20 syys

Hääyön huumaa

Kirkon eteinen. Tuleva puoliso käsikynkässä. Jännittyneinä odotetaan pappia ja kanttorin uruista soittamaa sisääntulomarssia. Valokuvaaja hiippailee sukkasillaan äänettömästi nappailemassa kuvia. Yhtäkkiä takana avataan kirkon ovi ja sisään astuu toinen morsiuspari.

– Mitä ihmettä sinä täällä teet?
– Oletteko tekin menossa naimisiin?
– Ilmankos sinäkin otit loman tähän kohtaan.

Morsiamet naureskelevat ja jutustelevat. Jännitys tulevasta seremoniasta sulaa yhteiseen hykerrykseen työkavereiden toisistaan tietämättä tekemistä suunnitelmista.

Näin kävi torstaina 19.9.2019 klo 19 alkaneessa Hääyössä Nokian kirkossa. Hääyössä avioliittoon astuminen tapahtui vaivattomasti. Neljän parin tarvitsi vain tulla paikalle sovittuun aikaan. Jokainen pari sai oman ainutlaatuisen vihkihetkensä ja päälle päätteeksi kakkukahvit itselle ja vierailleen Kanttorilassa.

Oli niin kaunista ja koskettavaa. Juhlaväen lisäksi silmäkulmiaan pyyhkivät niin suntio-vahtimestari, kuvaajan apulainen kuin sattumalta paikalle pompsahtaneet japanilaiset turistit.

Anu Heiskanen, tiedottaja

04 syys

Lakkahillo-lapsi ja lohtuhuivi-kummi

Soviteltiin kummini kanssa tapaamista viime kesänä. Hän sanoi, että sopiihan se jos hän ei eksy lakkasuolle seuraavana päivänä. Lakkoja etsimään hän meni ystävänsä kanssa. Heille oli perinteeksi muodostunut tapa eksyä tälle suolle.

Kun viimein tavattiin, sain kuulla vauhdikkaan ja vaarojen täyttämän kertomuksen eksymisestä suolle. Ystävän uupumisesta ja eteenpäin tarpomisesta. Lopputuloksena minä sain mukaani purkillisen itse keitettyä tuoretta lakkahilloa. Kelpaa sitä laittaa jugurtin päälle!

Minä en kummina ikinä tule yltämään tähän. Kulkemaan soilla ja keittelemään yön tunteina hilloja. Ajattelen lakkahillo-kummin olevan kummien aatelia.

Toinen kummini kuoli keväällä. Hän oli jo pitkään sairastanut ja kärsinyt. Minä en päässyt hautajaisiin, oli itse Nokian hautausmaalla arkun äärellä. Se työpäivä oli erityisen raskas. Päätin surra kummiani työpäivän jälkeen.  Aloin urakalla muistella.

Muistan hänen valkoiset autonsa, matkailuauton, muurinpohjaletut, loistavat kädentaidot, rakentamisen. Ikinä hän ei jättänyt tupakantumppia maahan, vaan laittoi tulitikkurasiaan ja rasian taskuun. Muistin savolaisia letkautuksia ja sanontoja, koirat ja rakkaat lapsenlapset. ”Mitteepäs kummitytölle kuuluu?” oli hänen vakiokysymyksensä.

Mitä olen näiltä kummeiltani oppinut? Ainakin sen, että työ on syytä tehdä perusteellisesti ja hyvin – vanhanaikaisella ammattiylpeydellä. On hyvä innostua, varsinkin toisten auttamiseen. Tekemistä kyllä aina löytyy. Kannattaa neuloa sukkia tarvitseville tai heille, joita tahtoo ilahduttaa. Kuulumisia kannattaa kysellä ja itse soitella aktiivisesti. Käsityöt on mukavia. Kättentaidoista saa olla myös ylpeä. Kehua saa, kun on kehumisen aihetta.

Kummitädille neuloin lohtuhuivin.

Sanna Erkanaho, pastori

Ps. Kummipostia voi lähettää omille kummeille tai kummilapsille Prisman Noste-kioskilla 11.9. klo 15-18.