15 huhti

Oikeus avoimiin kirkon oviin

En tiedä, missä vaiheessa on tapahtunut se iso muutos, että uskonnollisuus on lakannut olemasta yhteiskunnassa normaali asia, vaan normiksi on tullut uskonnottomuus. Aika nopeasti tämä joka tapauksessa on käynyt – ainakin vielä 90-luvulla tilanne oli oleellisesti toinen kuin nyt, kun huolta kannetaan siitä, että jumalabakteereja ei vain pääse tarttumaan ja siksi kiistelemme jostain suvivirren laulamisesta kevätjuhlassa tai muusta yhtä triviaalista.

Koronan myötä on tämän jumalabakteerien välttämiskeskustelun rinnalle tullut maan hallitusta myöten kysymys siitä, miten turvataan ihmisen oikeus uskontoon, ei vain uskonnottomuuteen. Aika hurjaa!

Yhteiskunnallisessa keskustelussa on pitkään esitetty, että usko on yksityisasia ja se pitää sulkea sinne yksityisyyteen pois julkisuudesta. Sehän ei ole totta – usko ei ole pelkkä yksityisasia, se on aina myös yhteen tulemista. Nyt hallitus pohtii tätä oikeutta, AVI pohtii sitä, Tuomiokapituli pohtii sitä ja tietenkin pohditaan jokaisessa seurakunnassa. Rippikoulut, kerhot, kuorot, piirit, kohtaamiset… Voidaanko hautajaisissa joustaa tiukimmista väkirajoista, entä ristiäisissä, voiko pappi vierailla seurakuntalaisen kodissa, entä hoitolaitoksessa, voivatko kirkon ovet olla auki? Hyvä, että keskustellaan, kyse ei ole pienestä asiasta. Kyse on siitä, mitä meille jää kaiken normaalin pettäessä, jos ei jää oikeutta turvata Jumalaan.

Pohdintaa riittää ja uusia ohjeistuksia tulee. Seurakunnan toiminta jatkuu monella tavalla ja tasolla, ja joka tapauksessa haluamme turvata seurakuntalaisen oikeuden kirkon avoimiin oviin, edes joskus. Ja niin ovet ovat sunnuntaisin hetken auki, ehtoollispöytäkin on hetken avoinna ja ihminen on hetken aikaa tavattavissa kasvotusten – toki kaiken aikaa tavattavissa puhelimen ja netin kautta. Se ei ole paljon seurakunnan normaalitoiminnan rinnalla, mutta edes jokin yhteen tulemisen minimi täytyy säilyttää. Ilman luottamusta Jumalaan emme jaksa ja seurakunnan tehtävä on tukea sitä luottamusta kaikin mahdollisin tavoin myös silloin, kun niistä tavoista moni on muuttunut mahdottomaksi.

Siitä pidämme kiinni.

Timo Uotila, pastori

Yksi kommentti kirjoitukseen: “Oikeus avoimiin kirkon oviin

  1. Pandemian alkaessa kirkon suljetut ovet koskettivat kipeästikin; syntyi jonkinasteinen hätä. Asiaan tottui. Nyt yhä yllätyn, kuinka hyvältä läsnäolo kotikirkon messussa ruudun välityksellä tuntuu. Seurakunnat avanneet ovat avanneet kirkkojensa ovia messuihinsa, kauniita kirkkoja, mielenkiintoista! Viiden kuukauden jälkeen olin juuri kotikirkossa ehtoollisella. Hyvin koskettavaa, lahjaa!
    Uskon ,että pitkä, yksinäinen ja masentavakin, eletty aika on synnyttänyt meissä uusia ajatuksia toimia muiden ja itseni hyväksi. Näin uskon, seurakunnan vapaaehtoistyöntekijänä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *