21 kesä

Urhattu ja ainutlaatuisuus

Toihan on mun kämppä! Viime kesän riparilainen on tullut vierailuiltana moikkaamaan kavereita ja hämmentyy: minun ainulaatuisella leirilläni asiat olivat erilaisessa järjestyksessä, tämä on väärin!

Jokainen rippileiri ja jokainen muukin leiri tekee leirikeskuksesta omanlaisensa. Seinät täyttyvät erilaisten työskentelyjen tuloksista, tavarat löytävät vakiintuneet paikkansa, ihmisetkin. Tuossa pelataan, tuossa jutellaan, kengät jätetään tuolla tavoin ja takit noin. Leirin loppuessa muutamassa tunnissa siivotaan pois kaikki jäljet siitä, että täällä on ketään ollutkaan. Pieni hetki ja talo täyttyy taas uudesta joukosta ihmisiä valmiina tekemään siitä omansa, ainutlaatuisen, ainutkertaisen, kehyksen ja mahdollistajan ainutlaatuisille ja ainutkertaisille kokemuksille.

Kun tämän prosessin on nähnyt ja kokenut kymmeniä kertoja, sitä edelleen ihmettelee – saati sitten nuori, joka on juuri elänyt ison ja merkityksellisen viikon omalla leirillään.

Urhatun viiteenkymmeneen vuoteen on mahtunut valtava määrä ainutlaatuisuutta, valtava määrä kokemuksia siitä, että minun riparini oli kyllä se kaikkein paras, minulle merkityksellinen.

Ainutlaatuisuutta ja ainutkertaisuutta kannattaa aina juhlia. Ihmisen elämän vuosia ja hetki, saati sitten leirikeskuksen, joka on mahdollistanut niin paljon niin arvokasta!

Nähdään ehkä juhannusaattona Urhatussa!

Timo Uotila

13 kesä

Tärkeysjärjestyksiä

Hyvän rippileirin jälkeen pari vapaapäivää. Lähdin mökkirannasta melomaan auringon laskiessa hiljalleen metsän taakse – auringonlaskumelominen on niitä upeimpia kesäasioita, joita tiedän. Järvi oli tyyni, ilma viileni auringon painuessa alas, kajakki halkoi lähes äänettömästi vettä.

sdr

Lähellä kotirantaa pesii lokki, sopivasti rannasta irti olevalla kivellä näkyy risukasa, jota lintu vartioi. En tiedä, ovatko poikaset jo kuoriutuneet, yhtä tarkkaa on vartiointi joka tapauksessa.

Koitin kiertää pesimäkiven lahden toista rantaa pitkin, mutta se ei lokkivanhempia tyydyttänyt, vaan sain osakseni kiukkuisia huutoja ja syöksyjä lähelle kajakkiani.

Minä en ollut uhka lokinpoikaselle, mutta lokkivanhemman maailmassa ei ollut mitään tärkeämpää kuin poikasen suojeleminen, joten minulle piti kiukutella. Kuinka tuttua! Maailmassa on isoja asioita ja on pieniä asioita, mutta niiden tärkeys on aivan eri asia. Afrikassa kuolee lapsia nälkään käsittämättömiä määriä, sodissa kärsii lukemattomia viattomia, mutta minulle tärkeää on minun elämäni, sen asiat, sen ihmiset.

Pahojen asioiden tullessa kohdalle on turha kertoa, että vielä pahempia tapahtuu jollekulle toiselle, minun karkinhimoni ei lakkaa olemasta totta, vaikka tiedän, että jossain nähdään nälkää, minun tärkeät asiani ja tärkeät ihmiseni ovat tärkeitä, vaikka asioita ja ihmisiä on miljardeja.

Tällaista mietin taas – tärkeitä asioita, jotka minun mielestäni eivät ole vähääkään isoja. Tärkeille asioille ei ole objektiivista mittaria, on vain minä ja minun elämäni. Ainutlaatuisuus, ainutkertaisuus.

Trumpin ja Kimin neuvottelu täyttää uutisvirtaa, mutta minä avaan ensimmäiseksi säätiedotuksen – onko poutaa, tuuleeko, onko hyvä fillarikeli. Varmaan tärkeämpiä asioita on, mutta minulle ja minun vapaapäivälleni riittää hyvä sää. Huolehtikoon Kaikkivaltias lopusta.

Timo Uotila

04 kesä

Arvostuksia

Suomen Kuvalehti teetti laajan selvityksen siitä, mitä ammatteja suomalaiset arvostavat. Tehtävänimikkeet eivät aina ole identtisiä eri työpaikoissa, mutta löytyi sieltä tuttuakin.

Meidän seurakuntamme työntekijöistä tutkimuksen mukaan suurinta arvostusta nauttii Henkilöstöpäällikkö (sija 105.). Hyvä niin, kyllä minäkin arvostan ammattitaitoa, johon saan tukeutua henkilöstöhallinnon kiemuroissa, joita itse kovin vajavaisesti hallitsen. Taloustoimisto pärjäsi muutenkin hyvin. Talouspäällikkö on sijalla 127, Kirjanpitäjä 143. ja Palkanlaskija 211.

Toiminnallisen puolen työntekijöistä Kirkon nuorisotyönohjaajaa ei listasta löytynyt, mutta eiköhän se mahdu nimikkeeseen Nuoriso-ohjaaja, joka löytyy hienolta sijalta 108. ja kertoo, kuinka työtä nuorten parissa arvostetaan. Uskon sitä arvostettavan seurakunnassakin. Kohtuullisen korkealta löytyy myös Diakoni/diakonissa sijalta 158. Tämä arvostus tulee selväksi varmaan jokaisessa seurakunnan työtä koskevassa selvityksessä.

Kanttori on jo puolen välin huonommalla puolella 226., vähän edellä Pastori (217.). Pastori on synonyymi papille, mutta kun listasta löytyi erikseen Kappalainen (aivan surkealta sijalta 333. – miten me kappalaiset voimmekin olla näin paljon muita papperja kehnompia!), voi vain todeta, että ei olisi kannattanut sitäkään virkaa hakea! Kirkkoherra jää näiden väliin (263.), mutta masentavinta oli huomata, että kun piispa (sija 222. – siis vähän tavallista pappia kehnompi, arkkipiispa sentään 111.) antoi minulle rovastin arvonimen (joka ei kyllä ole mikään erillinen ammatti), minun arvostukseni laski tavallisesta pastorista 34 sijaa sijalle 251. Imaamin (375.) jokainen pappi sentään peittoaa!

Omasta mielestäni varsin haasteellisen koulutuksen myötä sain valmiuden varsin haasteelliseen työyhteisökonsultin tehtävään – ei olisi kannattanut, arvostus on onnettomalla sijalla 342. Aivan äsken sain julkaistuksi ihan itse kirjoittamani kirjan. Se ei varmaankaan vielä tee minusta kirjailijaa, mutta olisihan se kiva, jos tätä arvostettaisiin edes vähän sinne päin (Kirjailija 129.)

Vallan käyttäminen ei tuo arvostusta. Virallisen vallan edustajista Kansanedustaja on vasta 351., isoista mielipidevaikuttajista Juontaja 347. ja listan viimeisenä Tubettaja 379.

Sinänsä ihan tosissaan tehty tutkimus, sinänsä arvostus taitaa lopulta olla enemmän kiinni siitä, miten työmme hoidamme kuin siitä, mikä tittelimme on.

Ja jos oikein tosissaan mietitään, meidän arvomme Jumalan lapsina ei ole kiinni mistään meidän tekemisistämme tai olemisistamme, vaan siitä rakkaudesta, jolla meitä rakastetaan. Profeetta Jesajan kirjassa on Jumalan sana: Ja nyt — näin sanoo Herra, joka sinut loi, Jaakob, joka sinut muovasi, Israel: — Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. – – Minä, Herra, olen sinun Jumalasi. Minä, Israelin Pyhä, olen sinun pelastajasi. – – Koska olet arvokas minun silmissäni, koska olet kallis ja rakas.

Timo Uotila

29 touko

Kirkkopalikoita

Nokian messuilla oli seurakunnan osastolla legoja. Ei varsinaisesti leikittävinä, vaan välineenä pohtia unelmien seurakuntaa.

Ota palikka ämpäristä ja laita se rakentamaan unelmien kirkkoa! Minun kirkkoni on iloinen, Minun kirkkoni huolehtii lapsista ja nuorista, Minun kirkkoni lohduttaa, Minun kirkkoni huolehtii ikäihmisistä, Minun kirkkoni julistaa sanaa, Minun kirkkoni on lähellä, Minun kirkkoni auttaa…

Joku otti palikan jokaisesta ämpäristä – kaikkihan tämä on tärkeää. Joku kertoi läheisen äsken kuolleen ja valitsi lohdutuksen palikan. Joku halusi laittaa unelmien kirkkoon lasten ja nuorten palikan – eihän kirkolla muuten ole tulevaisuutta. Kaikkein eniten laitettiin valkoista palikkaa kertomaan viestiä: Minun kirkkoni on iloinen.

Minun palikkani taitaa olla `Minun kirkkoni on lähellä´. Aina se ei voi olla sitä fyysisesti, mutta voisiko se olla sitä sydänten tasolla? Tätä mietin, kun sain olla ihan tavallisten ihmisten keskellä messuilla ja tätä mietin, kun parin tunnin päästä sain leikkiä Ameebaa rippikoululaisten kanssa ja tätä mietin katsellessani, kuinka väkeä kerääntyi varhaiskasvatuksen kevätkirkkoon. Oikeastaan olen aika varma, että taas viime viikonloppuna kirkko oli siellä, missä sen pitääkin olla. Ei tuolla, vaan täällä.

Timo Uotila

21 touko

Aika siunata, aina siunataan

Kauan aikaa seurakunnalla on ollut tapana järjestää Kylvöjen siunaus yhdessä MTK Nokian kanssa. Tänä vuonna tapahtuma on Anja ja Risto Mattilalla Taivalkunnassa, Taivalkunnantie 238, torstaina 24.5. klo 18. Kaikki ovat tervetulleita ja tässä koko perheen tapahtumassa on kahvi- ja mehutarjoilu.

Samana päivänä samaan aikaan Nokian kirkossa vietetään iltamessua, jossa siunataan kesän leirien ja toimintojen isoset. Illan vietto jatkuu Pappilassa klo 21 saakka.

Samana päivänä päiväsaikaan kokoontuu Pappilan joulun työryhmä siunaamaan tulevan joulun kuviot.

Seurakunnassa me siunaamme. Pyydämme siunausta, välitämme sitä. Ei ole yhtä aikaa ja yhtä päivää kaikelle siunaamiselle, vaikka yllä luetusta voisi jotain sen kaltaista päätellä. Me siunaamme kaiken aikaa. Aamusta iltaan, vuodesta toiseen, vauvasta vaariin, toiminnosta toiseen. Me pyydämme siunausta, koska ilman Jumalan kosketusta emme voi olla.

Anu Heiskanen, tiedottaja

07 touko

Kulmakivi

Aina näin maanantaisin otan ulos Katrina-varausjärjestelmästä paikallislehteen menevät ilmoitukset. Joka kerta huomaan, että meidän seurakunnassa on paljon ja monipuolista toimintaa. Hetken aikaa tuossa toimintakalenterissa, ja lehteen menevissä, oli aukko, joka nyt taas on täyttynyt:

Kulmakivi on avannut ovensa!

Muuttolinnut ovat palanneet. Avajaisviikko on vietetty ja ilmoituksiin saa kirjoittaa:

Kulmakivi

Avoinna juhannukseen asti ma–to klo 10–14.

Diakoniatyöntekijän tapaamistunti ma 14.5. klo 11–12.

Nettineuvojat ti 15.5. klo 10–12.

Liikutaan lempeästi kabinetin puolella ti 15.5. klo 12.30, ohjaajana Auli Nieminen.

Kabinetissa Eija Tuomisen akvarellinäyttely Elämän virtaa.

Tutusti ohjelmassa on diakoniatyöntekijöiden tapaamistunti juttelua varten, nettineuvojat tarjoavat apuaan tietokoneisiin liittyvissä asioissa, jumittuneita lihaksia saa lempeästi liikuteltua ja taidenäyttely tarjoaa silmän ruokaa. Vatsan ruokaa saa ostaa kahvilan puolelta.

Vanhojen tuttujen asioiden rinnalla aukioloajat ja Kulmakiven sisustus ovat uusiutuneet. Sopii mennä ihastelemaan.

Sanotaanhan Raamatussa: ”Katsokaa: minä lasken Siioniin peruskiven, huolella valitun kivipaaden, kallisarvoisen kulmakiven sitomaan vankkaa perustaa. Joka uskoo, ei horju.” Jes.28: 16

Anu Heiskanen, tiedottaja

02 touko

Opi ja ihmettele

Yllättäen ja pyytämättä kuin Annelin faksi edessäni on oppimispäiväkirja. Minä, joka teinivuodet pysyttelin tasapainossa kirjoittamalla tuhansia sivuja kymmeniin päiväkirjoihin, olen uuden edessä. Oppimispäiväkirja?! Mitäs sinne tulisi, saisi ja kannattaisi merkitä?

Elinikäisen oppimisen konkreettisena kannattajana olen aloittanut työn ohessa digimedia-alan opinnot. Kiinnostaa ja innostaa, mutta huomaan myös, että ihmettelyyn saa helposti aikaa kulumaan enemmän kuin oppimiseen. Toisaalta, kun etätehtävä onnistuu (muutaman epätoivoisen hetken jälkeen) ja saan positiivista palautetta, tulee todella hyvä mieli.

Minua nuoremmat, ja minua huomattavasti nuoremmat, opiskelijat surffaavat sujuvasti tehtäväviidakossa, monilla eri oppimisalustoilla ja itselleen ennestään tuntemattomissa ohjelmistoissa. Minä puolestani häiritsen opetusta kysymyksilläni ja pyynnöilläni peruuttaa edelliseen osioon.

Tai näin minä luulin ennen ensimmäistä taukoa. Nuoremmat, ja vielä nuoremmat, huokailivat, etteivät tahdo millään pysyä opetuksen vauhdissa. Kyllä niillä alustoilla, jotka ovat tuttuja, mutta uusilla ei. Olivat kiitollisia (kun eivät kuulemma itse kehdanneet pyytää), että vauhtia välillä hidastettiin ja palattiin aikaisemmin opetettuun uudelleen.

Taitaa siis olla niin, että joskus oppimista, ja ihmettelyäkin, edesauttaa vauhdin hidastaminen, jarruttaminen ja pari askelta taaksepäin palaaminen.

Anu Heiskanen, tiedottaja

25 huhti

Mihin katosivat neilikat?

Pimeänä tammikuun aamuna ajaessani työpaikalleni Nokian keskustan hautausmaalle vilahtaa auton edestä jokin kurvaten määrätietoisesti vasemmalle. Perässä tullut pitkäkorva poukkoilee päättämättömänä valoissa. Rusakkokaverukset ovat lähteneet liikkeelle. Mahtavatko olla menossa tarkastamaan onko tiluksille tullut uutta syötävää? Kukkakimppu tai seppele mieleisillä täytteillä olisi oiva aamupala. Aina nähdessäni jonkun vievän neilikkakimppua haudalle, arvaan jo, että pupu pääsee herkuttelemaan.

Hautausmaa on rauhan tyyssija ja lepopaikka. Mutta se on myös paljon muuta.

Rusakonpoikanen nukkuu begonioiden suojassa. Sen koti on kukkapenkissä. Turvalliset päiväunet keskeyttää vesisuihku, kun kukkia kastellaan. Poikanen hyppää säikähtäen, ja säikäyttäen työntekijän.

Mitähän mietti se siivekkäiden parvi, joka teki selvää erään alueen hautakukista? Näyttivätkö punaiset kukat kypsiltä marjoilta yläilmojen perspektiivistä? Maku ei vastannut odotuksia, joten ”pettynyt” porukka sotki hautojen leikkokukat ja maljakotkin.

Hautakynttilän katoamisen syyksi paljastuu usein myös lintu. Se nappaa kynttilän, lentää korkealle ja tiputtaa kynttilän yläilmoista maahan. Maahan iskeytyessään kynttilä murenee ja ateria on katettu. Puita leikatessa löytyy latvuksista kynttilän jämiä. Syksyisin kanervien ympärille asetellut jäkälät nokitaan uuteen järjestykseen.

Kurjet ja joutsenet lentävät ylitse ilmoittaen kovaäänisesti matkanteostaan. Huoltopihan hiekkakasassa asui monta vuotta kettu. Kaikki hautausmaalla käyneet ovat nähneet oravia. Muutamia asukkaita ja ohikulkijoita mainitakseni.

Hautausmaa on monen koti ja turvapaikka. Kotona ravitaan, leikitään ja levätään. Ihmisille hautausmaalle tuotavalla kukkakimpulla ja hautakynttilällä on eri merkitys kun pitkäkorvaiselle tai siivekkäälle siellä asuvalle. Me tuomme tuliaisia muistaaksemme läheisiämme. Luontokappaleet näkevät niissä ravintoa, suojan tai leikkivälineen. Eivät ne tahdo meille pahaa, toimivat vain vaistojensa mukaisesti. On tärkeää ja lohdullistakin tietää, että pääsääntöisesti haudalla tapahtuneet tuhotöiltä vaikuttavat muutokset eivät ole kenenkään pahansuopaista toimintaa, vaan osa luonnon kiertokulkua.

Tuija Laaksonen, seurakuntapuutarhuri

(Julkaistu Nokian Uutisten kolumnina 28.3.2018.)

 

19 huhti

Hyvä tästä tuli

Kun kirjoitan tätä, seurakunnan toimistotalon käytäviltä kuuluu kolinaa ja akkuporakoneen surinaa. Viimeisiä työpöytiä asennetaan paikoilleen. Vielä täällä on moni asia kesken, mutta asiakkaita pystytään ottamaan vastaan ja kaikki muuttaneet pääsevät tästä alkaen työskentelemään omalla paikallaan.

