11 elo

Koulutien alussa Jumalan kämmenellä

Tänään ajatukset ja esirukoukset kiertyvät kouluun, aivan erityisesti niihin pieniin, joiden pitkä tie koululaisena alkaa.

Koulutyön alkaessa saa pappi joskus olla mukana pitämässä päivänavausta. Usein minulla on ollut mukana laatikko, narulla tiukasti kiinni sidottu. Olemme arvailleet, mitä siellä on, kuunnelleet ääntä, jota laatikko pitää ravistettaessa, pelänneet siellä olevan jotain pelottavaa tai inhottavaa, miettineet, uskaltaako laatikkoa avata.

Joku sitten kuitenkin rohkenee tarttua laatikkoa sulkevaan naruun ja avata solmun. Laatikon kansi avautuu ja sieltä tulee näkyviin… pieni pehmokoira.

Olemme miettineet, kuinka se, mikä on tuntematonta, aina pelottaa ja hämmentää, vieras epäilyttää ja herättää epäluuloja. Jotta voisimme huomata uuden ja vieraan olevankin ihan hyvän asian, pitää tulla tutuksi. Erilaisten näkyvien ja näkymättömien laatikoiden kannet pitää avata.

Mistä rohkeus kohdata uutta? Olemme siinä päivänavauksessa laulaneet yhdessä virren 499, Jumalan kämmenellä. Jokainen osaa – ekaluokkalainenkin, jolle lukemisen oppiminen vielä on edessä päin. Jokainen osaa ja me ehkä ymmärrämme jotain siitä, kuinka uusien ja vieraiden asioiden keskellä kaikki ei ole uutta ja vierasta. Minä olen Jumalan kämmenellä, samalla kämmenellä myös se, mikä minulle nyt vielä on outoa ja vierasta, pelottavaakin.

Siinä me olemme jokainen, Jumalan kämmenellä. Emme sitä aina huomaa, emme ymmärrä, emme usko, mutta olemme kuitenkin.

Uutta aloitamme koko ajan – ei vain pieni koululainen, vaan jokainen. Uusia haasteita, joita äsken en tiennyt olevan olemassakaan, uusia kipuja kuin myös uusia iloja. Uutta aloitamme, eilispäivän toisintoja ei ole olemassakaan.

Uutta aloittaessa saamme muistaa – isot ja pienet:
Jumalan kämmenellä ei pelkää lintunen,
Jumalan kämmenellä ei pelkää ihminen.
Kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on.
Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvaton.

Timo Uotila, pastori

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *