14 elo

Fillaria pesemässä

Takana kesän iso juttu, fillarireissu. 9 päivää ja yli 1000 km Latviaa ja Viroa fillarin selässä.

Reissun jälkeen alkaa huolto – pyykin pesemistä, tavaroiden laittamista paikoilleen ja tietysti fillarin huolto. Jos kaveri kantaa sinua, pitää sinunkin huolehtia kaverista (olen kuullut, että kaikki eivät huolla tai huollata pyöräänsä edes kesäkauden jälkeen, mutta se on varmaan/toivottavasti vain urbaanilegendaa).

Pyörää läpi käydessä mietin tuttuutta. Tunnen jokaisen osan pyörissäni, osaan huoltaa niitä ja korjata niitä. Muistan vuosia sitten, kuinka meidän Antin pyörä varastettiin. Jossain vaiheessa poliisin haaviin oli tullut tuntomerkkejä vastaava pyörä. Poliisi kirjasi tyytyväisenä ylös rungolle tippuneen maalitahran – siitä kuulemma voisi erottaa pyörän muista vastaavista. Ymmärsin tämän, mutta silti se oli minulle käsittämätöntä – kyllähän minä tunsin pyörän sitä huollettuani, hoidettuani, korjattuani. Kenelle tahansa äidille on absurdia kysyä, mistä hän tietää, että tuo lapsi on hänen lapsensa. Kyllä omansa tuntee. Minä osaisin toki kertoa jokaisesta perheeni fillarista kymmeniä asioita, jotka erottavat ne muista samasta tehtaasta samalla tuotenumerolla lähteneistä, mutta varsinainen juttu on, että omansa kerta kaikkiaan vain tuntee.

Fillarista puhun, koska osaan puhua. Aika köykäisen tuntuista on silti puhua tuttuudesta ja tuntemisesta fillarin kohdalla, kun sitä vertaa vanhemman rakkauteen lapseensa tai taivaallisen Isän tuntemiseen oman lapsensa kohdalla.

Kunhan saan ajatukseni ja muistiinpanoni tämän kesän fillarireissun osalta järjestykseen, niitä voi lukea osoitteessa presti-1.blogspot.fi

Timo Uotila

03 elo

Suunitelmia

Minä en ole kovin spontaani ihminen. Minä suunnittelen asioita huolella ja koitan varmistaa, että yllätyksiä ei isommasti tule, vaan asiat pysyvät ennustettavina. Tämä on osa minua, mutta se myös ärsyttää.

Olen lähdössä vuoden isoon seikkailuun – pitkälle pyöräreissulle. Ennen reissua minulla on aina tehtynä melko tarkka suunnitelma reitistä, mahdollisista yöpaikoista jne. Nyt päätin, että tähän reissuun lähden hyvin ylimalkaisen suunnitelman kanssa – lento Riikaan on varattu, mutta kymmenen päivää sieltä kotiinpäin saavat järjestyä niin kuin järjestyvät.

Tänään sitten en enää kestänyt, vaan avasin kartat oikein kunnolla ja tein hahmotelman reitistä, listasin yöpaikkoja, varasinkin yhden hotelliyön, tarkistin laivojen aikatauluja, mittailin matkoja. Ja tämän myötä reissu alkoi! Pää täyttyi odotuksesta ja mielikuvista, uudet ideat, unelmat, tavoitteet ja toiveet alkoivat virrata mielessä. Ihanaa! Kai minä vain olen sellainen ihminen, jonka kuuluu suunnitella!

Samaan aikaan mielessä on suunnittelemattomuus. Olen viime viikkoina saanut hetken kulkea rinnalla monen ihmisen kanssa tilanteissa, joissa elämän hallinta on osoittautunut pelkästään kauniiksi toiveeksi läheisen sairauden tai kuoleman myötä. Suunnitelmat ja tavoitteet ovat yhdessä hetkessä unohtuneet elämän uuden todellisuuden myötä.

Näiden välissä elämme – elämän hallinnan ja hallitsemattomuuden. Yksien suunnitelmien romahtamisen matkalla lauloimme hautajaisissa tutusta virrestä: `Minne käynkin maailmassa, sinä olet hoitamassa. Onni täällä vaihtelee, taivaan Isä suojelee´. Niin toivon. Toivon silloin, kun suunnittelen ja valmistaudun parhaani mukaan, toivon silloin, kun saa seikkailla tietämättä, minne kohta päädyn, toivon myös silloin, kun kaikki suunnitelmat pettävät. Minne käynkin…

Timo Uotila