oli hyvä olla, turvallisesti omana itsenään. Tavoitteet 1. ja 2. siis ok. Kolmaskin kunnossa – ripari saatiin hoidettua jokaisen kohdalla niin, että konfirmaatioon mennään hyvällä mielellä.

Siitä neljännestä tavoitekorista `Minä ja Jumala´ joitain poimintoja nuorten viimeisistä oppimispäiväkirjoista:

  • Olen oma osani seurakuntaa. Minut on kastettu ja Jumala ei hylkää minua ikinä.
  • Jumala ei katso ihmisen menneisyyteen, vaan antaa uuden mahdollisuuden.
  • Jumala ei katso niitä virheitä, joita itse itsessäni näen, sillä minä riitän ja olen Jumalalle täydellinen ja ainutlaatuinen.
  • Jeesus lunasti meidät ja on vapahtaja.
  • Olen oppinut rukoilemaan ja siitä tulee varmasti osa omaa arkea.
  • Olen ainutlaatuinen ja just hyvä.
  • Seurakunnassa on ok olla erilanen.
  • Ihan sama mitä muut sanoo, niin olen ainutlaatuinen ja sellainen ihminen, jota rakastetaan.
  • Olen oppinut, että vaikka en itse rakastaisi itseäni, eivätkä muut, on aina joku, joka rakastaa. Olen ehkä arvokas. Ehkä sittenkin uskon.

Tavoitteiden toteutumisen eteen tehtiin toki töitä parhaalla osaamisellamme ja jaksamisellamme, mutta oikeiden asioiden tuleminen todeksi on silti ihme, jota voi vain ihmetellä ja josta voi vain kiittää.

Hiljaisen hämmentyneenä U7-riparin viimeisenä yönä ajatuksia kirjasi

Timo Uotila, pastori

27 heinä

Kesäkirkko

Sinne on Nokian keskustasta noin 12 kilometriä ja autolla matkan taittaa 15 minuutissa. Siellä on pieni punainen kirkko. Se on Pinsiön kirkko. 

Tulipalon kestänyt Pinsiön kirkko on 70 vuotta vanha ja kirkossa on tilaa 170 henkilölle. Melko koruton pyhäkkö on kuitenkin persoonallinen ja kodikas. Kirkon viehättävä hirsirakenne sulautuu kauniisti metsäiseen rinnemaisemaansa. 

Pinsiö-Seura ry:n ja Nokian seurakunnan yhteistyössä syntyi kesällä 2020 ajatus kesäkirkosta, joka onkin ollut avoinna keskiviikkoisin ja perjantaisin koko heinäkuun ajan. Kesäoppaina ja kesäkahvilan pitäjinä ovat toimineet Santeri Seppälä ja Tiia-Tuulia Hakala. Esillä on ollut Pinsiön kirkon historiaa ja taiteilija Osmo Rauhalan lahjoittama upea alttaritaulu, jossa kuvataan nimensä mukaisesti uuden testamentin kirjeessä korinttilaisille löytyviä kolmea tärkeää elementtiä: Usko, toivo ja rakkaus. Taulu julkistettiin ja siunattiin käyttöön juhlamessussa Pinsiön kirkossa sunnuntaina 16.2.2020. Alttaritaulun lisäksi kirkkoon sijoitettiin väriluonnos Maidon synty. 

Kesäkirkkoon on mahdollista päästä tutustumaan ja ihastelemaan vielä heinäkuun viimeisen viikon ajan keskiviikkona 29.7. ja perjantaina 31.7. klo 16–19.

Pinsiön kesäkirkko.

17 kesä

Yleismaailmallinen jalkapallo – paitsiosta huolimatta

Jos maailma olisi ollut kuten vuodenvaihteessa luultiin, tämä alkukesä olisi kulunut vakavasti otettavan penkkiurheilun parissa. Takuuvarmasti olisin istunut 12.6.2020 iltakymmeneltä television ääressä kun Roomassa Stadio olimpicon nurmelle olisi laskettu virallinen EM-kisojen jalkapallo ensipotkaisua varten. Ennen ottelun alkua olisi kuultu avajaissanat ja ehkä vannottu valat pelata rehtiä peliä herramiesten hengessä sekä tuomita pelejä oikein ja rehellisesti.

