27 heinä

Kesäkirkko

Sinne on Nokian keskustasta noin 12 kilometriä ja autolla matkan taittaa 15 minuutissa. Siellä on pieni punainen kirkko. Se on Pinsiön kirkko. 

Tulipalon kestänyt Pinsiön kirkko on 70 vuotta vanha ja kirkossa on tilaa 170 henkilölle. Melko koruton pyhäkkö on kuitenkin persoonallinen ja kodikas. Kirkon viehättävä hirsirakenne sulautuu kauniisti metsäiseen rinnemaisemaansa. 

Pinsiö-Seura ry:n ja Nokian seurakunnan yhteistyössä syntyi kesällä 2020 ajatus kesäkirkosta, joka onkin ollut avoinna keskiviikkoisin ja perjantaisin koko heinäkuun ajan. Kesäoppaina ja kesäkahvilan pitäjinä ovat toimineet Santeri Seppälä ja Tiia-Tuulia Hakala. Esillä on ollut Pinsiön kirkon historiaa ja taiteilija Osmo Rauhalan lahjoittama upea alttaritaulu, jossa kuvataan nimensä mukaisesti uuden testamentin kirjeessä korinttilaisille löytyviä kolmea tärkeää elementtiä: Usko, toivo ja rakkaus. Taulu julkistettiin ja siunattiin käyttöön juhlamessussa Pinsiön kirkossa sunnuntaina 16.2.2020. Alttaritaulun lisäksi kirkkoon sijoitettiin väriluonnos Maidon synty. 

Kesäkirkkoon on mahdollista päästä tutustumaan ja ihastelemaan vielä heinäkuun viimeisen viikon ajan keskiviikkona 29.7. ja perjantaina 31.7. klo 16–19.

Pinsiön kesäkirkko.

Yksi kommentti kirjoitukseen: “Kesäkirkko

  1. Jossakin seurakunnan ilmoituksessa/viestissä tms. on annettu Pinsiön kirkon osoitteeksi Pinsiöntie 1175. Kirkon seinässä on numero 1153?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *