01 maalis

Kaunein talvi ikinä

Etätyöpisteeni ikkunanäkymä on mielenkiintoisempi kuin toimistolla. Toimistolla ikkuna antaa pysäköintialueelle. Ihan kivoja autoja siellä kyllä onkin, mutta kotitoimistosta näen puita. Pidän puista. Nuo kuuset ja männyt takapihalla juurruttavat minut historiaani. Oksilla piipahtavat lintuset ovat kuin Nooan kyyhkysiä, tuoden viestiä toivosta. Kyllä tästä vielä selvitään.

Tuntui vaikealta kirjoittaa otsikko: Kaunein talvi ikinä, kun yhtä kirjainta vaihtamalla se olisi kauhein talvi ikinä – ja sekin on totta tavallaan. Monen vuoden jälkeen saimme kuitenkin oikean talven. Välillä oli niin kaunista, ettei sanoja löydy sitä kuvaamaan.

Kevääksi kääntyvä talvi (ja sitä edeltänyt syksy, ehkä kesä, ja kevätkin) on ollut monelle raskas. Myös itse olen usein syvään huokaisten kääntänyt työtuolin ikkunaan päin. Siellä vahvat, vanhat puut huokailevat kanssani: ”Jo on aikoihin eletty”. Ajattelen heitä, joita tauti on riepotellut, ja huokaisen uudelleen.

Paaston ajan alkuun tuli tieto rajoitusten kiristymisestä. Pitää vielä jaksaa vähän aikaa. Vielä pitää kestää kauheutta, että pääsemme vielä kauheammasta eroon. Paaston ajatuksia tämä aika vahvistaa. Kysymys mikä on elämässä tärkeintä, on saanut konkretiaa pandemian myötä. Kun olen pakon edessä joutunut luopumaan monista tärkeistä asioista, voinen jatkossa luopua turhasta vapaaehtoisesti.

Tsemppiä, voimia, Valoa!

Anu Heiskanen, tiedottaja ja puiden katselija

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *