17 kesä

Yleismaailmallinen jalkapallo – paitsiosta huolimatta

Jos maailma olisi ollut kuten vuodenvaihteessa luultiin, tämä alkukesä olisi kulunut vakavasti otettavan penkkiurheilun parissa. Takuuvarmasti olisin istunut 12.6.2020 iltakymmeneltä television ääressä kun Roomassa Stadio olimpicon nurmelle olisi laskettu virallinen EM-kisojen jalkapallo ensipotkaisua varten. Ennen ottelun alkua olisi kuultu avajaissanat ja ehkä vannottu valat pelata rehtiä peliä herramiesten hengessä sekä tuomita pelejä oikein ja rehellisesti.

Rakastan jalkapallon ideaa. Rakastan pelin yleismaailmallista luonnetta ja sen kautta lajin idealismia. Missä tahansa maapallon kolkassa useamman ihmisen kohdatessa pelimielellä voidaan virittää jalkapallopeli. Palloksi kelpaa lähinnä pyöreä esine ja maalitolpat saadaan napattua kentän laidalta. Kentäksi kelpaa riittävän tasainen alue. En tiedä montaa muuta joukkuepeliä, jossa välineet olisivat näin helposti saatavilla varallisuudesta huolimatta. Pelin idea on myös verraten yksinkertainen: pitää saada pallo vastustajan maalista sisään. Näin siis jos jätetään paitsio ja muut lajin sääntökirjan pilkunviilaukset vähemmälle huomiolle.

Arvelen apostoli Paavalin mahdollisesti olleen jalkapallomiehiä. Korintin seurakunnalle osoitetussa kirjeessä hän voisi ohjeistaa jalkapallojoukkuetta. Paavali kirjoittaa: ”Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin.”

Jokaisella ruumiinjäsenellä on paikkansa ja tehtävänsä. Paavali sanailee omaan tyylinsä: ”Vaikka jalka sanoisi: »Koska en ole käsi, en kuulu ruumiiseen», se silti kuuluu ruumiiseen. Ja jos korva sanoisi: »Koska en ole silmä, en kuulu ruumiiseen», se silti kuuluu ruumiiseen. Jos koko ruumis olisi pelkkää silmää, olisiko silloin kuuloa? Tai jos se olisi pelkkää korvaa, olisiko silloin hajuaistia?”

Jalkapallossa ei menesty sooloilemalla, vaikka tätä ajoittain on muutama erehtynyt luulemaan. Elämässä niin ikään selviää paremmin, kun ymmärtää sen olevan joukkuelaji. Kirkko ja seurakunnan jäsenyys eivät ole muusta elämästä irtain saareke, vaan osa elettävää todellisuutta. Me onnistumme tai epäonnistumme yhdessä, koska olemme sidoksissa toisiimme. Paavalin sanoin: ”Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet, ja jos yksi jäsen saa osakseen kunniaa, iloitsevat kaikki muutkin sen kanssa.”

Me ihmiset tarvitsemme toisiamme. Olen kuullut pallokentän reunalta ohjeen: ”Anna kaverin loistaa”. Syöttämällä syntyy maaleja. Lähimmäistä auttamalla, koska se tuskin koskaan on itseltä pois, syntyy yhteyttä. Yhteys kasvattaa ja lisää ymmärtämistä.

Eeva Koskimäki, seurakuntapastori

(Nokian Uutisten kolumni 18.6.2020)

29 touko

Kalastajien verkko

Joka paikassa on pitkin kevättä puhuttu digiloikista. Seurakuntakin harppasi sellaisen hypyn, ettei olisi uskonut. Vaan löytyipäs voittaja sillekin. Ainakin nopeudessa. Nimittäin kesä. Ensin maisemassa alkoi olla utuinen vihreä sävy, sitten selkeämmin vihreitä pisteitä, hetkessä kaikkialla pelkkää vihreää.

