toukokuu 2018

Nokian messuilla oli seurakunnan osastolla legoja. Ei varsinaisesti leikittävinä, vaan välineenä pohtia unelmien seurakuntaa.

Ota palikka ämpäristä ja laita se rakentamaan unelmien kirkkoa! Minun kirkkoni on iloinen, Minun kirkkoni huolehtii lapsista ja nuorista, Minun kirkkoni lohduttaa, Minun kirkkoni huolehtii ikäihmisistä, Minun kirkkoni julistaa sanaa, Minun kirkkoni on lähellä, Minun kirkkoni auttaa…

Joku otti palikan jokaisesta ämpäristä – kaikkihan tämä on tärkeää. Joku kertoi läheisen äsken kuolleen ja valitsi lohdutuksen palikan. Joku halusi laittaa unelmien kirkkoon lasten ja nuorten palikan – eihän kirkolla muuten ole tulevaisuutta. Kaikkein eniten laitettiin valkoista palikkaa kertomaan viestiä: Minun kirkkoni on iloinen.

Minun palikkani taitaa olla `Minun kirkkoni on lähellä´. Aina se ei voi olla sitä fyysisesti, mutta voisiko se olla sitä sydänten tasolla? Tätä mietin, kun sain olla ihan tavallisten ihmisten keskellä messuilla ja tätä mietin, kun parin tunnin päästä sain leikkiä Ameebaa rippikoululaisten kanssa ja tätä mietin katsellessani, kuinka väkeä kerääntyi varhaiskasvatuksen kevätkirkkoon. Oikeastaan olen aika varma, että taas viime viikonloppuna kirkko oli siellä, missä sen pitääkin olla. Ei tuolla, vaan täällä.

Timo Uotila

Kauan aikaa seurakunnalla on ollut tapana järjestää Kylvöjen siunaus yhdessä MTK Nokian kanssa. Tänä vuonna tapahtuma on Anja ja Risto Mattilalla Taivalkunnassa, Taivalkunnantie 238, torstaina 24.5. klo 18. Kaikki ovat tervetulleita ja tässä koko perheen tapahtumassa on kahvi- ja mehutarjoilu.

Samana päivänä samaan aikaan Nokian kirkossa vietetään iltamessua, jossa siunataan kesän leirien ja toimintojen isoset. Illan vietto jatkuu Pappilassa klo 21 saakka.

Samana päivänä päiväsaikaan kokoontuu Pappilan joulun työryhmä siunaamaan tulevan joulun kuviot.

Seurakunnassa me siunaamme. Pyydämme siunausta, välitämme sitä. Ei ole yhtä aikaa ja yhtä päivää kaikelle siunaamiselle, vaikka yllä luetusta voisi jotain sen kaltaista päätellä. Me siunaamme kaiken aikaa. Aamusta iltaan, vuodesta toiseen, vauvasta vaariin, toiminnosta toiseen. Me pyydämme siunausta, koska ilman Jumalan kosketusta emme voi olla.

Anu Heiskanen, tiedottaja

Aina näin maanantaisin otan ulos Katrina-varausjärjestelmästä paikallislehteen menevät ilmoitukset. Joka kerta huomaan, että meidän seurakunnassa on paljon ja monipuolista toimintaa. Hetken aikaa tuossa toimintakalenterissa, ja lehteen menevissä, oli aukko, joka nyt taas on täyttynyt:

Kulmakivi on avannut ovensa!

Muuttolinnut ovat palanneet. Avajaisviikko on vietetty ja ilmoituksiin saa kirjoittaa:

Kulmakivi

Avoinna juhannukseen asti ma–to klo 10–14.

Diakoniatyöntekijän tapaamistunti ma 14.5. klo 11–12.

Nettineuvojat ti 15.5. klo 10–12.

Liikutaan lempeästi kabinetin puolella ti 15.5. klo 12.30, ohjaajana Auli Nieminen.

Kabinetissa Eija Tuomisen akvarellinäyttely Elämän virtaa.

Tutusti ohjelmassa on diakoniatyöntekijöiden tapaamistunti juttelua varten, nettineuvojat tarjoavat apuaan tietokoneisiin liittyvissä asioissa, jumittuneita lihaksia saa lempeästi liikuteltua ja taidenäyttely tarjoaa silmän ruokaa. Vatsan ruokaa saa ostaa kahvilan puolelta.

Vanhojen tuttujen asioiden rinnalla aukioloajat ja Kulmakiven sisustus ovat uusiutuneet. Sopii mennä ihastelemaan.

Sanotaanhan Raamatussa: ”Katsokaa: minä lasken Siioniin peruskiven, huolella valitun kivipaaden, kallisarvoisen kulmakiven sitomaan vankkaa perustaa. Joka uskoo, ei horju.” Jes.28: 16

Anu Heiskanen, tiedottaja

Yllättäen ja pyytämättä kuin Annelin faksi edessäni on oppimispäiväkirja. Minä, joka teinivuodet pysyttelin tasapainossa kirjoittamalla tuhansia sivuja kymmeniin päiväkirjoihin, olen uuden edessä. Oppimispäiväkirja?! Mitäs sinne tulisi, saisi ja kannattaisi merkitä?

Elinikäisen oppimisen konkreettisena kannattajana olen aloittanut työn ohessa digimedia-alan opinnot. Kiinnostaa ja innostaa, mutta huomaan myös, että ihmettelyyn saa helposti aikaa kulumaan enemmän kuin oppimiseen. Toisaalta, kun etätehtävä onnistuu (muutaman epätoivoisen hetken jälkeen) ja saan positiivista palautetta, tulee todella hyvä mieli.

Minua nuoremmat, ja minua huomattavasti nuoremmat, opiskelijat surffaavat sujuvasti tehtäväviidakossa, monilla eri oppimisalustoilla ja itselleen ennestään tuntemattomissa ohjelmistoissa. Minä puolestani häiritsen opetusta kysymyksilläni ja pyynnöilläni peruuttaa edelliseen osioon.

Tai näin minä luulin ennen ensimmäistä taukoa. Nuoremmat, ja vielä nuoremmat, huokailivat, etteivät tahdo millään pysyä opetuksen vauhdissa. Kyllä niillä alustoilla, jotka ovat tuttuja, mutta uusilla ei. Olivat kiitollisia (kun eivät kuulemma itse kehdanneet pyytää), että vauhtia välillä hidastettiin ja palattiin aikaisemmin opetettuun uudelleen.

Taitaa siis olla niin, että joskus oppimista, ja ihmettelyäkin, edesauttaa vauhdin hidastaminen, jarruttaminen ja pari askelta taaksepäin palaaminen.

Anu Heiskanen, tiedottaja