Kunnioituksella olen seurannut kiinteistöpuolen henkilökunnan työtä, kun toimistotalo on asettunut paikoilleen, toiminnot saatu toimimaan ja kalustukset kuntoon. On siinä ollut monta asiaa mietittävänä; kuinka ihmiset löytävät paikalle, miten posti jaetaan, missä on toimistotarvikkeet, mikä huonekalu mahtuu mihinkin. Ihan lukematon määrä asioita. Samaan aikaan kaikki muut työt.

Niin vain tämä valmistui, ja hyvä tuli. Näillä sijoilla ollaan ainakin kolmisen vuotta. Sitä lyhyemmän ajan, miten nopeammin päätöksiä syntyy. Istuva valtuusto ehtii päättää seurakuntakeskuksen tulevaisuudesta, mutta seuraavalle valtuustolle jää päätettäväksi monta kiinteistöihin liittyvää asiaa; samantapaisia asioita kuin toimistotaloa toimintakuntoon laitettaessa.

Tamperelainen kirjoitti kiinteistötilanteestamme jutun. Sen voi lukea klikkaamalla tätä.

Kiitollisin mielin
Anu Heiskanen, tiedottaja

10 huhti

Seurakuntapäättäjä on yllättävän monessa mukana

Seurakunta vaikuttaa ihmisten elämään. Lasten, perheiden, nuorten, aikuisten ja ikäihmisten kanssa eli koko elämänkaaren ajan on paljon toimintaa. Yksi tärkeä tehtävä on auttaminen – seurakunta auttaa erilaisissa elämän vaikeuksissa, esimerkiksi ihmissuhde- tai talousongelmissa. Kirkko ja seurakunta ovat osa yhteiskunnan turvaverkkoa, siksi myös seurakunnan päätöksentekijöillä on väliä koko paikkakunnan hyvinvoinnin kannalta.

Seurakunnan toiminnallista työtä tekevät papit, kanttorit, diakoniatyöntekijät, lähetys- aikuistyönohjaaja, nuorisotyönohjaajat ja lastenohjaajat, myös vapaaehtoiset ovat monessa mukana. Hautaustoimi huolehtii hautausmaista. Toimintaa tukee tukipalvelut; kirkkoherranvirasto, taloustoimisto, kiinteistöosasto, ravintopalvelut ja viestintä.

Toiminnasta ja rahojen käytöstä päättävät seurakuntien luottamushenkilöt, kirkkovaltuuston jäsenet. Marraskuussa valitaan uudet päätöksentekijät seurakuntiin seuraavalle nelivuotiskaudelle. Seurakuntapäättäjien keski-ikä on melko korkea, ja valtakunnallinen näiden vaalien yksi tavoite onkin saada mukaan päättäjiksi myös nuorempia sukupolvia. On kaikkien seurakuntalaisten etu, että päättäjäjoukko heijastaa koko seurakunnan jäsenistöä. Näin eri ryhmien ja erilaisten seurakuntalaisten näkemykset ja tarpeet tulevat paremmin esille päätöksenteossa.

Seurakuntapäättäjänä toimiminen muistuttaa paljolti kuntapäättäjän tehtävää: keskitytään kokouksiin, joita on noin 1–2 kuukaudessa. Tehtävä ei siis välttämättä vie kovin paljon aikaa, mutta se antaa mahdollisuuden tutustua ja vaikuttaa kirkon monipuoliseen työhön. Päättäjän tehtävänä on perehtyä päätösesityksiin, tuoda omia näkemyksiään esille kokouksissa ja tietysti osallistua varsinaiseen päättämiseen. Suurista linjoista keskustellaan yleensä etukäteen. Tukitiimien kautta päättäjä pääsee kiinni käytännön työhön.

Tulevalla nelivuotiskaudella seurakunnassamme on edessä isoja päätöksiä, kun täytyy ratkaista esimerkiksi kiinteistöasioita. Millainen on uusi seurakuntakeskus ja missä se sijaitsee? Tämän päättävät tulevat valtuutetut. Keskeisten työntekijöiden valinnat ovat luottamushenkilölle mahdollisuus vaikuttaa huomattavasti siihen, millaista seurakunnan toiminta on tulevaisuudessa.

Seurakuntapäättäjät ovat omalta osaltaan vaikuttamassa koko kirkon suuntaan, sillä he osallistuvat kirkolliskokousedustajien valintaan. Kirkolliskokous on kirkon ylin päättävä elin, jossa päätetään muun muassa kirkon opillisista kysymyksistä.