31 touko

Kesää kohti

Kesä alkaa Suvivirrestä! Kaiholla muistelen omien lasteni kevätjuhlia, joissa liikutukseltani en pystynyt laulamaan Suvivirttä; lasten laulu kyllä raikui komeasti. Sittemmin tuota ainutlaatuista tunnelmaa on ollut vaikea tavoittaa, vaikka monessa tilaisuudessa onkin Suvivirttä laulettu.

Ilolla tervehdin seurakunnan ilmoitusta, jossa kutsuttiin seurakuntalaisia laulamaan Suvivirttä kirkonmäelle toukokuisena lauantaina ehtookellojen jälkeen. Suvivirren siivittämänä siirrytään kesään ja kohti normaalimpaa yhteisöllisyyttä.

Virret ovat aina puhutelleet minua ja niiden laulaminen on voimaannuttavaa. Kaipaan yhdessä veisaamista, vaikka arvostan kaikkea sitä musiikillista panosta, jota kanttorit ja muut seurakunnan työntekijät ovat etätoteutuksena aikaansaaneet. Jotain puuttuu, kun koettaa yksinään tietokoneen ääressä tapailla virren sanoja. Oma ääni kuulostaa ohuelta.

Tekniikka on mahdollistanut poikkeusaikana ihmisten kohtaamisen etäyhteyksin. Seurakunnankin kokouksia on pidetty ”Teamsissa”. Onhan se kätevää, kun voit vain istahtaa kahvikuppisi kanssa tietokoneen ääreen ja aloittaa kokouksen. Mutta silti kaipaan aitoja kohtaamisia ihmisten kanssa: kuulumisten vaihtoa, säästä puhumista ja mahdollisuutta katsoa puhekumppania silmiin. Vielä joskus ehkä näkee hymynkin, jonka nyt peittää maski.

Ehtoollishetkissä kirkossa on tuntenut kuuluvansa tähän seurakuntaan ja kirkon seinistä huokuu rauha, jota on kaivannut koronaeristyksessä. Mutta ikävöin myös messun mahtipontisuutta: urkujen pauhua, yhteisiä rukouksia, virrenveisuuta ja saarnastuolista puhuttua Jumalan sanaa.

Tämä eristyksen aika on herättänyt ihmisten kiinnostuksen ulkoiluun ja luontoon. Itsekin olen samoillut Pirkanmaan hienoja luontoreittejä ja eksynyt välillä mitä ihmeellisempiin paikkoihin. Kotiin palatessa ei voi muuta kuin ihmetellä luonnon kauneutta, joka näin keväällä on parhaimmillaan.

Viisivuotiaasta lapsenlapsestani Ristosta on kehittynyt varsinainen luontoretkeilijä, joka valistaa mummuakin kasvi- ja eläintuntemuksellaan. Reilun vuoden ikäinen pikkuveli Otso puolestaan osoittelee innokkaasti kasveja ja tapailee kukka-sanaa.

Synkkiä koronauutisia selättämään on toki löytynyt muitakin ilon aiheita, joista mainittakoon perhepiirissä vietetyt lasten synttärit, puhelut entisten työkavereiden kanssa, viestien ja kuvien vaihto ystävien kanssa ja kirjavinkkien välittäminen lukupiirissä.

Kesää enteilevä auringonpaiste herättää toivon vapaammasta elämästä. Seurakunnassa se tarkoittaa elävää lähimmäisen kohtaamista ja yhteisöllisyyden kokemista. Korona-ajan käytänteet ihmisten kohtaamiseen ovat oivallinen lisä toteuttaa seurakunnan strategiaa, jossa seurakuntalaisuudella on merkitystä.

Toivotan kaikille seurakuntalaisille sekä seurakunnan työntekijöille ja luottamushenkilöille aurinkoista kesää.

Tuija Kiiskinen
kirkkovaltuuston puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *