marraskuu 2019

Olen nukkunut pommiin ja aamutoimet on pakko suorittaa kiireellä. Sataa lähmäistä kylmää vettä. Aivastus kaivelee nenää. Törttöileviä autoilijoita liikenteessä. (Mikä siinä onkin, että niitä aina riittää?) Tällä aamun aloituksella voisi kuvitella, että motivaatio päivän töihin ei ole ihan kympissä. Ei olekaan. Vielä.

Avaan työhuoneen oven. Pöydälläni on vaaleanpunainen sydämellä koristeltu paketti ja paketissa 5 suklaanamia (tätä kirjoittaessa 2). Yllätys työpöydällä – ja kaikki muuttui. Mitä siitä, jos aamu meni vähän pieleen. Ehkä omassakin ajotavassa olisi parantamisen varaa, asenteessa nyt ainakin.

Joulumieli hiipii toimistoon. Media-assistentti laittaa seurakunnan verkkosivujen ja sosiaalisen median N-logoille joulupipot ”päähän”. Heti tämän blogin kirjoittamisen jälkeen voin julkaista netissä uuden kausiesitteemme, joka onkin hieman erilainen kuin mikään aikaisempi. Printtinä se jaetaan huomenna lauantaina 30.11. muun mainospostin mukana talouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Esitettä on saatavilla myös seurakunnan toimipisteistä ja kirkkoherran virastosta.

Ja sunnuntaina on jo eka adventti! Silloin aukeaa some-kanavissamme adventtikalenteri. Hoosiannaa lauletaan kirkoissa ympäri maailman. Meillä Nokialla voi osallistua Pappilan joulun ensimmäiseen adventtiin. Messun jälkeen riisipuuroa tunnelmallisessa Pappilassa. Ei huono, sanoisi Uotisen Jormakin. Näistä ja kaikista muista joulun ja talven ajan tapahtumista siis lisää esitteessä.

Tähtikirkasta adventin aikaa.

Anu Heiskanen, tiedottaja

Maanantaiaamu seurakunnassa on omanlaisensa muiden työpäivien joukossa. Kohtaamisissa työkavereiden kesken samoin kuin netin keskusteluissa palataan viikonlopun tapahtumiin ja samalla katsotaan kalenteria viikolla edessä olevien haasteiden osalta.

Afrikkalainen gospelmessu Sarastuksen ja Viljakkalagospelin ja lähetystyömme isona yhteisprojektina on omissa ajatuksissa, samoin monen keskustelun ja monen palautteen aiheena. Hieno projekti, monen ihmisen ison työn ja monen ihmisen osallistumisen myötä.

Ja samaan aikaan se oli vain yksi juttu monien muiden joukossa. Tottijärven kirkossa oli messu omine vastuunkantamisineen ja omine osallistumisineen ja kohtaamisineen. Nokian kirkon messussa oli hienoa musiikillista ja muuta vastuunkantamista, mukana sielläkin toista sataa ihmistä. Vauvakirkko Maatialan pappilassa palveli omaa joukkoaan arvokkaalla tavalla. Nuoret ohjaajineen olivat mukana isoilla Maata näkyvissä –festareilla Turussa 10 000 muun nuoren kanssa yhteisestä uskosta, yhteydestä ja musiikista iloitsemassa. Seitsemän lasta kastettiin, neljä vainajaa siunattiin – isoja, ainutlaatuisia ja ehdottoman tärkeitä asioita.

Ja nyt maanantaiaamuna lapset ja perheet kokoontuvat kerhoihinsa, iltapäivä ja ilta tuovat niiden lisäksi vastaan muita kokoontumisia erilaisille ja eri-ikäisille ihmisille samoin kuin hartaushetkiä niiden luona, jotka eivät pääse yhteisiin kokoontumisiin. Lasten isoa ja ihanaa Linnanjuhlat-tapahtumaa valmistellaan, tapaamisia sovitaan seuraavien kasteiden ja siunaamisten osalta, palavereja sovitaan muun muassa Kauneimpien joululaulujen suunnittelemiseksi, siivotaan tiloja viikonlopun jäljiltä, Kulmakiven vapaaehtoiset laittavat paikkoja kuntoon ennen ovien avautumista, omaa perustyötä tehdään taloustoimistossa ja kirkkoherranvirastossa, hautausmaalla… En minä tiedä ollenkaan kaikesta, mitä työntekijämme tekevät enkä sitäkään vähää siitä, mitä seurakuntalaiset tekevät kantaessaan omia vastuitaan ja kohdatessaan toisia ihmisiä, mutta sen tiedän, että paljon tehdään.

Tuo Afrikkalainen gospelmessu oli iso ja hieno juttu, mutta vielä paljon isompi ja hienompi juttu on seurakunta-arjen vahva kulku monella, monella tavalla koko ajan eteenpäin, koko ajan ihmisten rinnalla.

Timo Uotila, pastori

Lauantaina oli pyhäpäivä, oli pyhäinpäivä. Aamulla sain olla jumalanpalveluksessa jakamassa ihmisten kanssa meidän toivoamme siitä, että Vapahtajamme oli tosissaan sanoessaan, kuinka Jumalalle kelpaa hengessään köyhä, murheellinen, kaipaava. Että taivaan pääsykokeen mittarit eivät arvioi meidän hyvyyttämme tai hurskauttamme, vaan pelkästään sitä, onko meissä tilaa Jumalan todellisuudelle. 

Sitten sain hyvien työtovereiden ja vapaaehtoisten kanssa jakaa pienen palan matkaa haudoille kynttilöitä tuovien ihmisten kanssa. Otatko kylmää ja märkää syksyä lämmittämään vähän mehua? Oletko jo käynyt monta kynttilää sytyttämässä? Ketä sinä tämän haudan äärellä muistelet? Miten sinä jaksat nyt? Mitä tarinoita tuon ihmisen muisto kantaa? 

Ilta pimeni, mutta kynttilät valaisivat. Ei hautausmaalla valoisaa ollut, mutta sen verran tuhannen kynttilän valossa näki, että siinä hautakivessä oli piirrettynä risti, Vapahtajan merkki. 

Illan päätteeksi kirkkoon kokoontui joukko vuoden aikana läheisensä menettäneitä. Kaipausta ja kiitollisuutta, ainutlaatuisen ja silti yhteisen kokemuksen luomaa yhteyttä. Myös toivoa – tänne asti on sentään tultu, tästä kuljetaan eteenpäin. 

Monta muistoa ihmisistä, jotka ovat olleet Jumalalle rakkaita, monta kohtaamista ihmisten kanssa, jotka ovat Jumalalle rakkaita. Pyhäinpäivä. 

Timo Uotila, pastori