10 loka

Aleksis Kiven päivän ajatuksia

Aleksis Kiven päivän – Suomalaisen kirjallisuuden päivän – uutisena luen, että yläkouluikäisen nuoren sanavarasto on noin 70 000 sanaa, jos hän lukee kirjoja ja 15 000, jos hän ei lue. Tämä on minusta ainakin yhtä hurja ja tulevaisuuden kannalta oleellinen tieto kuin Nobel-palkitun taloustieteilijämme ajatukset Suomen talouden lohduttomasta tilasta.

Uskonpuhdistuksen – jonka 500-vuotisjuhlaa kovasti valmistellaan – yksi keskeinen ajatus oli, että jokaisella on oikeus ottaa itse selvää Jumalan tarkoituksista ihmisen elämässä, siksi jokaisen pitää osata lukea Raamattua omalla äidinkielellään. Edelleen tämä on totta. Ilman OIKEAA lukutaitoa olemme riippuvaisia erilaisista asenteen muokkaajista, joiden motiivit ovat kaikkea muuta kuin selviä. Pitää osata lukea Raamattua ja pitää osata lukea Suomi24 keskustelua ja Iltalehden nettiä ja lukea romaaneja ja erottaa sieltä, mikä on hyvää, totta ja oikeaa. Niin – ja mikä ei ole.

Minä osaan lukea. Osaan jopa rakastaa lukemista. Minulla on paljon kirjoja ja minulla on jopa kirjasto, mistä saan ilmaiseksi kirjoja luettavaksi tieteellisen opiskelemiseni tueksi tai sitten mieleni virkistykseksi. Olen rikas.

Papeilla ei ole työaikaa. Se on hyvä asia, sillä en osaisi millään sanoa, olenko töissä vai vapaa-ajalla, kun luen. Kun luen Raamattua, kun luen teologista kirjallisuutta, kun luen hartauskirjallisuutta, kun luen maailmankirjallisuuden klassikoita, kun luen dekkareita. Kaikki opettavat minulle jotain ihmisenä elämisestä ja kun kerran uskomme mukaan ihmisenä eläminen on väistämättä elämistä suhteessa Jumalaan, onko jokin lukeminen vähemmän ammattilukemista kuin jokin muu. En minä vaan tiedä.

Aleksis Kiven päivänä olen kiitollinen siitä, että osaan lukea ja siitä, että erilaiset kasvattajat ovat saaneet minut kasvamaan ihmiseksi, joka rakastaa lukemista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.