20 elo

Korona-ajatuksia

Valitkaa oikea tie ja kulkekaa sitä, niin löydätte rauhan.
Näin sanoin, mutta te vastasitte: ”Emme kulje!”
Minä asetin teidän turvaksenne myös vartiomiehiä
ja sanoin teille: Kuunnelkaa torven ääntä!
Mutta te vastasitte: ”Emme kuuntele!”
(Jer. 6: 17–18)

Tämän viikon Vanhan testamentin teksti profeetta Jeremian kirjasta 2500 vuoden takaa on suorastaan huvittavan ajankohtainen. Korona leviää taas, kun me emme jaksa tai viitsi tai halua pitää kiinni suosituksista liikkumisesta, etäisyyksistä, hygieniasta, maskeista ja muusta sellaisesta. Yleisönosastoissa näkyy jopa kirjoituksia, joissa kiukutellaan siitä, miksi meitä ei käsketä käyttäytymään niin kuin jokainen muutenkin tiedämme järkeväksi, vaaditaan valvontaa, pakottamista ja rangaistuksia.

Kummallista.

Jeremian aikana ja nyt oikea tie on olemassa ja minä ainakin jollain tavalla tunnistankin sen, mutta en minä kulje sitä tietä. Koronaohjeiden kanssa tai suhteessa Jumalaan. En tee niin kuin tiedän oikeaksi ja sitten vielä kiukuttelen siitä, ettei minua pakoteta toimimaan järkevämmin. Ja samalla haluan olla vapaa, päättää itse, vastata itsestäni itse. Suhteessa yhteiskunnan sääntöihin ja suhteessa Jumalaan.

Kummallinen minä.

Mahtaa Suomen hallitus ja THL ja muut instanssit huokailla meidän kanssamme. Mahtaa Jumalakin huokailla meidän kanssamme.

Timo Uotila, pastori

11 elo

Koulutien alussa Jumalan kämmenellä

Tänään ajatukset ja esirukoukset kiertyvät kouluun, aivan erityisesti niihin pieniin, joiden pitkä tie koululaisena alkaa.

Koulutyön alkaessa saa pappi joskus olla mukana pitämässä päivänavausta. Usein minulla on ollut mukana laatikko, narulla tiukasti kiinni sidottu. Olemme arvailleet, mitä siellä on, kuunnelleet ääntä, jota laatikko pitää ravistettaessa, pelänneet siellä olevan jotain pelottavaa tai inhottavaa, miettineet, uskaltaako laatikkoa avata.

Joku sitten kuitenkin rohkenee tarttua laatikkoa sulkevaan naruun ja avata solmun. Laatikon kansi avautuu ja sieltä tulee näkyviin… pieni pehmokoira.

Olemme miettineet, kuinka se, mikä on tuntematonta, aina pelottaa ja hämmentää, vieras epäilyttää ja herättää epäluuloja. Jotta voisimme huomata uuden ja vieraan olevankin ihan hyvän asian, pitää tulla tutuksi. Erilaisten näkyvien ja näkymättömien laatikoiden kannet pitää avata.

Mistä rohkeus kohdata uutta? Olemme siinä päivänavauksessa laulaneet yhdessä virren 499, Jumalan kämmenellä. Jokainen osaa – ekaluokkalainenkin, jolle lukemisen oppiminen vielä on edessä päin. Jokainen osaa ja me ehkä ymmärrämme jotain siitä, kuinka uusien ja vieraiden asioiden keskellä kaikki ei ole uutta ja vierasta. Minä olen Jumalan kämmenellä, samalla kämmenellä myös se, mikä minulle nyt vielä on outoa ja vierasta, pelottavaakin.

Siinä me olemme jokainen, Jumalan kämmenellä. Emme sitä aina huomaa, emme ymmärrä, emme usko, mutta olemme kuitenkin.

Uutta aloitamme koko ajan – ei vain pieni koululainen, vaan jokainen. Uusia haasteita, joita äsken en tiennyt olevan olemassakaan, uusia kipuja kuin myös uusia iloja. Uutta aloitamme, eilispäivän toisintoja ei ole olemassakaan.

Uutta aloittaessa saamme muistaa – isot ja pienet:
Jumalan kämmenellä ei pelkää lintunen,
Jumalan kämmenellä ei pelkää ihminen.
Kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on.
Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvaton.

Timo Uotila, pastori