17 touko

Somelainen seurakunta

Nokian seurakunta paistattelee komeasti kaikkien Suomen seurakuntien Facebook-tykkääjien suosituimmuuslistan kahdeksantena. Vajaa sata peukuttajaa lisää, niin saadaan 2 000 tykkääjän raja rikki. Instagramin puolella kasvu on ollut nopeaa. Kolmisen vuotta sitten avatussa kanavassa ensimmäistä tonnia ollaan lähestymässä kovaa vauhtia. Twitter-lintunen ei ole ottanut ilmaa siipensä alle samalla lailla, mutta sielläkin seuraajia on yli 600.

Seurakunnan käyttämissä some-kanavissa, Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä, liikkuvat aivan erilaista sisältöä lukevat käyttäjät. Paaston ja pääsiäisen aikaan Nokian seurakunta osallistui seutukunnalliseen #40askelta-pääsiäiskampanjaan Facebookissa ja Instagramissa. Monen päivityksen kohdalla tykkääjien erot olivat suuret näissä kanavissa. Facebookin ”epäsuosittu” postaus saattoi olla Instagramin suosituin.

Olen kuullut sanottavan, että jos yritys tai yhteisö ei ole sosiaalisessa mediassa läsnä, sitä ei käytännössä ole olemassa. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon viestintäohjelmassa vuoteen 2020 on koottu kirkollisen viestinnän keskeisiä periaatteita ja toimintaohjeita. Siinä todetaan yksiselitteisesti, että kirkko ja näin ollen myös paikallisseurakunta on läsnä sosiaalisessa mediassa rohkeasti kristittynä. On läsnä. Rohkeasti kristittynä.

Seurakuntamme, työntekijämme ja työmuotomme ovat siellä missä ihmisetkin. Pyrimme olemaan esimerkillisiä viestijöitä keskustelukumppaneitamme kunnioittaen. Pidättäydymme kaikesta pahansuopuudesta ja huhujen edistämisestä. Samalla olemme uteliaita ja kokeilunhaluisia ja otamme käyttöön aktiivisesti myös uusia viestinnän välineitä. Tarjoamme verkossa palvelujamme, tiedotamme toiminnoistamme ja tuomme julkiseen keskusteluun tärkeitä aiheita. Välitämme kirkon sanomaa elämän ongelmissa kamppaileville ja rohkaisemme kirkon jäseniä toimimaan verkossa kristittyinä.

Sosiaalinen media ei kuitenkaan poissulje perinteisen median merkittävyyttä. Kerromme lehdistölle seurakunnasta ja sen työstä ajankohtaisesti, monipuolisesti sekä mielenkiintoisesti. Tiedotamme valmiista ja valmisteilla olevista tapahtumista ja asioista. Nostamme esiin kirkon ja seurakunnan kulttuurisen ja toiminnallisen merkityksen Nokialla. Sopuisasti käsi kädessä somen kanssa.

Ville Kormilaisen, Jan Ahosen ja Johannes Ijäksen toimittamassa kirjassa Somempi seurakunta Pauli Aalto-Setälä kirjoittaa: ”Kanavat ovat tärkeitä, keskeisintä on armo.” Että sinä kelpaat, riität ja olet arvokas. Tiesithän sen?

Anu Heiskanen, tiedottaja