11 touko

Toukokuun kassikirje    

Diakoniassa on tapana laittaa ruoka-avustusten mukana ihmisille ”Kassikirje”. Joka kuukausi eri. Toukokuun kirjeen on kirjoittanut diakoniatyöntekijä Aino Kivelä.

Jokaisen ihmisen tehtävänä on olla alkuperäiskappale itsestään!

Jokaisella on oikeus elämään Jumalan luojankäsien muovaamana yksilönä. Kukaan ei ole toista huonompi tai täysin arvoton. Kaikissa meissä piilee käyttämättömiä lahjoja ja mahdollisuuksia. Me vain usein pelkäämme käyttää niitä, kun ajattelemme itseämme toisten silmistä katsottuna. Sinä olet yhtä ainutkertainen yksilö niin kuin oli Jeesuskin.

Me täällä diakoniatyössä rukoilemme jokaisen puolesta. Ovensuussa emme aina ehdi vaihtaa kuin päällimmäiset kuulumiset.

Meistä voi joskus tuntua, että olemme kadottaneet uskon, tai että se on jotenkin niin kaukana. Jumala on sinun lähellä. Jumalan sana synnyttää meissä uutta elämää joskus nopeammin, joskus vähä vähältä.

Jos usko on synnyttänyt sinussa uutta elämää, älä anna sen elämän kuihtua. Uusi elämä kaipaa vahvistusta ja huolenpitoa. Jos sinulla on esim. tarvetta Raamatulle, pyydä sitä rohkeasti meiltä!

Kevät on käsillä ja luonto puhkeaa kukkaan. Siemenestä kasvaa itu ja se on toivo uudesta elämästä. Toivo kannattelee meitä ja valonpilkkuja voi etsiä vaikka arjen rutiineista.

Siunattua kevättä!

06 touko

Ilahduttaminen

Rippikoululaiset ovat tänä vuonna saaneet yhdeksi tehtäväkseen ilahduttaa jotakuta. Olen saanut söpöjä vastauksia siihen, ketä he ovat ilahduttaneet ja miten ovat ilahduttaneet. Aika moni on soittanut isovanhemmalle tai lähettänyt viestin. Joku oli vienyt roskat tai laittanut ruokaa tai leiponut.

Toinen osa tehtävää oli kysymys siitä, miltä ilahduttaminen tuntuu. Siihen vastaus on ollut jokaisella, että ilahduttaminen tuntuu hyvältä. Eikös olekin merkillistä? Hyvän tekeminen tuntuu hyvältä myös tekijästä. Todellinen win-win-tilanne. Molemmille tulee hyvä mieli.

Tämä havainto on tuon tehtävän pointti. Me aikuiset tämä ainakin periaatteessa tiedetään: hyvää tekemällä tulee hyvä mieli. Nuorten on tätä hyvä vielä harjoitella ja itsekin kokea. Minullekin tuli hyvä mieli, kun luin nuorten vastauksia. Hyvä mieli leviää näinkin. Kun kuulee hyvästä, tulee itsellekin hyvä mieli.

Samoin taitaa mennä toisinkin päin. Jos loukkaa tai satuttaa toista, molemmille osapuolille tulee paha mieli. Jos vielä saa julkisuutta satuttamiselleen, tulee isommalle joukolle paha mieli ja näin paha olo leviää. Tästä syystä minä olen päättänyt, etten viihdy netin trollien ja vänkääjien maailmoissa. Olen ajatellut niin, että minun hyvä mieleni on niin arvokas, että tahdon sitä suojata joutavanpäiväisiltä vänkäämisiltä.

Mieluummin katson vaikkapa Norppaliveä. Juuri, kun tätä kirjoitan, norppa rapsuttaa selkäänsä. Upea eläin.

Sanna Erkanaho, pastori

30 huhti

Muutos – toivo

Jännästi on muuttuneet puheet työpaikalla.

Vielä muutama työalavastaavien kokous sitten puheiden sisältö oli paljon sitä, miten korona vaikuttaa siihen ja tähän. Viimeisimmässä kokouksessa oli selvä muutos. Tästä selvitään. Syksyksi voidaan jo suunnitella toimintaa.

Toimistotalon puheissa on sama kaiku. On alettu jo valmistautua normaaliaikoihin palaamiseen. Mietitään, miten siirtymävaihe hoituu ja mitä järjestelyjä se vaatii.

Työkavereiden kesken on alettu puhua, että miten sitä sitten uskaltaa mennä kauppaan ilman maskia, ja kauanko tulee etsittyä käsidesiä turhaan.

Uutisissa kerrotuista pudonneista tartuntaluvuista iloitaan yhtä paljon kuin Pikkuleijonien jääkiekkomaajoukkueen otteista MM-kisoissa.

Tuli pääsiäinen ja tuli toivo!

Tuli kevät ja tulee vappu!

Kun vielä tämä ilon juhla ja vähän päälle tsempataan, niin ollaan jo paremmalla puolen. Hyvää vappua!

Anu Heiskanen, tiedottaja ja penkkiurheilija

15 huhti

Oikeus avoimiin kirkon oviin

En tiedä, missä vaiheessa on tapahtunut se iso muutos, että uskonnollisuus on lakannut olemasta yhteiskunnassa normaali asia, vaan normiksi on tullut uskonnottomuus. Aika nopeasti tämä joka tapauksessa on käynyt – ainakin vielä 90-luvulla tilanne oli oleellisesti toinen kuin nyt, kun huolta kannetaan siitä, että jumalabakteereja ei vain pääse tarttumaan ja siksi kiistelemme jostain suvivirren laulamisesta kevätjuhlassa tai muusta yhtä triviaalista.

Koronan myötä on tämän jumalabakteerien välttämiskeskustelun rinnalle tullut maan hallitusta myöten kysymys siitä, miten turvataan ihmisen oikeus uskontoon, ei vain uskonnottomuuteen. Aika hurjaa!

Yhteiskunnallisessa keskustelussa on pitkään esitetty, että usko on yksityisasia ja se pitää sulkea sinne yksityisyyteen pois julkisuudesta. Sehän ei ole totta – usko ei ole pelkkä yksityisasia, se on aina myös yhteen tulemista. Nyt hallitus pohtii tätä oikeutta, AVI pohtii sitä, Tuomiokapituli pohtii sitä ja tietenkin pohditaan jokaisessa seurakunnassa. Rippikoulut, kerhot, kuorot, piirit, kohtaamiset… Voidaanko hautajaisissa joustaa tiukimmista väkirajoista, entä ristiäisissä, voiko pappi vierailla seurakuntalaisen kodissa, entä hoitolaitoksessa, voivatko kirkon ovet olla auki? Hyvä, että keskustellaan, kyse ei ole pienestä asiasta. Kyse on siitä, mitä meille jää kaiken normaalin pettäessä, jos ei jää oikeutta turvata Jumalaan.

Pohdintaa riittää ja uusia ohjeistuksia tulee. Seurakunnan toiminta jatkuu monella tavalla ja tasolla, ja joka tapauksessa haluamme turvata seurakuntalaisen oikeuden kirkon avoimiin oviin, edes joskus. Ja niin ovet ovat sunnuntaisin hetken auki, ehtoollispöytäkin on hetken avoinna ja ihminen on hetken aikaa tavattavissa kasvotusten – toki kaiken aikaa tavattavissa puhelimen ja netin kautta. Se ei ole paljon seurakunnan normaalitoiminnan rinnalla, mutta edes jokin yhteen tulemisen minimi täytyy säilyttää. Ilman luottamusta Jumalaan emme jaksa ja seurakunnan tehtävä on tukea sitä luottamusta kaikin mahdollisin tavoin myös silloin, kun niistä tavoista moni on muuttunut mahdottomaksi.

Siitä pidämme kiinni.

Timo Uotila, pastori

08 huhti

Riemu

Se tunne, kun yllätyt positiivisesti. Kun näet jotain odottamatonta, siis sellaista, jota olet kyllä odottanut, mutta et ole uskonut tapahtuvaksi. Ja siitä se riemu! Se hämmennyksen sävyttämä kaikenkattava riemu.

Ylösnousseen Kristuksen tavanneet olivat varmaan näissä tunnelmissa. Ainakin minä olisin heidän asemassaan ollut. Ja olen.

Ystäväni ja työtoverini Uotilan Timo on sanonut:

”Kuoleman voittamisen rinnalla kaikki muu tuntuu järjestettävissä olevalta”.

Timo on kyllä vertaansa vailla sanoittamaan syviä ajatuksia.

Tämän aamun uutisotsikoita selaillessani, pysähdyin yhden kohdalle. Näin jotain odottamatonta, siis sellaista, jota olen kyllä odottanut, mutta en uskonut tapahtuvaksi.

Pääministeri visioi ”normaalia juhannusta”.  Riemuhan siitä syttyi. Kuoleman voittamisen rinnalla koronakin tuntuu järjestettävissä olevalta.

Toinen ystäväni oli löytänyt verkosta kaksi lohduttavaa ajatusta juhannusta odotellessa.

Ensimmäinen yhdessä uskoen normaaliolojen palaavan:

”Sinä vierität kiven sydämeni päältä.”

Ja toinen voimasanoiksi siihen asti, kunnes normaaliolot on totta:

”Kun en jaksa nousta ylös, sinä olet ylösnousemus.”

 

Anu Heiskanen, tiedottaja, joka rakastaa yllätyksiä ja syviä ajatuksia

23 maalis

Turha yrittää, huijarit

Saunan jälkeen maanantai-iltana tuli ensimmäiset viestit, että jotain outoa tapahtuu Nokian seurakunnan nimissä. Facebookissa Nokian Seurakunta -niminen yksityisprofiili pyytää kaveriksi, rekisteröitymään ja lopulta pankkitilin numeroa! Viestinnän yksikkö, avuliaat tykkääjämme ja naapuriseurakunnan tiedottaja alkoivat toimia.

Seurakunnan nimissä oli siis tehty valeprofiili tietojen urkkimistarkoituksessa. Kuinka kukaan viitsii olla tuollainen?

Jaoimme varoituksia ja ohjeita Facebook-sivulle, ihmiset ilmiantoivat huijarin profiilia ja Facebookiin lähetettiin ilmoitus tekijänoikeusloukkauksista. Ennen puolta yötä valeprofiili oli poistettu. Emme ole kuulleet, että huijari olisi vähäisimmässäkään määrin onnistunut tavoitteissaan. Ähäkutti.

Onneksi kaikki meni nopeasti ja hyvin, ja vaikka ei olisi mennyt, päällimmäiseksi tästä stressaavasta tapauksesta jää hyvä mieli; miten nopeasti, ihanasti ja yhteisvastuullisesti huolehdittiin toisistamme.

Paastokalenterissa tämän päivän kohdalla lukee:

”Rukoile niiden ihmisten puolesta, joiden puolesta et haluaisi rukoilla.”

Tiukkaa tekee eilisen rumban jälkeen, mutta lupaan yrittää.

Anu Heiskanen, tiedottaja, joka pyyhkii hikeä otsaltaan

Ps. Yleispätevät ohjeet yhteisöjen sivujen huijausyrityksille:

  • Nokian seurakunnan Facebook-sivu ei ikinä pyydä luovuttamaan henkilötietoja eikä rekisteröitymään mihinkään sivulle.
  • Arvonnoissa ilmoitamme aina Facebookissa julkisesti voittajan.
  • Jos joku ehtii antaa tietonsa valesivulle, tulee tehdä sähköinen rikosilmoitus poliisin nettisivuilla www.poliisi.fi.
01 maalis

Kaunein talvi ikinä

Etätyöpisteeni ikkunanäkymä on mielenkiintoisempi kuin toimistolla. Toimistolla ikkuna antaa pysäköintialueelle. Ihan kivoja autoja siellä kyllä onkin, mutta kotitoimistosta näen puita. Pidän puista. Nuo kuuset ja männyt takapihalla juurruttavat minut historiaani. Oksilla piipahtavat lintuset ovat kuin Nooan kyyhkysiä, tuoden viestiä toivosta. Kyllä tästä vielä selvitään.

Tuntui vaikealta kirjoittaa otsikko: Kaunein talvi ikinä, kun yhtä kirjainta vaihtamalla se olisi kauhein talvi ikinä – ja sekin on totta tavallaan. Monen vuoden jälkeen saimme kuitenkin oikean talven. Välillä oli niin kaunista, ettei sanoja löydy sitä kuvaamaan.

Kevääksi kääntyvä talvi (ja sitä edeltänyt syksy, ehkä kesä, ja kevätkin) on ollut monelle raskas. Myös itse olen usein syvään huokaisten kääntänyt työtuolin ikkunaan päin. Siellä vahvat, vanhat puut huokailevat kanssani: ”Jo on aikoihin eletty”. Ajattelen heitä, joita tauti on riepotellut, ja huokaisen uudelleen.

Paaston ajan alkuun tuli tieto rajoitusten kiristymisestä. Pitää vielä jaksaa vähän aikaa. Vielä pitää kestää kauheutta, että pääsemme vielä kauheammasta eroon. Paaston ajatuksia tämä aika vahvistaa. Kysymys mikä on elämässä tärkeintä, on saanut konkretiaa pandemian myötä. Kun olen pakon edessä joutunut luopumaan monista tärkeistä asioista, voinen jatkossa luopua turhasta vapaaehtoisesti.

Tsemppiä, voimia, Valoa!

Anu Heiskanen, tiedottaja ja puiden katselija

25 tammi

Valoa Nokian kirkoilla!

Kolmena peräkkäisenä lauantaina on Nokian kirkoilla ollut ja on tapahtumaa. Siis tänä kokoontumiskieltojen aikana? Kyllä! Saahan sitä keksiä keinoja toteuttaa yhteisöllisyyttä ohjeita noudattaen. Ja näin meillä tehtiin.

Papistossa ideoitiin pakkasten tultua tapahtuma Valoa Nokialle. Nokialaisia pyydettiin tekemään jäälyhtyjä ja tuomaan niitä Nokian kirkolle la 16.1. Niitähän tuli, ja ne aseteltiin rinteeseen sydämen muotoon tuomaan iloa ja lohdutusta. Tulisydän huomioitiin myös Nokia city -Facebooksivulla ja se sai paljon tykkäyksiä kommentteja. Samoin toki seurakunnan omalla sivulla!

Idea jalostui, ja niinpä Tottijärven, Siuron ja Pinsiön kyläkirkoilla sytyttiin tulet jää- ja lumilyhtyihin la 23.1. ja Suoniemellä sytytetään la 30.1.

Pitemmittä puheitta, kun se kuva kerran puhuu enemmän kuin tuhat sanaa:

07 tammi

Kummallinen joulu

Eilen oli loppiainen. Loppui loma. Ja loppui kummallinen joulu. Kuusi on viety pihalle ja koti purettu joulusomistuksesta niin kuin joka vuosi. Muuten ei monikaan asia ollut kuin joka vuosi. Eikä tämä uusi vuosikaan ihan tavanomaisissa tunnelmissa ala, jos katselee rapakon taa.

Joulun kummallisuus alkoi jo siitä, etten päässyt kirkkoon laulamaan Kauneimpia Joululauluja. Olen aiemmin kirjoittanut siitä, miten tällainen laulutaidoton ja musikaalisesti lahjatonkin kerran vuodessa unohtaa edellä mainitut ”puutteet” ja laulaa sydämensä kyllyydestä.

Sitten tuli ilmoitus, ettei joulun muitakaan tapahtumia ja messuja pidetä. Ou nou!

Jos eläisimme aikaa pari vuosikymmentä sitten, ei joululaulujen laulamiseen ja hartauselämän viettoon olisi juurikaan ollut tarjolla yhteisöllisiä kokemuksia. Nyt digiaikakaudella onneksi saimme lohtua verkossa toteutetuista Kauneimmat Joululaulut -tapahtumista (vaikka niitäkin jotkut rikolliset yrittivät sabotoida), joulun ajan hartauksista ja jumalanpalveluksista.

Olemme jo tottuneet pandemian mukanaan tuomiin muutoksiin, mutta kyllä silti, hei, j o u l u. Olihan tämä vähän pliisu, vaikka vaihtoehtojakin oli tarjolla.

Tällä kaavalla aloitetaan tätäkin vuotta. Toimintarajoitukset ovat päällä ainakin 18.1.2020 asti. Veikkaan, että vielä senkin jälkeen. (Samalla toivon, että olen väärässä!) Syytä on ollakin varovainen, ettei seuraavakin joulu mene pelkästään verkkoon. Toivoa pandemian päättymisestä on lupailtu rokotusten myötä, vaikka hitaasti. Itse aion ottaa rokotuksen heti, kun mahdollista.

Anu Heiskanen, tiedottaja, joka katsoo kaikesta huolimatta toiveikkaana ylös ja tulevaan

Kuva julkaistu Nokian seurakunnan some-kanavissa loppiaisena 2020. Teksti Malmin seurakunnan joulukalenterista.

04 joulu

Olen iloinnut

Päättyvä vuosi on ollut kummallinen. Keväällä opettelimme elämään rajoitettua elämää, kesää vietimme vähän vapaammin ja vuoden pimeimpänä aikana olemme jälleen rajoitusten vankina. Helppo on vaipua synkkyyteen ja yhtyä valitusvirteen elämän kurjuudesta.

Kertasin mielessäni vuoden tapahtumia seurakunnassamme ja ihmeellisesti löytyi monia ilon aiheita, joita nyt haluan jakaa tällä palstalla.

Olen iloinnut

– messussa kanttori-Kaisun upeasta loppusoitosta ja kaikesta seurakunnan musiikkitarjonnasta
– kesäisestä kukkakimpusta Suoniemen kirkon alttarilla ja suntioiden panostuksesta kirkkosalien viihtyisyyteen
– kastepuun linnuista, jotka kertovat seurakunnan uusista jäsenistä
– Arja-papin retkestä kirkon tornihuoneeseen ja kaikista muista seurakunnan työntekijöiden toteuttamista videoinneista
– kolikoista, jotka löytyivät lompakostani kolehtikeräykseen ja joilla tiedän tukevani lähetystyötä
– kahvikupillisesta, jonka nautin Kulmakivessä ja kaikesta siitä työstä, jota vapaaehtoiset tekevät seurakunnan hyväksi
– reippaasta diakoniatiimistä, joka toiminnallaan on mahdollistanut ruokakassien jakamisen ja kaiken muun avun sitä tarvitseville
– lasten iloisista äänistä Kanttorilan pihamaalla ja jokaisesta perheestä, joka on osallistunut seurakunnan tapahtumiin
– Jopo-pyörästä Maatialan pappilan edustalla ja jokaisesta nuoresta, joka avaa pappilan oven
– ujosta rippikoulunuoresta messukäynnistä merkintää pyytämässä ja rippikoulujen toteutuksesta poikkeusoloissa
– Valo-syystervehdyksestä ja kaikesta seurakuntalaiset tavoittavasta tiedottamisesta
– Urhatun ikkunasta avautuvasta järvimaisemasta ja koko toimintakeskuksen tarjoamista mahdollisuuksista
– syksyn värikkäistä lehtikasoista hautausmaalla ja kaikesta siitä kukkaloistosta, jonka ammattilaiset haudoille loihtivat
– valtuutetusta, joka pyytää puheenvuoron valtuuston kokouksessa ja kaikesta siitä työstä, jota luottamushenkilöt tekevät seurakunnan kehittämiseksi.

Olen iloinnut jokaisesta seurakuntalaisesta, luottamushenkilöstä ja työntekijästä, joille kaikille haluan toivottaa rauhallista joulunaikaa ja iloa elämään!

Tuija Kiiskinen, kirkkovaltuuston puheenjohtaja