07 marras

Lista

pyhainpaivaPyhäinpäivän iltana Nokian kirkkoon oli kutsuttu kuluneen vuoden aikana läheisensä menettäneitä. Iso ilta, isoa tunnetta, isoa yhteyttä ihmisten kesken, jotka olivat kokeneet vuoden aikana jotakin samaa kuin vieressä istujakin.

Sytytimme muistokynttilät pois nukkuneille ja minun tehtävänäni oli lukea heidän nimensä. 196 ihmisen nimi ja elettyjen vuosien määrä. Sinänsä vain lista ja sen sisälukua, toisaalta jotain aivan muuta. 196 pelkästään ainutlaatuista tarinaa. 196 ihmisen ainutlaatuista elämää syntymästä viimeiseen henkäykseen. Läheisiä ihmisiä, joiden elämä muuttui kuoleman myötä. Valmiiksi saatuja tai kesken jääneitä töitä… 196 tarinaa eikä yksikään niistä samanlainen kuin toinen eikä yksikään niistä merkityksetön.

Mietin siinä lukiessani, kuinka paljon 196 tarinaan liittyy rakkautta, välittämistä, ikävää, kaipausta, hämmennystä, tuskaa, kiitollisuutta…

Palautin mieleeni ihmisiä, joita olen siunausten yhteydessä kohdannut – keskusteluja kirkkoherranvirastossa tai kodissa kahvikupin ääressä kynttilän palaessa valokuvan edessä. Mietin miksi-kysymyksiä, joita olemme yhdessä kysyneet vastausta yleensä löytämättä. Mietin elämäntarinoita, joita olen saanut kuulla – kunnioitusta, arvostusta, lämpöä, joskus myös katkeruutta ja pettymystä. Isoja asioita on saanut ihmisten kanssa olla jakamassa, niitä kaikkein isoimpia.

196 hautaan siunaamista, niistä yksikään ei ole ollut tavallinen. Elämä on ainutlaatuista ja ainutkertaista, ihminen on ainutlaatuinen ja ainutkertainen – olemme saattaneet hautaansa pelkästään erityisiä ihmisiä. En kuvittele olleeni erityisen viisas ja osaava rinnalla kulkija, mutta kiitollinen olen siitä, että olen saanut olla mukana ainutlaatuisissa hetkissä, että minuun on luotettu niin paljon, että isoja asioita on käyty yhdessä lävitse. Ja siitäkin olen kiitollinen, että olen saanut piirtää arkun kanteen hiekasta ristin – tehdä siinäkin jotain, mitä en kunnolla ymmärrä, mutta silti luottaa, että isommasta asiasta on kysymys kuin hiekasta.

Minä en pysty mittaamaan, kuinka tärkeätä minun ja työtoverieni – virastossa, hautausmaalla, musiikissa, vahtimestarina… – työ on ollut. En pysty mittaamaan, mutta sen tiedän, että kyllä me olemme ottaneet vastuumme vakavasti ja tosissaan. Ja sitäkin mietin, että jos seurakuntaa ei olisi, kuka olisi kulkenut rinnalla ne askeleet, jotka nyt on kuljettu. Ainutkertaiset askeleet ainutkertaisen ihmisen viimeisellä matkalla ainutlaatuisten läheisten kanssa.

Ja sitten kaikki kynttilät jo paloivat ja hiljennyimme rukoukseen.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.