Sininen taivas ja Taivas

Iso osa kesälomasta kului fillarin selässä – 1000 km Kööpenhaminasta Tukholmaan rannikkoa seuraillen, kaikki elämiseen tarvittava pyörän selässä.

Matkan varrella laitoin Facebookiin päivityksen, jota vähän itsekin pelästyin: – Jos taivaassa on tällaista (ja minä sinne pääsen), en panisi pahakseni.

Onko minulla kovin köyhä kuva taivaasta, kovin epähengellinen? En tiedä, sen tiedän, että varjoisa tie tammimetsän halki voittaa minun ajatuksissani kultakadut. Helmiportit jäävät toiseksi meren rannan aurinkoisille kallioille. Hikipisarat kovassa nousussa ja uupumus vastatuulessa – saati riemullinen alamäki myötätuulessa – kiehtovat enemmän kuin harpun soittaminen. Kuvan kahvihetki venesataman kahvilassa kesäauringon lämmittäessä on pyöräretkeläisen jokaisen unelman täyttymys!

Kristus ainoana valona, mitä taivaassa tarvitaan, sen ymmärrän. Ainoa valo, kun tie joskus kuitenkin pimenee, toivo vastatuulen vain jatkuessa. Tie, totuus ja elämä Hän on fillarireissussakin, ainoa Tie kaikilla niillä teillä, joita taas sain ajaa.