toukokuu 2021

Kesä alkaa Suvivirrestä! Kaiholla muistelen omien lasteni kevätjuhlia, joissa liikutukseltani en pystynyt laulamaan Suvivirttä; lasten laulu kyllä raikui komeasti. Sittemmin tuota ainutlaatuista tunnelmaa on ollut vaikea tavoittaa, vaikka monessa tilaisuudessa onkin Suvivirttä laulettu.

Ilolla tervehdin seurakunnan ilmoitusta, jossa kutsuttiin seurakuntalaisia laulamaan Suvivirttä kirkonmäelle toukokuisena lauantaina ehtookellojen jälkeen. Suvivirren siivittämänä siirrytään kesään ja kohti normaalimpaa yhteisöllisyyttä.

Virret ovat aina puhutelleet minua ja niiden laulaminen on voimaannuttavaa. Kaipaan yhdessä veisaamista, vaikka arvostan kaikkea sitä musiikillista panosta, jota kanttorit ja muut seurakunnan työntekijät ovat etätoteutuksena aikaansaaneet. Jotain puuttuu, kun koettaa yksinään tietokoneen ääressä tapailla virren sanoja. Oma ääni kuulostaa ohuelta.

Tekniikka on mahdollistanut poikkeusaikana ihmisten kohtaamisen etäyhteyksin. Seurakunnankin kokouksia on pidetty ”Teamsissa”. Onhan se kätevää, kun voit vain istahtaa kahvikuppisi kanssa tietokoneen ääreen ja aloittaa kokouksen. Mutta silti kaipaan aitoja kohtaamisia ihmisten kanssa: kuulumisten vaihtoa, säästä puhumista ja mahdollisuutta katsoa puhekumppania silmiin. Vielä joskus ehkä näkee hymynkin, jonka nyt peittää maski.

Ehtoollishetkissä kirkossa on tuntenut kuuluvansa tähän seurakuntaan ja kirkon seinistä huokuu rauha, jota on kaivannut koronaeristyksessä. Mutta ikävöin myös messun mahtipontisuutta: urkujen pauhua, yhteisiä rukouksia, virrenveisuuta ja saarnastuolista puhuttua Jumalan sanaa.

Tämä eristyksen aika on herättänyt ihmisten kiinnostuksen ulkoiluun ja luontoon. Itsekin olen samoillut Pirkanmaan hienoja luontoreittejä ja eksynyt välillä mitä ihmeellisempiin paikkoihin. Kotiin palatessa ei voi muuta kuin ihmetellä luonnon kauneutta, joka näin keväällä on parhaimmillaan.

Viisivuotiaasta lapsenlapsestani Ristosta on kehittynyt varsinainen luontoretkeilijä, joka valistaa mummuakin kasvi- ja eläintuntemuksellaan. Reilun vuoden ikäinen pikkuveli Otso puolestaan osoittelee innokkaasti kasveja ja tapailee kukka-sanaa.

Synkkiä koronauutisia selättämään on toki löytynyt muitakin ilon aiheita, joista mainittakoon perhepiirissä vietetyt lasten synttärit, puhelut entisten työkavereiden kanssa, viestien ja kuvien vaihto ystävien kanssa ja kirjavinkkien välittäminen lukupiirissä.

Kesää enteilevä auringonpaiste herättää toivon vapaammasta elämästä. Seurakunnassa se tarkoittaa elävää lähimmäisen kohtaamista ja yhteisöllisyyden kokemista. Korona-ajan käytänteet ihmisten kohtaamiseen ovat oivallinen lisä toteuttaa seurakunnan strategiaa, jossa seurakuntalaisuudella on merkitystä.

Toivotan kaikille seurakuntalaisille sekä seurakunnan työntekijöille ja luottamushenkilöille aurinkoista kesää.

Tuija Kiiskinen
kirkkovaltuuston puheenjohtaja

Diakoniassa on tapana laittaa ruoka-avustusten mukana ihmisille ”Kassikirje”. Joka kuukausi eri. Toukokuun kirjeen on kirjoittanut diakoniatyöntekijä Aino Kivelä.

Jokaisen ihmisen tehtävänä on olla alkuperäiskappale itsestään!

Jokaisella on oikeus elämään Jumalan luojankäsien muovaamana yksilönä. Kukaan ei ole toista huonompi tai täysin arvoton. Kaikissa meissä piilee käyttämättömiä lahjoja ja mahdollisuuksia. Me vain usein pelkäämme käyttää niitä, kun ajattelemme itseämme toisten silmistä katsottuna. Sinä olet yhtä ainutkertainen yksilö niin kuin oli Jeesuskin.

Me täällä diakoniatyössä rukoilemme jokaisen puolesta. Ovensuussa emme aina ehdi vaihtaa kuin päällimmäiset kuulumiset.

Meistä voi joskus tuntua, että olemme kadottaneet uskon, tai että se on jotenkin niin kaukana. Jumala on sinun lähellä. Jumalan sana synnyttää meissä uutta elämää joskus nopeammin, joskus vähä vähältä.

Jos usko on synnyttänyt sinussa uutta elämää, älä anna sen elämän kuihtua. Uusi elämä kaipaa vahvistusta ja huolenpitoa. Jos sinulla on esim. tarvetta Raamatulle, pyydä sitä rohkeasti meiltä!

Kevät on käsillä ja luonto puhkeaa kukkaan. Siemenestä kasvaa itu ja se on toivo uudesta elämästä. Toivo kannattelee meitä ja valonpilkkuja voi etsiä vaikka arjen rutiineista.

Siunattua kevättä!

Rippikoululaiset ovat tänä vuonna saaneet yhdeksi tehtäväkseen ilahduttaa jotakuta. Olen saanut söpöjä vastauksia siihen, ketä he ovat ilahduttaneet ja miten ovat ilahduttaneet. Aika moni on soittanut isovanhemmalle tai lähettänyt viestin. Joku oli vienyt roskat tai laittanut ruokaa tai leiponut.

Toinen osa tehtävää oli kysymys siitä, miltä ilahduttaminen tuntuu. Siihen vastaus on ollut jokaisella, että ilahduttaminen tuntuu hyvältä. Eikös olekin merkillistä? Hyvän tekeminen tuntuu hyvältä myös tekijästä. Todellinen win-win-tilanne. Molemmille tulee hyvä mieli.

Tämä havainto on tuon tehtävän pointti. Me aikuiset tämä ainakin periaatteessa tiedetään: hyvää tekemällä tulee hyvä mieli. Nuorten on tätä hyvä vielä harjoitella ja itsekin kokea. Minullekin tuli hyvä mieli, kun luin nuorten vastauksia. Hyvä mieli leviää näinkin. Kun kuulee hyvästä, tulee itsellekin hyvä mieli.

Samoin taitaa mennä toisinkin päin. Jos loukkaa tai satuttaa toista, molemmille osapuolille tulee paha mieli. Jos vielä saa julkisuutta satuttamiselleen, tulee isommalle joukolle paha mieli ja näin paha olo leviää. Tästä syystä minä olen päättänyt, etten viihdy netin trollien ja vänkääjien maailmoissa. Olen ajatellut niin, että minun hyvä mieleni on niin arvokas, että tahdon sitä suojata joutavanpäiväisiltä vänkäämisiltä.

Mieluummin katson vaikkapa Norppaliveä. Juuri, kun tätä kirjoitan, norppa rapsuttaa selkäänsä. Upea eläin.

Sanna Erkanaho, pastori