Rakastan jalkapallon ideaa. Rakastan pelin yleismaailmallista luonnetta ja sen kautta lajin idealismia. Missä tahansa maapallon kolkassa useamman ihmisen kohdatessa pelimielellä voidaan virittää jalkapallopeli. Palloksi kelpaa lähinnä pyöreä esine ja maalitolpat saadaan napattua kentän laidalta. Kentäksi kelpaa riittävän tasainen alue. En tiedä montaa muuta joukkuepeliä, jossa välineet olisivat näin helposti saatavilla varallisuudesta huolimatta. Pelin idea on myös verraten yksinkertainen: pitää saada pallo vastustajan maalista sisään. Näin siis jos jätetään paitsio ja muut lajin sääntökirjan pilkunviilaukset vähemmälle huomiolle.

Arvelen apostoli Paavalin mahdollisesti olleen jalkapallomiehiä. Korintin seurakunnalle osoitetussa kirjeessä hän voisi ohjeistaa jalkapallojoukkuetta. Paavali kirjoittaa: ”Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin.”

Jokaisella ruumiinjäsenellä on paikkansa ja tehtävänsä. Paavali sanailee omaan tyylinsä: ”Vaikka jalka sanoisi: »Koska en ole käsi, en kuulu ruumiiseen», se silti kuuluu ruumiiseen. Ja jos korva sanoisi: »Koska en ole silmä, en kuulu ruumiiseen», se silti kuuluu ruumiiseen. Jos koko ruumis olisi pelkkää silmää, olisiko silloin kuuloa? Tai jos se olisi pelkkää korvaa, olisiko silloin hajuaistia?”

Jalkapallossa ei menesty sooloilemalla, vaikka tätä ajoittain on muutama erehtynyt luulemaan. Elämässä niin ikään selviää paremmin, kun ymmärtää sen olevan joukkuelaji. Kirkko ja seurakunnan jäsenyys eivät ole muusta elämästä irtain saareke, vaan osa elettävää todellisuutta. Me onnistumme tai epäonnistumme yhdessä, koska olemme sidoksissa toisiimme. Paavalin sanoin: ”Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet, ja jos yksi jäsen saa osakseen kunniaa, iloitsevat kaikki muutkin sen kanssa.”

Me ihmiset tarvitsemme toisiamme. Olen kuullut pallokentän reunalta ohjeen: ”Anna kaverin loistaa”. Syöttämällä syntyy maaleja. Lähimmäistä auttamalla, koska se tuskin koskaan on itseltä pois, syntyy yhteyttä. Yhteys kasvattaa ja lisää ymmärtämistä.

Eeva Koskimäki, seurakuntapastori

(Nokian Uutisten kolumni 18.6.2020)

29 touko

Kalastajien verkko

Joka paikassa on pitkin kevättä puhuttu digiloikista. Seurakuntakin harppasi sellaisen hypyn, ettei olisi uskonut. Vaan löytyipäs voittaja sillekin. Ainakin nopeudessa. Nimittäin kesä. Ensin maisemassa alkoi olla utuinen vihreä sävy, sitten selkeämmin vihreitä pisteitä, hetkessä kaikkialla pelkkää vihreää.

Ei yhtä nopeasti, mutta kuitenkin, alkaa yhteiskuntakin avautua viruksen hellittäessä otettaan. Kaikki ei silti ehkä koskaan palaa samanlaiseksi, mitä oli ennen pandemiaa. Puhutaan uudesta normaalista.

Kesällä seurakunnassakin voidaan avata joitain toimintoja. Konfirmaatiomessuja lukuun ottamatta messut ovat avoimia turvallisuusmääräyksiä noudattaen, lakisääteiset rippikoulujen intensiivijaksot saadaan toteuttaa, kesätoimintoja lapsi- ja koululaisperheille järjestetään turvallisesti. Rinnalla jatkuvat videoidut messut, muut videoinnit ja muu sosiaalisen median toiminta (Facebook, Instagram, Twitter).

