06 loka

Kävin kirkossa

Mikkelinpäivänä istuin kirkonpenkissä maski kasvoillani. Se oli uusi kokemus; ei niin miellyttävä, mutta ei vaikeuttanut messuun osallistumista. Maskit, turvavälien huomioiminen ja käsien desinfiointi ovat meidän keinojamme varjella toisiamme vakavalta sairaudelta. Tunsin ylpeyttä seurakunnastamme vastuullisena yhteisönä.

Kotimatkalla mietin kesäisiä kirkossakäyntejäni. Vaikka nettikirkkokin osoittautui keväällä toimivaksi, oli riemullista kesäkuun alussa taas päästä aistimaan harrasta tunnelmaa kirkon seinien sisäpuolelle. Jatkoin kesäisien kirkkokokemusten keräämistä osallistumalla messuun omalla tavallaan viehättävissä Tottijärven kirkossa, Suoniemen kirkossa, Siuron kirkossa ja Pinsiön kirkossa. Näissä pienemmissä kirkoissa messukävijä tuntee olonsa kotoisaksi ja kirkkokahveilla kuulumisia vaihdetaan oudompienkin kesken.

Kirkot ovat aina kiehtoneet minua. Hartaan tunnelmansa lisäksi ne kertovat paikkakunnan historiasta ja niissä voi nähdä hienoja taideaarteita.  Niinpä lähes jokaisella reissullani suuntaan myös kirkkoon, valitettavasti monen kirkon ovi on kiinni ja on tyydyttävä ihailemaan ympäristöä, hautausmaata ja sankarihautaa.

Kesällä matkailin muutamana päivänä turvallisesti kotimaassa ja tutustuin mm. idylliseen Reposaareen. Reposaaren kirkko kiinnosti erityisesti siksi, että halusin nähdä presidenttiparimme vihkikirkon. Kirkon ovet olivat kutsuvasti auki, vaikka maalaustelineitä näkyi sen ympärillä. Paikalle tuli opas, joka riisui maalin tahrimat kintaansa ja tarjoutui kertomaan kirkosta. Todellinen moniosaaja: maalari ja opas!

Länsi-Suomessa on kauniita kirkkoja ja Euran kirkon parkkipaikka sopi erinomaisesti eväiden syöntipaikaksi. Kirkon ympäristö oli siisti ja sankarihauta hyvin hoidettu. Kirkkoon vaan ei päässyt sisälle.

Poikkesin kesällä myös Pälkäneen rauniokirkossa, jonka kirkkomuurit rapautuvat vähitellen. Mutta vaikuttava oli tunnelma sielläkin.

Kirkko on paikkakunnan maamerkki ja kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennus, jonka monikäyttöisyyttä seurakunnat pohtivat. Usealle meistä se viestii jostakin pysyvästä tässä myllerrysten maailmassa.

Kirkon kokemuksen voi saada aikaan myös ilman jyhkeitä seiniä ja arvokasta ympäristöä. Kesällä pyöräilin Kehon siirtolapuutarhan kerhomajalle, johon oli kokoontunut parikymmentä seurakuntalaista sanan ääreen. Timo-papin repusta ilmestyi tarvikkeet alttariksi ja komeasti soi lapionvarsi kirkonkellona. Ulkona pauhasi ukkoskuuro, mutta sisällä oli lämmin ja harras tunnelma.

Tuija Kiiskinen
kirkkovaltuuston puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *