17 loka

Seiso ja katso

Olimme tänä aamuna aikaisin pimeässä kuvaamassa videota someen. Olin itse kuvattavana ja kuvaajana toimiva media-assistentti oli asettanut minut oikeaan paikkaan. ”Seisot siinä ja katsot tuonne.”

Tein työtä käskettyä (kyllä tämä on nyt sitä työtä, josta minulle maksetaan palkkaa). Paikaltani näin suoraan hautausmaalle. Lisävalossa kaivettiin hautaa. Sielläkin oltiin työtä tekemässä.

Me kaikki olimme, toisten ihmisten hyväksi.

Olen ensi viikon lomalla ja tarkistelin lehti-ilmoituksia varten viikon tapahtumat. Monenlaista on. Ja moniammatillista osaamista tarvitaan. On hämmentävää, miten seurakunnassa onkin valtava kirjo erilaista ammattitaitoa.

Olen miettinyt, onko maailmassa toista yhteisöä tai työpaikkaa, jossa on näin paljon eri ammatteja saman katon alla. Niin paljon tietoa ja taitoa eri asioista. Ei ole tullut toista mieleen.

Toiminnallisella puolen on toimintaa ja tapahtumia sanan varsinaisessa merkityksessä vauvasta vaariin. Tukipalvelut ovat nimensä mukaisesti tukemassa tätä monipuolista meininkiä.

Kummallakin ”osastolla” tähtäyspisteessä tavalla tai toisella nokialaisten ihmisten palveleminen.

Strategiassamme todetaan, että Seurakuntalaisuudella on merkitystä! Todellakin on.

Strategian ydinkohdat löytyvät muuten nyt myös Instagramista. Ollut tuo edellä mainittu media-assistentti ahkerana.

 

Anu Heiskanen, tiedottaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *