29 marras

Yllätys työpöydällä

Olen nukkunut pommiin ja aamutoimet on pakko suorittaa kiireellä. Sataa lähmäistä kylmää vettä. Aivastus kaivelee nenää. Törttöileviä autoilijoita liikenteessä. (Mikä siinä onkin, että niitä aina riittää?) Tällä aamun aloituksella voisi kuvitella, että motivaatio päivän töihin ei ole ihan kympissä. Ei olekaan. Vielä.

Avaan työhuoneen oven. Pöydälläni on vaaleanpunainen sydämellä koristeltu paketti ja paketissa 5 suklaanamia (tätä kirjoittaessa 2). Yllätys työpöydällä – ja kaikki muuttui. Mitä siitä, jos aamu meni vähän pieleen. Ehkä omassakin ajotavassa olisi parantamisen varaa, asenteessa nyt ainakin.

Joulumieli hiipii toimistoon. Media-assistentti laittaa seurakunnan verkkosivujen ja sosiaalisen median N-logoille joulupipot ”päähän”. Heti tämän blogin kirjoittamisen jälkeen voin julkaista netissä uuden kausiesitteemme, joka onkin hieman erilainen kuin mikään aikaisempi. Printtinä se jaetaan huomenna lauantaina 30.11. muun mainospostin mukana talouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Esitettä on saatavilla myös seurakunnan toimipisteistä ja kirkkoherran virastosta.

Ja sunnuntaina on jo eka adventti! Silloin aukeaa some-kanavissamme adventtikalenteri. Hoosiannaa lauletaan kirkoissa ympäri maailman. Meillä Nokialla voi osallistua Pappilan joulun ensimmäiseen adventtiin. Messun jälkeen riisipuuroa tunnelmallisessa Pappilassa. Ei huono, sanoisi Uotisen Jormakin. Näistä ja kaikista muista joulun ja talven ajan tapahtumista siis lisää esitteessä.

Tähtikirkasta adventin aikaa.

Anu Heiskanen, tiedottaja

18 marras

Seurakunta-arkea

Maanantaiaamu seurakunnassa on omanlaisensa muiden työpäivien joukossa. Kohtaamisissa työkavereiden kesken samoin kuin netin keskusteluissa palataan viikonlopun tapahtumiin ja samalla katsotaan kalenteria viikolla edessä olevien haasteiden osalta.

Afrikkalainen gospelmessu Sarastuksen ja Viljakkalagospelin ja lähetystyömme isona yhteisprojektina on omissa ajatuksissa, samoin monen keskustelun ja monen palautteen aiheena. Hieno projekti, monen ihmisen ison työn ja monen ihmisen osallistumisen myötä.

Ja samaan aikaan se oli vain yksi juttu monien muiden joukossa. Tottijärven kirkossa oli messu omine vastuunkantamisineen ja omine osallistumisineen ja kohtaamisineen. Nokian kirkon messussa oli hienoa musiikillista ja muuta vastuunkantamista, mukana sielläkin toista sataa ihmistä. Vauvakirkko Maatialan pappilassa palveli omaa joukkoaan arvokkaalla tavalla. Nuoret ohjaajineen olivat mukana isoilla Maata näkyvissä –festareilla Turussa 10 000 muun nuoren kanssa yhteisestä uskosta, yhteydestä ja musiikista iloitsemassa. Seitsemän lasta kastettiin, neljä vainajaa siunattiin – isoja, ainutlaatuisia ja ehdottoman tärkeitä asioita.

Ja nyt maanantaiaamuna lapset ja perheet kokoontuvat kerhoihinsa, iltapäivä ja ilta tuovat niiden lisäksi vastaan muita kokoontumisia erilaisille ja eri-ikäisille ihmisille samoin kuin hartaushetkiä niiden luona, jotka eivät pääse yhteisiin kokoontumisiin. Lasten isoa ja ihanaa Linnanjuhlat-tapahtumaa valmistellaan, tapaamisia sovitaan seuraavien kasteiden ja siunaamisten osalta, palavereja sovitaan muun muassa Kauneimpien joululaulujen suunnittelemiseksi, siivotaan tiloja viikonlopun jäljiltä, Kulmakiven vapaaehtoiset laittavat paikkoja kuntoon ennen ovien avautumista, omaa perustyötä tehdään taloustoimistossa ja kirkkoherranvirastossa, hautausmaalla… En minä tiedä ollenkaan kaikesta, mitä työntekijämme tekevät enkä sitäkään vähää siitä, mitä seurakuntalaiset tekevät kantaessaan omia vastuitaan ja kohdatessaan toisia ihmisiä, mutta sen tiedän, että paljon tehdään.

Tuo Afrikkalainen gospelmessu oli iso ja hieno juttu, mutta vielä paljon isompi ja hienompi juttu on seurakunta-arjen vahva kulku monella, monella tavalla koko ajan eteenpäin, koko ajan ihmisten rinnalla.

Timo Uotila, pastori

04 marras

Pyhää

Lauantaina oli pyhäpäivä, oli pyhäinpäivä. Aamulla sain olla jumalanpalveluksessa jakamassa ihmisten kanssa meidän toivoamme siitä, että Vapahtajamme oli tosissaan sanoessaan, kuinka Jumalalle kelpaa hengessään köyhä, murheellinen, kaipaava. Että taivaan pääsykokeen mittarit eivät arvioi meidän hyvyyttämme tai hurskauttamme, vaan pelkästään sitä, onko meissä tilaa Jumalan todellisuudelle. 

Sitten sain hyvien työtovereiden ja vapaaehtoisten kanssa jakaa pienen palan matkaa haudoille kynttilöitä tuovien ihmisten kanssa. Otatko kylmää ja märkää syksyä lämmittämään vähän mehua? Oletko jo käynyt monta kynttilää sytyttämässä? Ketä sinä tämän haudan äärellä muistelet? Miten sinä jaksat nyt? Mitä tarinoita tuon ihmisen muisto kantaa? 

Ilta pimeni, mutta kynttilät valaisivat. Ei hautausmaalla valoisaa ollut, mutta sen verran tuhannen kynttilän valossa näki, että siinä hautakivessä oli piirrettynä risti, Vapahtajan merkki. 

Illan päätteeksi kirkkoon kokoontui joukko vuoden aikana läheisensä menettäneitä. Kaipausta ja kiitollisuutta, ainutlaatuisen ja silti yhteisen kokemuksen luomaa yhteyttä. Myös toivoa – tänne asti on sentään tultu, tästä kuljetaan eteenpäin. 

Monta muistoa ihmisistä, jotka ovat olleet Jumalalle rakkaita, monta kohtaamista ihmisten kanssa, jotka ovat Jumalalle rakkaita. Pyhäinpäivä. 

Timo Uotila, pastori 

25 loka

Miten sinä voisit jakaa valoa?

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on mukana Jaa #valoa –kampanjassa. Kampanjan tavoitteena on saavuttaa keskusteluavun palveluja tarvitsevia nuoria aikuisia. Kaikkia kannustetaan mukaan valon jakamiseen niin livenä kuin somessa.

Itse nuorena aikuisena huomaan ympärilläni useita ikäviä asioita muiden ikäisteni keskuudessa. Loputonta kiusaamista, syrjäytymistä ja masennusta. Ihmettelen usein sitä, miksi näihin asioihin puuttuminen on niin kovin vaikeaa?

Keskustelin ruokapöydässä kollegani kanssa ja toiseen asiaan liittyen hän mainitsi hyvän huomion, joka meinaa helposti unohtua: ”Ihmiset vaativat, että pitäisi olla sitä, tätä ja tuota, mutta loppujen lopuksi kuka sen tekee, ellemme itse?” Yksinkertaisesti: asiat eivät muutu, ellei siihen itse puutu. Tarvitsemme ajatuksen siitä mitä me itse voisimme tehdä toisin, jotta tämä asia voisi olla paremmin. Ihmiset ovat kuin peilejä, matkimme helposti toisiamme ja otamme mallia muiden käytöksestä. Joten eiköhän oteta valoisa asenne ja jaetaan sitä eteenpäin. Peilitkin heijastavat valoa.

Kaisa Heiskanen, media-assistentti

17 loka

Seiso ja katso

Olimme tänä aamuna aikaisin pimeässä kuvaamassa videota someen. Olin itse kuvattavana ja kuvaajana toimiva media-assistentti oli asettanut minut oikeaan paikkaan. ”Seisot siinä ja katsot tuonne.”

Tein työtä käskettyä (kyllä tämä on nyt sitä työtä, josta minulle maksetaan palkkaa). Paikaltani näin suoraan hautausmaalle. Lisävalossa kaivettiin hautaa. Sielläkin oltiin työtä tekemässä.

Me kaikki olimme, toisten ihmisten hyväksi.

Olen ensi viikon lomalla ja tarkistelin lehti-ilmoituksia varten viikon tapahtumat. Monenlaista on. Ja moniammatillista osaamista tarvitaan. On hämmentävää, miten seurakunnassa onkin valtava kirjo erilaista ammattitaitoa.

Olen miettinyt, onko maailmassa toista yhteisöä tai työpaikkaa, jossa on näin paljon eri ammatteja saman katon alla. Niin paljon tietoa ja taitoa eri asioista. Ei ole tullut toista mieleen.

Toiminnallisella puolen on toimintaa ja tapahtumia sanan varsinaisessa merkityksessä vauvasta vaariin. Tukipalvelut ovat nimensä mukaisesti tukemassa tätä monipuolista meininkiä.

Kummallakin ”osastolla” tähtäyspisteessä tavalla tai toisella nokialaisten ihmisten palveleminen.

Strategiassamme todetaan, että Seurakuntalaisuudella on merkitystä! Todellakin on.

Strategian ydinkohdat löytyvät muuten nyt myös Instagramista. Ollut tuo edellä mainittu media-assistentti ahkerana.

 

Anu Heiskanen, tiedottaja

09 loka

Kuulemisia seurakunnassa

Tartuin vuoden vaihteessa kirkkovaltuuston puheenjohtajan nuijaan ja tunsin aluksi suurta epävarmuutta. Vastuullisen tehtävän hoitaminen, varsinkin uudelle luottamushenkilölle, tiesi syvällistä perehtymistä ja tiedon hankintaa. Seurakunnan järjestämästä koulutuksesta ja kirjallisuudesta sain hyvät perustiedot, mutta sitten ajan tasalla pysyminen vaatikin jo omaa aktiivisuutta.

Tunsin suurta helpotusta, kun oivalsin ympärilläni olevan verkoston merkityksen. Seurakuntalaisilla, luottamushenkilökollegoilla ja työntekijöillä on tietoa ja näkemyksiä, joita tarvitaan päätöksenteossa.

Avasin siis korvat kuuntelulle.

Reilun puolen vuoden aikana olen kuullut huolta seurakunnan jäsenmäärän laskusta, rakennusten kunnosta, työntekijöiden jaksamisesta ja vapaaehtoisten määrästä.
Olen kuullut seurakuntalaisten kommentteja ja kysymyksiä ja todennut, että seurakuntalaisuudella on merkitystä.
Olen kuullut luottamushenkilöiden ja työntekijöiden ajatuksia seurakunnan toiminnan kehittämisestä ja iloinnut näkemyksissä olevasta tulevaisuuden uskosta.
Olen kuullut innostavia palautteita onnistuneista tilaisuuksista, joissa on kohdattu uusia kasvoja.
Olen kuullut seurakunnan työntekijän omistautuneena esittelevän työalaansa ja uuden seurakuntapastorin seurustelevan tuttavallisesti seurakuntalaisten kanssa.
Olen kuullut muiden seurakuntien toiminnan haasteista ja piispan viisaita sanoja.
Olen kuullut tarinoita ystävyydestä ja yhteisöllisyydestä.
Olen kuullut koskettavia puheita, harrasta veisuuta ja vaikuttavaa musiikkia.
Olen kuullut rukouksia seurakuntamme ja yksittäisen seurakuntalaisen puolesta.

Kohtaamiset seurakunnassa ovat arvokkaita ja vahvistavat yhteisöllisyyttä. Yhdessä olemme enemmän. Kuulemisiin!

Tuija Kiiskinen, kirkkovaltuuston puheenjohtaja

07 loka

Elossa

Lastenohjaajamme opiskelee ammattiinsa oppisopimuksella työn ohessa ja yksi tehtävä koulutukseen liittyen on osallistua jumalanpalveluksen suunnitteluun ja toteutukseen. Tapasimme asian tiimoilla puolen päivän jälkeen.

Ehdimme pohtia ehtoollisteologiaa ja ihmisen paikkaa Jumalan salaisuuksia jakaessa, pohtia rukouksen olemusta ja esirukouksen rakentamisen käytäntöjä. Ehdimme pohtia perhekerhon väen saamista mukaan pohtimaan esirukousaiheita ja perhekerhon hyödyntämistä tiedotuksessa. Saarnan toteuttamiseen keksimme hyödyntää Godly Play –menetelmän yhtä kertomusta ja mietimme pitkään sen toteuttamista kirkkosalissa.

Ideat johtivat lopulta valkotaulun hyödyntämiseen ja lähdimme etsimään sellaista kirkosta. Sieltä löysimme myös suntion ja heidän kanssaan työ jatkui sopivankokoisen alban etsimisellä.

Kirkossa näkyi olevan odottamassa materiaalit kohta sisään tulevan koululuokan vierailulle ja kun astuin pihalle, oli siellä toinen koululuokka valmiina tutustumaan hautausmaahan hautaustoimen päällikkömme johdolla. Kun poikkesin moikkaamaan, totesimme, että olimme tavanneet juuri aamulla, kun olin ollut heidän koulullaan pitämässä päivänavausta – sinä soitit kitaraa, muisti joku.

Vaihdoimme muutaman ajatuksen hulavanteen pyörittämisestä, mikä oli ollut koululla käynnissä ennen päivänavauksen alkua ja sitten tulin työpöytäni ääreen.

Sain sovittua yhden raamattupiirin vetämisen kuvioista työntekijän virkavapaan aikana, avustajat seuraavan sunnuntain messuun, jakaa palautetta viikonlopun tapahtumista parin työkaverin kanssa ja korjailla joitain kalenterivarauksia tiedotuksen kannalta oikeamman muotoisiksi.

Vielä iltapäivään mahtui unohtunut työnohjaus, jonka olin merkinnyt kalenteriini vasta ensi viikolle, vaikka selvästi olin sopinut olevani työskentelemässä ryhmän kanssa tänään. Nolotti ja harmitti, mutta muuta ei enää voinut tehdä kuin pyytää anteeksi.

Ihan tavallista arkea, mutta silti se oli taas kerran iltapäivä, jolloin sekä minä että seurakuntamme tuntui olevan ihan oikeasti elossa.

Timo Uotila, pastori

01 loka

Saavutettavasti

Julkisen sektorin toimijoita koskeva laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta (puhekieleen on juurtumassa sana saavutettavuuslaki) tuli voimaan 1.4.2019. Saavutettavuus on yhdenvertaisuuden edistämistä. Se tarkoittaa sitä, että kohde on helposti lähestyttävissä kaikille ihmisille. Verkkoympäristössä se tarkoittaa käytännössä sitä, että verkkopalvelu on kaikkien ihmisten käytettävissä mahdollisimman helposti.

Koska ihmiset ovat hyvin erilaisia, myös saavutettavuuden suhteen on erilaisia tarpeita. Mikä on yhdelle saavutettavaa, ei riitä toiselle. Esimerkiksi sokeat ja kuurot henkilöt, lukivaikeuksien kanssa kamppailevat ja suomen kieltä huonosti ymmärtävät tulee ottaa huomioon verkkosivustoa päivitettäessä.

Nokian seurakunnan nettisivujen sisältö kaikkine liitteineen ja kuvineen tulee olla saavutettava vajaan vuoden kuluttua. Meneillään on laaja muutos-, opettelu- ja opetustyö. Projektin toteutumista varten seurakuntaan on otettu määräaikainen media-assistentti. Saavutettavuusprojektin lisäksi media-assistentti suunnittelee ja toteuttaa seurakunnan visuaalista ilmettä yhdessä muiden työntekijöiden kanssa.

Kyllä hommia riittää!

Anu Heiskanen, tiedottaja

20 syys

Hääyön huumaa

Kirkon eteinen. Tuleva puoliso käsikynkässä. Jännittyneinä odotetaan pappia ja kanttorin uruista soittamaa sisääntulomarssia. Valokuvaaja hiippailee sukkasillaan äänettömästi nappailemassa kuvia. Yhtäkkiä takana avataan kirkon ovi ja sisään astuu toinen morsiuspari.

– Mitä ihmettä sinä täällä teet?
– Oletteko tekin menossa naimisiin?
– Ilmankos sinäkin otit loman tähän kohtaan.

Morsiamet naureskelevat ja jutustelevat. Jännitys tulevasta seremoniasta sulaa yhteiseen hykerrykseen työkavereiden toisistaan tietämättä tekemistä suunnitelmista.

Näin kävi torstaina 19.9.2019 klo 19 alkaneessa Hääyössä Nokian kirkossa. Hääyössä avioliittoon astuminen tapahtui vaivattomasti. Neljän parin tarvitsi vain tulla paikalle sovittuun aikaan. Jokainen pari sai oman ainutlaatuisen vihkihetkensä ja päälle päätteeksi kakkukahvit itselle ja vierailleen Kanttorilassa.

Oli niin kaunista ja koskettavaa. Juhlaväen lisäksi silmäkulmiaan pyyhkivät niin suntio-vahtimestari, kuvaajan apulainen kuin sattumalta paikalle pompsahtaneet japanilaiset turistit.

Anu Heiskanen, tiedottaja

04 syys

Lakkahillo-lapsi ja lohtuhuivi-kummi

Soviteltiin kummini kanssa tapaamista viime kesänä. Hän sanoi, että sopiihan se jos hän ei eksy lakkasuolle seuraavana päivänä. Lakkoja etsimään hän meni ystävänsä kanssa. Heille oli perinteeksi muodostunut tapa eksyä tälle suolle.

Kun viimein tavattiin, sain kuulla vauhdikkaan ja vaarojen täyttämän kertomuksen eksymisestä suolle. Ystävän uupumisesta ja eteenpäin tarpomisesta. Lopputuloksena minä sain mukaani purkillisen itse keitettyä tuoretta lakkahilloa. Kelpaa sitä laittaa jugurtin päälle!

Minä en kummina ikinä tule yltämään tähän. Kulkemaan soilla ja keittelemään yön tunteina hilloja. Ajattelen lakkahillo-kummin olevan kummien aatelia.

Toinen kummini kuoli keväällä. Hän oli jo pitkään sairastanut ja kärsinyt. Minä en päässyt hautajaisiin, oli itse Nokian hautausmaalla arkun äärellä. Se työpäivä oli erityisen raskas. Päätin surra kummiani työpäivän jälkeen.  Aloin urakalla muistella.

Muistan hänen valkoiset autonsa, matkailuauton, muurinpohjaletut, loistavat kädentaidot, rakentamisen. Ikinä hän ei jättänyt tupakantumppia maahan, vaan laittoi tulitikkurasiaan ja rasian taskuun. Muistin savolaisia letkautuksia ja sanontoja, koirat ja rakkaat lapsenlapset. ”Mitteepäs kummitytölle kuuluu?” oli hänen vakiokysymyksensä.

Mitä olen näiltä kummeiltani oppinut? Ainakin sen, että työ on syytä tehdä perusteellisesti ja hyvin – vanhanaikaisella ammattiylpeydellä. On hyvä innostua, varsinkin toisten auttamiseen. Tekemistä kyllä aina löytyy. Kannattaa neuloa sukkia tarvitseville tai heille, joita tahtoo ilahduttaa. Kuulumisia kannattaa kysellä ja itse soitella aktiivisesti. Käsityöt on mukavia. Kättentaidoista saa olla myös ylpeä. Kehua saa, kun on kehumisen aihetta.

Kummitädille neuloin lohtuhuivin.

Sanna Erkanaho, pastori

Ps. Kummipostia voi lähettää omille kummeille tai kummilapsille Prisman Noste-kioskilla 11.9. klo 15-18.