Mitä on seurakunnan uusi normaali? Saamamme palaute liikuttaa:

”Äiti ei ole kuntonsa vuoksi päässyt osallistumaan jumalanpalvelukseen vuosikausiin. Nyt katsomme joka sunnuntai YouTubesta jumalanpalveluksen kotikirkosta. Älkää vaan lopettako videointia!”

”Olen seurakunnan jäsen, mutta en muista olisinko koskaan osallistunut mihinkään toimintaan. Nyt seuraan joka viikko Facebook Liveä.”
(Seuraava Live 4.6. klo 18, vieraana Marko Linjala.)

”Seurakunnalla on valtavan lahjakasta porukkaa töissä. Vaikka minkälaista ja kaikenikäisille sopivaa materiaalia olette tuottaneet verkkoon.”

Verkkoon! Ei ole sattumaa, että Raamatussa puhutaan kalastajista ja verkoista. Vertauskuvallisesti se taipuu nyt seurakunnan uuteen normaaliin. Verkossa surffaileva seurakuntakin otetaan tosissaan.

”Simon Pietari meni veneeseen ja veti verkon maihin. Se oli täynnä isoja kaloja, mutta vaikka kaloja oli paljon – kaikkiaan sataviisikymmentäkolme – verkko ei revennyt.” Johannes 21:11.

Kuulumisiin ja näkemisiin.
Anu Heiskanen, tiedottaja

19 touko

Saanko minä mennä kirkkoon?

Äitini on 85-vuotias, siis riskiryhmää. Aktiivinen, hyväkuntoinen ja perusterve ihminen, mutta silti riskiryhmää. Kahden kuukauden poikkeusolojen aikana on jatkuvasti mietitty, mitä voi tehdä ja mitä ei voi tehdä. Aktiivinen osallistuminen ja vastuunkantaminen vaihtui hetkessä hiljaiseksi elämäksi kotona, viikon lukuisat kohtaamiset toisten ihmisten kanssa katkesivat. Mitä nyt?

Äiti ulkoilee joka päivä, vaikka jalat tulevatkin kipeiksi, hienoa! Pari kertaa hän on käynyt kesäpaikassaankin autollaan, hienoa! Puhelin on ollut hyvässä käytössä – joka päivä Äiti juttelee puhelimessa parin ystävän tai tuttavan kanssa, hienoa! Ja netin käyttö, se on löytänyt aivan uusia malleja. Normaaliolojen sähköpostit, pankkiasiat ja kuvien katselemiset ovat saaneet seurakseen jumalanpalvelusten seuraamisen. Sunnuntai menee kuulemma mukavasti, kun etsii jumalanpalveluksen kotikirkosta ja sitten Nokialta ja sitten ehkä vielä jonkin kolmannenkin. Varsinkin, kun kaikkien niiden katselemiseen menee ylimääräistä aikaa, ennen kuin sivu on löytynyt ja ennen kuin ääni on löytynyt ja niin edes päin. Aina ääni ei löydykään, mutta vielä se ei ole lannistanut, vaan uusiin yrityksiin tabletin kanssa käydään yhä uudestaan. Ylpeä olen äidistäni.

Ikänsä puolesta riskiryhmään kuuluvan kysymys on koko ajan: mahtaako kesän aikana olla tapahtumia, joihin osallistua ja isoimpana: Saanko minä mennä kirkkoon? Olen kertonut Äidille meidän seurakuntamme ymmärryksen ohjeiden soveltamisesta: seurakunta ei voi järjestää tilaisuuksia, jotka on suunnattu riskiryhmiin kuuluville. Osallistumisessa yleiseen toimintaan vastuu on ihmisellä itsellään – kirkon ovelta ei varmaan ketään käännytetä pois, mutta jokaisen – erityisesti riskiryhmään kuuluvan – on arvioitava, onko se riittävän turvallista.

Juuri tätä kirjoittaessani ilmestyi piispojen uusi ohje jumalanpalveluksista: Jumalanpalveluksiin voi 1.6.2020 alkaen osallistua yli 50 henkeä edellyttäen, että niissä noudatetaan viranomaisohjeita tilaisuuksien turvallisesta järjestämisestä. Henkilömäärä suhteutetaan aina 1–2 metrin turvavälein tilaan sopivaksi. Enimmäisosallistujamäärä on 500 henkeä.

Passintarkastusta kirkon ovella ei kesällä varmaankaan tarvita, harkintaa ja hyvää käytöstä kylläkin – koronaäidiltäni ja jokaiselta.

Timo Uotila, pastori

06 touko

Kotona kirkossa

Tietokone auki, klikkaus Nokian seurakunnan nettisivuille, odottelua YouTube-kanavan avautumisesta, näkymä Siuron kirkon alttarista – jumalanpalvelus alkaa.

Kotikirkkoni ikkunasta avautuu näkymä Pyhäjärvelle, jossa tänäänkin muutama rohkea veneilijä on jo liikenteessä. Eilisen kevätsateen seurauksena rannan puut alkoivat heikosti vihertää. Levollinen järvimaisema on oivallinen tausta hartaalle virrenveisuulle.

Lassi-papin rauhallinen olemus ilmestyy tietokoneen ruudulle. Keskityn kuuntelemaan.

Taas kerran ihmettelen, millaisia moniosaajia seurakunnan työntekijöissä onkaan. Jumalanpalvelusta elävöittämään syntyy omin voimin myös vaikuttavaa musiikkia.
Ja omin voimin on tehty tämä mahtava digiloikkakin, joka on mahdollistanut meille seurakuntalaisille kokea yhteisöllisyyttä kokoontumiskielloista huolimatta.

Pääsiäisviikon nettitoteutukset tempaisivat mukaansa. Koskaan aiemmin en ole niin aktiivisesti osallistunut pääsiäisviikon tapahtumiin. Kiirastorstain ehtoolliskirkkokin oli vaikuttava, vaikka ehtoollista en päässytkään nauttimaan. Pääsiäissunnuntain jumalanpalvelukseen osallistui kanssani yli 80 seurakuntalaista.

Seurakunnan työntekijät ovat tuottaneet muutakin hengellistä elämää ja yhteisöllisyyttä tukevaa materiaalia nettisivuille. Veikkaisin, että näillä luovilla ratkaisuilla on saavutettu yhteys sellaisiinkin seurakuntalaisiin, jotka eivät aktiivisesti osallistu seurakunnan tilaisuuksiin.

Taitaapa käydä niin, että kun poikkeusoloista siirrymme uuteen normaaliin, seurakunta toimii sekä livenä että verkossa. Ainakin Nokian seurakunnassa on valmius näin toimia.

Tuija Kiiskinen
kirkkovaltuuston puheenjohtaja

15 huhti

Poikkeusolojen viestintää

Kello 8.03 keskiviikkoaamuna puhelin soi ensimmäisen kerran. Soittajan asia saadaan hoidettua puhelun aikana. Asia etenee niin, että hän laittaa sähköpostia laajemmalle joukolle ja jäämme odottamaan ohjeita jatkotoimenpiteitä varten. Heti perään seuraava puhelu. Samoin, ongelma hoidettu puhelun aikana!

Tämähän vaikuttaa lupaavalta alulta päivälle.

Avaan sähköpostin. 6 uutta viestiä. Mikä riemu, vain 6! Yhtään poikkeavaa poikkeusoloissa ei olisi, jos niitä olisikin ollut 60. No, nämäkin kaikki 6 vaativat toimenpiteitä. Vastaan ja kirjoittajat vastaavat. Muutama asia on hoidettu parilla viestillä. 2 jää huomiseksi.

Verkkosivujemme karuselli on edelleen rikki. Messenger-viestittelyä työkaverin kanssa. Kokeilemme erilaisia korjausvaihtoehtoja. Teen kuvat ja linkit uudelleen. Päivitys ei auta. Hän tekee kuvat ja linkit uudelleen. Ei auta. Päätetään lähettää sähköpostia Lukkari-tukeen.

Tänä aikana on kilissyt sekä Facebookin messenger, sähköposti että puhelimen Whatsapp. Jaa, näköjään on tullut myös perinteinen tekstiviesti. Vastaan kaikkiin. Osa on selvä yhdellä viestillä, osan kanssa jatketaan kauemmin.

Kotona vapaapäivää viettävä puoliso ihmettelee: ”Tuleeko sulle noin paljon viestejä?”

Välillä selaan kalenteria. Sellaista vanhanaikaista paperista. Tuo tehtävä tuonne, tämä tänne, tuohon mennessä pitää muistaa tehdä tämä ja tänä päivänä laittaa viestiä siitä asiasta heille. Liimalaput vaihtavat paikkaa. Tilanteet ovat muuttuneet ja tulevat muuttumaan. Minkään asian suhteen ei voi toimia kuten ennen.

(Eristyksissä olevalle äidille pitäisi muistaa soittaa.)

Sähköpostin tulosta muistuttava ääni. Ha! Mainos. Suoraan roskiin, ei toimenpiteitä.

Puhelin soi. Ihanaa kuulla työkaverin ääni. Hän kysyy: ”Häiritsenkö?” Vastaan, ettei todellakaan. Asia saadaan sovittua juuri ennen kuin yhteistyökumppani soittaa. Tuleekin pitkä puhelu, jossa käydään läpi asioita syksyyn saakka. Kovin ovat joustavia ja ymmärtäväisiä, vaikka lomautukset on päällä sielläkin.

Sähköpostiviestittelyä Lukkari-tiimin kanssa. Ratkaisua karusellin korjaukseen ei tunnu löytyvän. Harmittaa. En jaksa enää kirjoittaa työkaverille asiasta, soitan. Puhelun aikana lyödään lukkoon loppuviikon työnjako. Siellä aletaan valmistella virtuaaliesittelyä Kulmakiven taidenäyttelystä! Wau!

Kalenterissa (siinä paperisessa) lukee ”Muista blogi”. Tässä sitä ollaan. Kirjoittamisen aikana on tullut 2 sähköpostia ja 1 messenger-viesti. Kello on 14.19. Ruokatunti ja kahvitauot pitämättä. Toiveissa oli lyhentää yli 100 ylityötunnin määrää. Ei tule onnistumaan tänäänkään. Haen mandariinin ensiavuksi nälkään.

Anu Heiskanen, tiedottaja, joka ei ruikuta vaan tiedostaa, että näin ne päivät hurahtaa ja iloitsee, että tälle päivälle suunniteltu Teams-palaveri peruttiin!

30 maalis

Arkisia ilonhetkiä

Kävelylenkilläni näin kevään ensimmäiset sinivuokot. Jäin ihastelemaan tuota hentoa sähkönsinistä kukkaa, joka kuivuneiden lehtien alta jaksaa puskea kohti aurinkoa. Kevään merkkejä seuratessa mieli virkistyy ja väkisinkin positiiviset ajatukset tulevat pintaan.

Espoon Matinkylässä asuvat lapsenlapseni voivat hyvin: videopätkällä kolmekuukautinen Otso-poika jokeltelee tyytyväisenä ja kuvassa perheen kahvihetkestä kohta nelivuotias Risto haukkaa onnellisena korvapuustia. Kuulumisia sukulaisten ja ystävien kanssa vaihdetaan useammin kuin ennen ja muutama hyvä kirja on vielä lukematta.

Uutisten seuraamisen ohessa aloitin urakan vanhempieni valokuvien arkistoimiseksi jälkipolville. Puuha etenee hitaasti, koska välillä valokuviin liittyviin muistoihin uppoutuu syvälle. Onneksi suvussamme on ollut valokuvausta harrastava ja taitava henkilö, jonka ansiosta vanhempieni yhteiselon alkutaipaleeltakin on hyviä kuvia.

Valokuvakansioiden joukosta löysin myös äitini partiokansion. Hänen partiotaipaleensa alkoi jo 40-luvulla ja kesti eläkepäiviin saakka. Sittemmin partiosta tuli koko perheen harrastus, joka tarjosi monia hauskoja hetkiä retkineen ja leireineen.
Partiokansiosta löytyi Suomen Partiotyttöjärjestön Johtajapolku -lehti vuodelta 1955 ja siitä rukous, joka ainakin minulle antaa voimia ja uskoa tulevaisuuteen tänä poikkeuksellisena aikana.

Päivän rukous (John Baillie)

Jumala, varjele minua kulkemasta suljetuin silmin sinun kauniissa maailmassasi.

Varjele, ettei kaupunkien ja kylien mukavuus koskaan tuhoaisi sydämessäni rakkautta avariin niittyihin ja vihreisiin puihin.

Varjele minua hetkeksikään unohtamasta sinun ääretöntä taivastasi, joka kaareutuu kaiken ylle, vaikka joudunkin olemaan huoneeni matalan katon alla.

Kun kaikki sinun luotusi tervehtivät aamua laulaen ja riemuiten, varjele minua, etteivät minun kasvoni yksin olisi synkät ja nyrpeät.

Salli sen voiman ja tarmon, jonka sinä viisautesi mukaan olet jokaiseen elävään olentoon vuodattanut, herättää myös minussa elämänhalua niin, etten tänään kuuluisi niihin luotuihin, jotka ovat laiskoja ja välinpitämättömiä.

Ja ennen kaikkea anna minulle armosi siten nauttia kauneudesta ympärilläni ja elämänhalusta itsessäni, että se kohottaisi sieluni luodusta Luojaan, luonnosta luonnon Jumalaan. Amen.

Tuija Kiiskinen, kirkkovaltuuston puheenjohtaja

27 maalis

Uskoa, toivoa ja rakkautta ei ole peruttu

Uutiset peruuntuneista tapahtumista, tilaisuuksista ja kokoontumisista ovat tulleet viime päivinä tutuiksi. Vaikuttaa siltä, että arki on peruttu ainakin sellaisena, kuin minusta tuntuu. Vuorovaikutukseen olennaisesti liittyvät kohtaamiset ihmisten välillä ovat muuttuneet tai ainakin muuttumassa pikaisesti etäyhteyksiksi. Onko epänormaalista tullut uusi normaali?

Omalla kohdallani koen arjen outouden siinä, että päivän perusrutiinit ovat muuttuneet radikaalisti. Aamuinen työmatka on lyhentynyt muutaman askeleen mittaiseksi keittiön pöydän äärestä työpöydän ääreen. Vastaavasti haasteet ovat kasvaneet entisestään. Miten voin seurakunnan työntekijänä olla läsnä ja apuna etäyhteyksien takaa. Etäauttaja on asiantuntija monessa, mutta vierellä kulkijalta kysytään malttia kuunnella ja kestää omaa rajallisuuttaan. Olenko siis kaikkitietävä etäauttaja luotettavan lähimmäisen sijasta? Tätä on hyvä pysähtyä miettimään.

Poikkeukselliset olosuhteet muuttuvat yllättävän nopeasti uudeksi normaaliksi. Elämänrytmi asettuu uomiinsa niissä rajoissa, joihin on oppiminen. Inhimilliset perustarpeet, joihin myös huomatuksi ja hyväksytyksi tuleminen kuuluvat, eivät katoa minnekään ahtaamissakaan oloissa. Tarvitaanko ulkoinen tekijä pysäyttämään meidät havaitaksemme, miten suuri merkitys hyväksytyksi ja huomatuksi tulemisella on?

Kirkon auttamistoimintana tunnettu diakoniatyö palvelee nokialaisia huolimatta poikkeusoloista. Lahjoitus- ja EU-ruokakasseja pakataan ja toimitetaan edelleen hädänalaisille. Konkreettinen apu on välittämistä, huolenpitoa ja lähimmäisen rakkautta aidoimmillaan.

Seurakunnan tehtävänä on välittää viestiä, että poikkeusoloissakaan usko, toivo ja rakkaus eivät ole tauolla eikä armoa ja lohtua ole peruttu. Vaikka tavat ovat toiset kuunteleminen, auttaminen ja rohkaiseminen ovat meidän kaikkein käytössä. Toistaiseksi seurakunnallisen toiminnan muodot ovat siirtyneet tapaamisista verkon puolelle. Siis tavallaan Pietarin aikoihin palaamme, hänelle Jeesus puhui verkosta ihmisten kokoajana. Meillä on nyt tietoverkko, jossa voimme jakaa hyvää toisillemme.

Lauri Salminen, kirkkoherra

Kirjoitus on julkaistu Nokian Uutisten kolumnina 27.3.2020.

16 maalis

Koronan vaikutuksia

Niin meillä kuin muuallakin, korona vaikuttaa. Seurakunnassa tämä on ikävää ja harmillista. Monta tapaamista monen mukavan tapahtuman yhteydessä jää nyt tapahtumatta tai siirtyy myöhemmin pidettäväksi. Työntekijät suunnittelevat ahkerasti, miten nyt toimitaan ja millaista sisältöä verkkoon kaikkien saataville tuotetaan. Työntekijämme ovat puhelimitse ja sähköpostitse tavoitettavissa.  Tämän keskellä muistamme tasavallan presidentin Sauli Niinistön sanat: ”Ottakaa fyysistä etäisyyttä ja henkistä läheisyyttä toisiinne.”

Yhteisen hyvän edistämiseksi ja pandemian hidastamiseksi valtioneuvoston, kirkkohallituksen ja tuomiokapitulin ohjeiden pohjalta Nokian seurakuntaan ovat astuneet voimaan seuraavat toimenpiteet:

• Nokian seurakunnan koko viikkotoiminta ja kaikki tapahtumat jäävät toistaiseksi tauolle. Myös Kulmakivi suljetaan toistaiseksi.

• Jumalanpalvelukset, kirkolliset toimitukset, sielunhoito ja diakoninen auttamistyö järjestetään, mutta niissä minimoidaan mahdolliset tartuntariskit.

• Ehtoollisella käytetään kertakäyttöpikareita ja alttarille asetutaan harvempaan kuin normaalioloissa. Pääkirkossa ei käytetä virsikirjoja vaan virsien sanat heijastetaan videotykillä kirkon seinälle. Kirkkokahveja ei pidetä. Kolehdit kerätään ovilla.

• Papit eivät osallistu perhejuhliin ja toimituskeskustelut pyritään käymään puhelimitse.

• Diakonian kotikäynnit vaihdetaan pääsääntöisesti puhelinkeskusteluihin eikä avoimia vastaanottoja pidetä. Niiden sijaan pyritään järjestämään diakoniavastaanotot henkilö kerrallaan.

• Olemassa olevat varaukset Nokian seurakunnan tiloissa pyritään järjestämään, mutta uusia varauksia ei oteta. Tiloihin tulevia pyydetään tulemaan paikalle vain terveinä ja ilmoittamaan seurakuntaan, jos sairastuu heti käynnin jälkeen.

• Hallinnon viralliset kokoukset järjestetään normaalisti, mutta yleisestä hygieniasta huolehditaan ja kokouksiin osallistutaan vain terveinä.

• Kaikesta kättelystä pidättäydytään.

• Muutoksista toiminnassa viestitään sekä Nokian Uutisten että Tamperelaisen printtilehdissä sekä reaaliaikaisesti verkkosivulla nokianseurakunta.fi ja Nokian seurakunnan sosiaalisen median kanavissa Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.

• Seurakunnassa toimii kirkkoherran johdolla varautumisryhmä, joka koordinoi varautumista ja viestintää sekä ohjeistaa säännöllisesti muuta työyhteisöä tilanteen etenemisestä.

• Etätyötä suositellaan työnkuvan niin salliessa ja työyhteisön sisäiset kokoukset karsitaan minimiin ja niissä hyödynnetään sähköisiä työvälineitä.

• Kirkkoherranvirasto palvelee puhelimitse ja sähköpostilla aukioloaikoina: maanantaisin klo 9–17, tiistaisin klo 9–15, keskiviikkoisin, torstaisin ja perjantaisin klo 9–13 numerossa 03 280 4111 tai sähköpostitse nokian.kirkkoherranvirasto@evl.fi. Vihkimisiin ja kasteisiin liittyvät materiaalit on noudettavissa kirkkoherran virastosta puhelimitse sovittuina ajankohtina.

• Haudanhoitoasiat seurakunnan nettisivuilla olevan tilauslomakkeen kautta tai soittamalla numeroon 050 560 4640.

Anu Heiskanen, tiedottaja