Ei yhtä nopeasti, mutta kuitenkin, alkaa yhteiskuntakin avautua viruksen hellittäessä otettaan. Kaikki ei silti ehkä koskaan palaa samanlaiseksi, mitä oli ennen pandemiaa. Puhutaan uudesta normaalista.

Kesällä seurakunnassakin voidaan avata joitain toimintoja. Konfirmaatiomessuja lukuun ottamatta messut ovat avoimia turvallisuusmääräyksiä noudattaen, lakisääteiset rippikoulujen intensiivijaksot saadaan toteuttaa, kesätoimintoja lapsi- ja koululaisperheille järjestetään turvallisesti. Rinnalla jatkuvat videoidut messut, muut videoinnit ja muu sosiaalisen median toiminta (Facebook, Instagram, Twitter).

Mitä on seurakunnan uusi normaali? Saamamme palaute liikuttaa:

”Äiti ei ole kuntonsa vuoksi päässyt osallistumaan jumalanpalvelukseen vuosikausiin. Nyt katsomme joka sunnuntai YouTubesta jumalanpalveluksen kotikirkosta. Älkää vaan lopettako videointia!”

”Olen seurakunnan jäsen, mutta en muista olisinko koskaan osallistunut mihinkään toimintaan. Nyt seuraan joka viikko Facebook Liveä.”
(Seuraava Live 4.6. klo 18, vieraana Marko Linjala.)

”Seurakunnalla on valtavan lahjakasta porukkaa töissä. Vaikka minkälaista ja kaikenikäisille sopivaa materiaalia olette tuottaneet verkkoon.”

Verkkoon! Ei ole sattumaa, että Raamatussa puhutaan kalastajista ja verkoista. Vertauskuvallisesti se taipuu nyt seurakunnan uuteen normaaliin. Verkossa surffaileva seurakuntakin otetaan tosissaan.

”Simon Pietari meni veneeseen ja veti verkon maihin. Se oli täynnä isoja kaloja, mutta vaikka kaloja oli paljon – kaikkiaan sataviisikymmentäkolme – verkko ei revennyt.” Johannes 21:11.

Kuulumisiin ja näkemisiin.
Anu Heiskanen, tiedottaja

19 touko

Saanko minä mennä kirkkoon?

Äitini on 85-vuotias, siis riskiryhmää. Aktiivinen, hyväkuntoinen ja perusterve ihminen, mutta silti riskiryhmää. Kahden kuukauden poikkeusolojen aikana on jatkuvasti mietitty, mitä voi tehdä ja mitä ei voi tehdä. Aktiivinen osallistuminen ja vastuunkantaminen vaihtui hetkessä hiljaiseksi elämäksi kotona, viikon lukuisat kohtaamiset toisten ihmisten kanssa katkesivat. Mitä nyt?

Äiti ulkoilee joka päivä, vaikka jalat tulevatkin kipeiksi, hienoa! Pari kertaa hän on käynyt kesäpaikassaankin autollaan, hienoa! Puhelin on ollut hyvässä käytössä – joka päivä Äiti juttelee puhelimessa parin ystävän tai tuttavan kanssa, hienoa! Ja netin käyttö, se on löytänyt aivan uusia malleja. Normaaliolojen sähköpostit, pankkiasiat ja kuvien katselemiset ovat saaneet seurakseen jumalanpalvelusten seuraamisen. Sunnuntai menee kuulemma mukavasti, kun etsii jumalanpalveluksen kotikirkosta ja sitten Nokialta ja sitten ehkä vielä jonkin kolmannenkin. Varsinkin, kun kaikkien niiden katselemiseen menee ylimääräistä aikaa, ennen kuin sivu on löytynyt ja ennen kuin ääni on löytynyt ja niin edes päin. Aina ääni ei löydykään, mutta vielä se ei ole lannistanut, vaan uusiin yrityksiin tabletin kanssa käydään yhä uudestaan. Ylpeä olen äidistäni.

Ikänsä puolesta riskiryhmään kuuluvan kysymys on koko ajan: mahtaako kesän aikana olla tapahtumia, joihin osallistua ja isoimpana: Saanko minä mennä kirkkoon? Olen kertonut Äidille meidän seurakuntamme ymmärryksen ohjeiden soveltamisesta: seurakunta ei voi järjestää tilaisuuksia, jotka on suunnattu riskiryhmiin kuuluville. Osallistumisessa yleiseen toimintaan vastuu on ihmisellä itsellään – kirkon ovelta ei varmaan ketään käännytetä pois, mutta jokaisen – erityisesti riskiryhmään kuuluvan – on arvioitava, onko se riittävän turvallista.

Juuri tätä kirjoittaessani ilmestyi piispojen uusi ohje jumalanpalveluksista: Jumalanpalveluksiin voi 1.6.2020 alkaen osallistua yli 50 henkeä edellyttäen, että niissä noudatetaan viranomaisohjeita tilaisuuksien turvallisesta järjestämisestä. Henkilömäärä suhteutetaan aina 1–2 metrin turvavälein tilaan sopivaksi. Enimmäisosallistujamäärä on 500 henkeä.

Passintarkastusta kirkon ovella ei kesällä varmaankaan tarvita, harkintaa ja hyvää käytöstä kylläkin – koronaäidiltäni ja jokaiselta.

Timo Uotila, pastori

06 touko

Kotona kirkossa

Tietokone auki, klikkaus Nokian seurakunnan nettisivuille, odottelua YouTube-kanavan avautumisesta, näkymä Siuron kirkon alttarista – jumalanpalvelus alkaa.

Kotikirkkoni ikkunasta avautuu näkymä Pyhäjärvelle, jossa tänäänkin muutama rohkea veneilijä on jo liikenteessä. Eilisen kevätsateen seurauksena rannan puut alkoivat heikosti vihertää. Levollinen järvimaisema on oivallinen tausta hartaalle virrenveisuulle.

Lassi-papin rauhallinen olemus ilmestyy tietokoneen ruudulle. Keskityn kuuntelemaan.

Taas kerran ihmettelen, millaisia moniosaajia seurakunnan työntekijöissä onkaan. Jumalanpalvelusta elävöittämään syntyy omin voimin myös vaikuttavaa musiikkia.
Ja omin voimin on tehty tämä mahtava digiloikkakin, joka on mahdollistanut meille seurakuntalaisille kokea yhteisöllisyyttä kokoontumiskielloista huolimatta.

Pääsiäisviikon nettitoteutukset tempaisivat mukaansa. Koskaan aiemmin en ole niin aktiivisesti osallistunut pääsiäisviikon tapahtumiin. Kiirastorstain ehtoolliskirkkokin oli vaikuttava, vaikka ehtoollista en päässytkään nauttimaan. Pääsiäissunnuntain jumalanpalvelukseen osallistui kanssani yli 80 seurakuntalaista.

Seurakunnan työntekijät ovat tuottaneet muutakin hengellistä elämää ja yhteisöllisyyttä tukevaa materiaalia nettisivuille. Veikkaisin, että näillä luovilla ratkaisuilla on saavutettu yhteys sellaisiinkin seurakuntalaisiin, jotka eivät aktiivisesti osallistu seurakunnan tilaisuuksiin.

Taitaapa käydä niin, että kun poikkeusoloista siirrymme uuteen normaaliin, seurakunta toimii sekä livenä että verkossa. Ainakin Nokian seurakunnassa on valmius näin toimia.

Tuija Kiiskinen
kirkkovaltuuston puheenjohtaja

15 huhti

Poikkeusolojen viestintää

Kello 8.03 keskiviikkoaamuna puhelin soi ensimmäisen kerran. Soittajan asia saadaan hoidettua puhelun aikana. Asia etenee niin, että hän laittaa sähköpostia laajemmalle joukolle ja jäämme odottamaan ohjeita jatkotoimenpiteitä varten. Heti perään seuraava puhelu. Samoin, ongelma hoidettu puhelun aikana!

Tämähän vaikuttaa lupaavalta alulta päivälle.

Avaan sähköpostin. 6 uutta viestiä. Mikä riemu, vain 6! Yhtään poikkeavaa poikkeusoloissa ei olisi, jos niitä olisikin ollut 60. No, nämäkin kaikki 6 vaativat toimenpiteitä. Vastaan ja kirjoittajat vastaavat. Muutama asia on hoidettu parilla viestillä. 2 jää huomiseksi.

Verkkosivujemme karuselli on edelleen rikki. Messenger-viestittelyä työkaverin kanssa. Kokeilemme erilaisia korjausvaihtoehtoja. Teen kuvat ja linkit uudelleen. Päivitys ei auta. Hän tekee kuvat ja linkit uudelleen. Ei auta. Päätetään lähettää sähköpostia Lukkari-tukeen.

Tänä aikana on kilissyt sekä Facebookin messenger, sähköposti että puhelimen Whatsapp. Jaa, näköjään on tullut myös perinteinen tekstiviesti. Vastaan kaikkiin. Osa on selvä yhdellä viestillä, osan kanssa jatketaan kauemmin.

Kotona vapaapäivää viettävä puoliso ihmettelee: ”Tuleeko sulle noin paljon viestejä?”

Välillä selaan kalenteria. Sellaista vanhanaikaista paperista. Tuo tehtävä tuonne, tämä tänne, tuohon mennessä pitää muistaa tehdä tämä ja tänä päivänä laittaa viestiä siitä asiasta heille. Liimalaput vaihtavat paikkaa. Tilanteet ovat muuttuneet ja tulevat muuttumaan. Minkään asian suhteen ei voi toimia kuten ennen.

(Eristyksissä olevalle äidille pitäisi muistaa soittaa.)

Sähköpostin tulosta muistuttava ääni. Ha! Mainos. Suoraan roskiin, ei toimenpiteitä.

Puhelin soi. Ihanaa kuulla työkaverin ääni. Hän kysyy: ”Häiritsenkö?” Vastaan, ettei todellakaan. Asia saadaan sovittua juuri ennen kuin yhteistyökumppani soittaa. Tuleekin pitkä puhelu, jossa käydään läpi asioita syksyyn saakka. Kovin ovat joustavia ja ymmärtäväisiä, vaikka lomautukset on päällä sielläkin.

Sähköpostiviestittelyä Lukkari-tiimin kanssa. Ratkaisua karusellin korjaukseen ei tunnu löytyvän. Harmittaa. En jaksa enää kirjoittaa työkaverille asiasta, soitan. Puhelun aikana lyödään lukkoon loppuviikon työnjako. Siellä aletaan valmistella virtuaaliesittelyä Kulmakiven taidenäyttelystä! Wau!

Kalenterissa (siinä paperisessa) lukee ”Muista blogi”. Tässä sitä ollaan. Kirjoittamisen aikana on tullut 2 sähköpostia ja 1 messenger-viesti. Kello on 14.19. Ruokatunti ja kahvitauot pitämättä. Toiveissa oli lyhentää yli 100 ylityötunnin määrää. Ei tule onnistumaan tänäänkään. Haen mandariinin ensiavuksi nälkään.

Anu Heiskanen, tiedottaja, joka ei ruikuta vaan tiedostaa, että näin ne päivät hurahtaa ja iloitsee, että tälle päivälle suunniteltu Teams-palaveri peruttiin!

30 maalis

Arkisia ilonhetkiä

Kävelylenkilläni näin kevään ensimmäiset sinivuokot. Jäin ihastelemaan tuota hentoa sähkönsinistä kukkaa, joka kuivuneiden lehtien alta jaksaa puskea kohti aurinkoa. Kevään merkkejä seuratessa mieli virkistyy ja väkisinkin positiiviset ajatukset tulevat pintaan.

Espoon Matinkylässä asuvat lapsenlapseni voivat hyvin: videopätkällä kolmekuukautinen Otso-poika jokeltelee tyytyväisenä ja kuvassa perheen kahvihetkestä kohta nelivuotias Risto haukkaa onnellisena korvapuustia. Kuulumisia sukulaisten ja ystävien kanssa vaihdetaan useammin kuin ennen ja muutama hyvä kirja on vielä lukematta.

Uutisten seuraamisen ohessa aloitin urakan vanhempieni valokuvien arkistoimiseksi jälkipolville. Puuha etenee hitaasti, koska välillä valokuviin liittyviin muistoihin uppoutuu syvälle. Onneksi suvussamme on ollut valokuvausta harrastava ja taitava henkilö, jonka ansiosta vanhempieni yhteiselon alkutaipaleeltakin on hyviä kuvia.

Valokuvakansioiden joukosta löysin myös äitini partiokansion. Hänen partiotaipaleensa alkoi jo 40-luvulla ja kesti eläkepäiviin saakka. Sittemmin partiosta tuli koko perheen harrastus, joka tarjosi monia hauskoja hetkiä retkineen ja leireineen.
Partiokansiosta löytyi Suomen Partiotyttöjärjestön Johtajapolku -lehti vuodelta 1955 ja siitä rukous, joka ainakin minulle antaa voimia ja uskoa tulevaisuuteen tänä poikkeuksellisena aikana.

Päivän rukous (John Baillie)

Jumala, varjele minua kulkemasta suljetuin silmin sinun kauniissa maailmassasi.

Varjele, ettei kaupunkien ja kylien mukavuus koskaan tuhoaisi sydämessäni rakkautta avariin niittyihin ja vihreisiin puihin.

Varjele minua hetkeksikään unohtamasta sinun ääretöntä taivastasi, joka kaareutuu kaiken ylle, vaikka joudunkin olemaan huoneeni matalan katon alla.

Kun kaikki sinun luotusi tervehtivät aamua laulaen ja riemuiten, varjele minua, etteivät minun kasvoni yksin olisi synkät ja nyrpeät.

Salli sen voiman ja tarmon, jonka sinä viisautesi mukaan olet jokaiseen elävään olentoon vuodattanut, herättää myös minussa elämänhalua niin, etten tänään kuuluisi niihin luotuihin, jotka ovat laiskoja ja välinpitämättömiä.

Ja ennen kaikkea anna minulle armosi siten nauttia kauneudesta ympärilläni ja elämänhalusta itsessäni, että se kohottaisi sieluni luodusta Luojaan, luonnosta luonnon Jumalaan. Amen.

Tuija Kiiskinen, kirkkovaltuuston puheenjohtaja

27 maalis

Uskoa, toivoa ja rakkautta ei ole peruttu

Uutiset peruuntuneista tapahtumista, tilaisuuksista ja kokoontumisista ovat tulleet viime päivinä tutuiksi. Vaikuttaa siltä, että arki on peruttu ainakin sellaisena, kuin minusta tuntuu. Vuorovaikutukseen olennaisesti liittyvät kohtaamiset ihmisten välillä ovat muuttuneet tai ainakin muuttumassa pikaisesti etäyhteyksiksi. Onko epänormaalista tullut uusi normaali?

Omalla kohdallani koen arjen outouden siinä, että päivän perusrutiinit ovat muuttuneet radikaalisti. Aamuinen työmatka on lyhentynyt muutaman askeleen mittaiseksi keittiön pöydän äärestä työpöydän ääreen. Vastaavasti haasteet ovat kasvaneet entisestään. Miten voin seurakunnan työntekijänä olla läsnä ja apuna etäyhteyksien takaa. Etäauttaja on asiantuntija monessa, mutta vierellä kulkijalta kysytään malttia kuunnella ja kestää omaa rajallisuuttaan. Olenko siis kaikkitietävä etäauttaja luotettavan lähimmäisen sijasta? Tätä on hyvä pysähtyä miettimään.

Poikkeukselliset olosuhteet muuttuvat yllättävän nopeasti uudeksi normaaliksi. Elämänrytmi asettuu uomiinsa niissä rajoissa, joihin on oppiminen. Inhimilliset perustarpeet, joihin myös huomatuksi ja hyväksytyksi tuleminen kuuluvat, eivät katoa minnekään ahtaamissakaan oloissa. Tarvitaanko ulkoinen tekijä pysäyttämään meidät havaitaksemme, miten suuri merkitys hyväksytyksi ja huomatuksi tulemisella on?

Kirkon auttamistoimintana tunnettu diakoniatyö palvelee nokialaisia huolimatta poikkeusoloista. Lahjoitus- ja EU-ruokakasseja pakataan ja toimitetaan edelleen hädänalaisille. Konkreettinen apu on välittämistä, huolenpitoa ja lähimmäisen rakkautta aidoimmillaan.

Seurakunnan tehtävänä on välittää viestiä, että poikkeusoloissakaan usko, toivo ja rakkaus eivät ole tauolla eikä armoa ja lohtua ole peruttu. Vaikka tavat ovat toiset kuunteleminen, auttaminen ja rohkaiseminen ovat meidän kaikkein käytössä. Toistaiseksi seurakunnallisen toiminnan muodot ovat siirtyneet tapaamisista verkon puolelle. Siis tavallaan Pietarin aikoihin palaamme, hänelle Jeesus puhui verkosta ihmisten kokoajana. Meillä on nyt tietoverkko, jossa voimme jakaa hyvää toisillemme.

Lauri Salminen, kirkkoherra

Kirjoitus on julkaistu Nokian Uutisten kolumnina 27.3.2020.

16 maalis

Koronan vaikutuksia

Niin meillä kuin muuallakin, korona vaikuttaa. Seurakunnassa tämä on ikävää ja harmillista. Monta tapaamista monen mukavan tapahtuman yhteydessä jää nyt tapahtumatta tai siirtyy myöhemmin pidettäväksi. Työntekijät suunnittelevat ahkerasti, miten nyt toimitaan ja millaista sisältöä verkkoon kaikkien saataville tuotetaan. Työntekijämme ovat puhelimitse ja sähköpostitse tavoitettavissa.  Tämän keskellä muistamme tasavallan presidentin Sauli Niinistön sanat: ”Ottakaa fyysistä etäisyyttä ja henkistä läheisyyttä toisiinne.”

Yhteisen hyvän edistämiseksi ja pandemian hidastamiseksi valtioneuvoston, kirkkohallituksen ja tuomiokapitulin ohjeiden pohjalta Nokian seurakuntaan ovat astuneet voimaan seuraavat toimenpiteet:

• Nokian seurakunnan koko viikkotoiminta ja kaikki tapahtumat jäävät toistaiseksi tauolle. Myös Kulmakivi suljetaan toistaiseksi.

• Jumalanpalvelukset, kirkolliset toimitukset, sielunhoito ja diakoninen auttamistyö järjestetään, mutta niissä minimoidaan mahdolliset tartuntariskit.

• Ehtoollisella käytetään kertakäyttöpikareita ja alttarille asetutaan harvempaan kuin normaalioloissa. Pääkirkossa ei käytetä virsikirjoja vaan virsien sanat heijastetaan videotykillä kirkon seinälle. Kirkkokahveja ei pidetä. Kolehdit kerätään ovilla.

• Papit eivät osallistu perhejuhliin ja toimituskeskustelut pyritään käymään puhelimitse.

• Diakonian kotikäynnit vaihdetaan pääsääntöisesti puhelinkeskusteluihin eikä avoimia vastaanottoja pidetä. Niiden sijaan pyritään järjestämään diakoniavastaanotot henkilö kerrallaan.

• Olemassa olevat varaukset Nokian seurakunnan tiloissa pyritään järjestämään, mutta uusia varauksia ei oteta. Tiloihin tulevia pyydetään tulemaan paikalle vain terveinä ja ilmoittamaan seurakuntaan, jos sairastuu heti käynnin jälkeen.

• Hallinnon viralliset kokoukset järjestetään normaalisti, mutta yleisestä hygieniasta huolehditaan ja kokouksiin osallistutaan vain terveinä.

• Kaikesta kättelystä pidättäydytään.

• Muutoksista toiminnassa viestitään sekä Nokian Uutisten että Tamperelaisen printtilehdissä sekä reaaliaikaisesti verkkosivulla nokianseurakunta.fi ja Nokian seurakunnan sosiaalisen median kanavissa Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.

• Seurakunnassa toimii kirkkoherran johdolla varautumisryhmä, joka koordinoi varautumista ja viestintää sekä ohjeistaa säännöllisesti muuta työyhteisöä tilanteen etenemisestä.

• Etätyötä suositellaan työnkuvan niin salliessa ja työyhteisön sisäiset kokoukset karsitaan minimiin ja niissä hyödynnetään sähköisiä työvälineitä.

• Kirkkoherranvirasto palvelee puhelimitse ja sähköpostilla aukioloaikoina: maanantaisin klo 9–17, tiistaisin klo 9–15, keskiviikkoisin, torstaisin ja perjantaisin klo 9–13 numerossa 03 280 4111 tai sähköpostitse nokian.kirkkoherranvirasto@evl.fi. Vihkimisiin ja kasteisiin liittyvät materiaalit on noudettavissa kirkkoherran virastosta puhelimitse sovittuina ajankohtina.

• Haudanhoitoasiat seurakunnan nettisivuilla olevan tilauslomakkeen kautta tai soittamalla numeroon 050 560 4640.

Anu Heiskanen, tiedottaja

05 maalis

Kaaoksesta kosmokseen

Viime aikoina on toimistotalossa huokailtu syvään ja hartaasti useita kertoja päivässä. Asioita ja asiointia helpottamaan suunniteltu Lukkari-verkkosivuston päivitys osoittautui kaaokseksi, jossa mikään ei ole niin kuin pitäisi. Tai ei ollut. Töitä on paiskittu jopa yötä myöten, kun joku ratkaisu on keksitty vasta pään painuessa tyynyyn.

Lukkari-verkkosivustoa käyttää Suomessa pari sataa seurakuntaa ja ulkomailla muutama. Tilanne siis koskettaa noin neljää tuhatta Lukkarin käyttäjää. Facebookissa on Lukkarin tekijöiden oma keskustelusivu, joka on osoittautunut kullan arvoiseksi. Vertaistukea ja neuvoja on jaettu ja jaetaan edelleen. Käämit ovat palaneet useilta ja helpotusta saa, että voi purkaa tunteitaan asiaa ymmärtäville.

Etukäteisinformaatiosta sai sen käsityksen, että päivitys koskee kuvia ja niiden käsittelyä ja että etusivun harmaaseen valikkoon liitetään Päätöksenteko-osio. Vieläkään, tilanteen ollessa päällä kolmatta viikkoa, emme ole saaneet tietoa millaiset kuvakoot olisivat sopivimmat ja Päätöksenteko-osio lisätään vasta tällä tai ensi viikolla. Toivotaan ja rukoillaan, että se ei sotke enää mitään.

Ihmisten kysellessä, miten päivityksestä koitui näin iso ongelma, saimme kirkkohallituksesta vastauksen, että kyseessä on Lukkarin taustajärjestelmän Liferayn pakollinen versiopäivitys, joka on Lukkarin 2014 alkaneen elinkaaren suurin päivitys. Muutos on ollut valtava, melkein vastaavan suuruinen kuin uuden Lukkari-järjestelmän rakentaminen. Tämä lienee jälkikäteisinformaatio sitten tämä.

Lukkarista pahoitellaan tapahtunutta ja luvataan olla mahdollisimman nopeita korjaustöissä. Tavoite on ollut, että päivityksestä tulisi mahdollisimman vähän vaivaa, mutta lähes kaikessa ylläpidossa on ollut jotain korjattavaa. Päivitystä rakentaessa uudistukset ovat toimineet, mutta eivät enää, kun päivitys julkaistiin. Että on siellä kirkkohallituksessakin takuulla huokailtu.

Mutta! Paljon on valmista ja uutta. Suurin osa muutoksista ei näy sivuston lukijoille vaan koskevat ylläpitoa, on tullut päivityksiä helpottavia työkaluja. Kun kuulimme päivityksen tulevan, meillä Nokialla päätettiin uusia ulkoasua radikaalisti. Valokuvaaja Petri Kankaan kanssa suunniteltiin ja toteutettiin yhtenäinen kuvamaailma, jonka keskiössä on nokialainen luonto, seurakuntalaiset ja kristilliset symbolit. Jo aiemmin sivuja on siistitty tekstien osalta saavutettavammiksi, muutostyön ohessa niitäkin on vielä tarkistettu.

Sivustollamme on nyt nykyaikainen, yhteneväinen ja voisiko sanoa hengellinen ulkoasu. Sivut ovat toimivat ja kauniit. Vielä loppusilaus päivitykseen ja kas, olemme siirtyneet sekavasta kaaoksesta järjestäytyneeseen kosmokseen. Huh huh.

Anu Heiskanen, tiedottaja

13 helmi

Kahvia ja pullaa

Antti Tuisku laulaa uudella levyllään nerokkaan biisin Kahvia ja pullaa. Siinä kaivataan omaa joukkoa, jossa saan olla turvallisesti kotonani, on se sitten ”hiihtoliitto tai joku pervoilukerho… hengen ja tiedon seura tai mikä virveliryhmä vaan”. Ryhmä, missä tunnen säännöt, missä ajatellaan samalla tavalla, käyttäydytään tuttujen mallien mukaan.

Mietin, onko meidän odotuksemme seurakuntaa kohtaan tällaista kahvia ja pullaa –odotusta. Minun oma joukkoni, jossa ei tarvitse pelätä, että omaa tapaa ajatella tai toimia tarvitsisi tarkistaa. Mietin tätä myös meidän seurakuntaviikkomme osalta – halua tai rohkeutta lähteä mukaan tilanteisiin, joilla ei ollut tuttua nimikettä tai tuttua formaattia, löytyi vähemmän kuin olin toivonut. Viikon aikana tarjolla oli melkoinen kirjo seurakuntamme elämää, kovin harva sen myötä lähti liikkeelle kohtaamaan mitään itselle uutta. Kovin harva antautui vaaraan yllättyä siitä, että kotiseurakunta on tätäkin.

Onko kansankirkkomme seurakunta täällä Nokialla kahvia ja pullaa -kerho vai jotain muuta? Pitäisikö olla, saako olla? Liitynkö minä taatusti tuttuun ja turvalliseen, vai liitynkö niiden joukkoon, jotka omalla tavallaan, omina itsenään etsivät ja kaipaavat yhteyttä Jumalaan ja toisiin ihmisiin?

”Tuntuu että kaikil muil on paikka / Niil on oma meidän jengi seuraa / Mis voi aina sunnuntaisin olla / Puku päällä muiden kaa. / Tuntuu että kaikil muil on suunta / Niil on oma ryhmän sääntökirja / Eikä niiden tarvi aprikoida / Tekikö ne virheen taas” (Kahvia ja pullaa, teksti Saara Törmä, Kalle Lindroth, Jurek, Antti Tuisku, Aku Rannila).

Laulaako Antti Tuisku siitä miksi meidän seurakunnastamme jää niin kovin vieraaksi kovin monelle seurakuntalaiselle?

Timo Uotila, pastori