13 helmi

Kahvia ja pullaa

Antti Tuisku laulaa uudella levyllään nerokkaan biisin Kahvia ja pullaa. Siinä kaivataan omaa joukkoa, jossa saan olla turvallisesti kotonani, on se sitten ”hiihtoliitto tai joku pervoilukerho… hengen ja tiedon seura tai mikä virveliryhmä vaan”. Ryhmä, missä tunnen säännöt, missä ajatellaan samalla tavalla, käyttäydytään tuttujen mallien mukaan.

Mietin, onko meidän odotuksemme seurakuntaa kohtaan tällaista kahvia ja pullaa –odotusta. Minun oma joukkoni, jossa ei tarvitse pelätä, että omaa tapaa ajatella tai toimia tarvitsisi tarkistaa. Mietin tätä myös meidän seurakuntaviikkomme osalta – halua tai rohkeutta lähteä mukaan tilanteisiin, joilla ei ollut tuttua nimikettä tai tuttua formaattia, löytyi vähemmän kuin olin toivonut. Viikon aikana tarjolla oli melkoinen kirjo seurakuntamme elämää, kovin harva sen myötä lähti liikkeelle kohtaamaan mitään itselle uutta. Kovin harva antautui vaaraan yllättyä siitä, että kotiseurakunta on tätäkin.

Onko kansankirkkomme seurakunta täällä Nokialla kahvia ja pullaa -kerho vai jotain muuta? Pitäisikö olla, saako olla? Liitynkö minä taatusti tuttuun ja turvalliseen, vai liitynkö niiden joukkoon, jotka omalla tavallaan, omina itsenään etsivät ja kaipaavat yhteyttä Jumalaan ja toisiin ihmisiin?

”Tuntuu että kaikil muil on paikka / Niil on oma meidän jengi seuraa / Mis voi aina sunnuntaisin olla / Puku päällä muiden kaa. / Tuntuu että kaikil muil on suunta / Niil on oma ryhmän sääntökirja / Eikä niiden tarvi aprikoida / Tekikö ne virheen taas” (Kahvia ja pullaa, teksti Saara Törmä, Kalle Lindroth, Jurek, Antti Tuisku, Aku Rannila).

Laulaako Antti Tuisku siitä miksi meidän seurakunnastamme jää niin kovin vieraaksi kovin monelle seurakuntalaiselle?

Timo Uotila, pastori

10 helmi

#sinäriität

”Kilistellään, kilistellään”,

totesi ystävällisesti hymyilevä mies, joka tiputti kolikkonsa keräyslippaaseeni perjantaina illan suussa Prismassa. Parituntinen yhteisvastuukerääjänä oli mielenkiintoinen ja mukava kokemus. Huomasin, että kolikkoja lippaaseen pudotettavaksi löytyi enemmän kaikenikäisiltä mieshenkilöiltä; naiset ehkä vähemmän keräävät kolikkoja taskuihinsa.

Kassajonossa oli lapsiperheitä, joissa vanhemmuus näytti olevan hallussa: vanhemmat olivat rauhallisia ja lapset iloisia. Vanhemmuuden tukeminen keräyskohteena on oivallinen tässä vaatimuksia latelevassa yhteiskunnassamme. Riittämättömyyden tunne ei ole vierasta kenellekään parhaaseen pyrkivälle vanhemmalle.

Lipaskerääjänä kohtaa hymyileviä ja vakavia katseita, mutta myös poiskäännettyjä kasvoja. Aidoimmat katseet kohdistavat lapset, joista jotkut jopa vilkuttavat ohikulkiessaan.

Missähän vaiheessa itse kadotin tuon avoimen lapsen katseen ja aloin mieluummin tuijottaa kengän kärkiäni?

Nokialaisissa perheissä ruokaostoksia tehdään koko perheen voimin, mutta usea isäksi ajattelemani pakkasi ostoksiaan yksinkin. Ympäristötietoisuuskin on Nokialla hyvin omaksuttu, aika monella oli omat kassit mukana eikä muovikasseja tarvittu.
Parituntisen havainnoinnin perusteella voi myös todeta, että Sushi-ateria lienee päihittänyt perjantaipizzan nokialaisten ruokapöydässä.

Ilahduttavaa oli, että lipaskeräykseen osallistuneet tunnistivat Yhteisvastuukeräyksen ja kohteenkin. Minulle Yhteisvastuukeräykseen osallistuminen kuuluu lapsuudenkodista siirtyneisiin perinteisiin. Muistan, kuinka meillä odotettiin tuttua kerääjää raha valmiiksi varattuna ja varmistettiin, että antamamme summa ei ainakaan alittanut naapureiden lahjoituksia.

Yhteisvastuu on muuten mainio sana! Paremmin ei voisi ilmaista konkreettista välittämistä lähimmäisestä.

Tuija Kiiskinen
kirkkovaltuuston puheenjohtaja

29 tammi

Sekametelisoppaa ja Yhtä matkaa

Meidän seurakuntamme on jokaisen yli 23 000 seurakuntalaisen seurakunta, se on luovuttamaton lähtökohta ja kun kerran me yli 23 000 nokialaista olemme todella kirjava joukko, on seurakunnan elämäkin hyvin kirjavaa. Meillä jokaisella on houkutus ajatella, että seurakunnan elämä on hyvää oikeaa silloin, kun se sopii minun ajatuksiini / elämäntilanteeseeni / uskoni ilmaisuun / arvoihin ja niin edelleen. Tähän odotukseen on tietenkin oikeus, mutta samalla seurakunnan elämän tulee olla myös sellaista, mikä resonoi jotenkin tuon toisen ehkä kovinkin erilaisten ajatusten / elämäntilanteen / uskon ilmaisun / arvojen ja niin edelleen kanssa. Siksi seurakunnan arki on melkoinen sekametelisoppa.

Tämä sekametelisoppa on vahvasti ja koko kirjossaan näkyvillä Seurakuntaviikolla Yhtä matkaa 2.-9.2.

Sunnuntaiaamuna kirkkoon sukupolvien messuun (tilaa siis kaikille sukupolville vauvasta vaariin) aloittamaan Yhteisvastuukeräystä ja tuomaan lapset leikkimään uudessa ihanassa leikkikirkkopaikassa, illalla iltamessuun, missä kuuluu vahvana seurakuntamme nuorten ääni (mutta ei ole mitenkään rajattu vain nuoria varten) ja Kristus – sana ja ehtoollinen – on tietenkin läsnä. Kirkossa tapahtuu myös jokaisena arki-iltana: lauletaan virsiä ja hengellisiä lauluja ja riparilauluja sekä tutusti, että tuoreesti, tutustutaan työhön maailman toisella puolella ja kuullaan hyvää raamattuopetusta.

Torilla tavataan keskiviikkona soppaa syöden, ihmisiä tavaten, laulaen yhdessä ja myös kuunnellen seurakuntalaisten käyttöön laitettuja lahjoja Välke-ryhmän ja Tomi Markkolan toimesta. Papit ovat raivanneet kalentereitaan voidakseen olla paljon liikkeellä kaupungilla – jos näet kahvilassa papin pantapaidassaan, tule juttusille! Kahvia ja hyvää seuraa on tarjolla tietysti myös Kulmakivessä. Seuroja, perheiden iltoja, piirejä, yhteisvastuukeräystä, lopulta Mukkelismakkelis-talvitapahtuma Urhatussa, jonne hyvä Jumala näyttäisi säätiedotusten mukaan antavan jopa lunta! Viikon koko kattaus netissä.

Tee tilaa kalenteriisi ja tule mukaan sellaiseen seurakunnan elämään, mikä tuntuu omalta ja tule mukaan katsomaan sellaistakin, mikä ei tunnu omalta. Ole uteliaan valmis hyviin asioihin, sillä kansankirkollisen sekametelisopan kirjavuudessa kaikki toiminta, kaikki seurakunnan elämä on kuitenkin kulkemista Yhtä matkaa, samaan suuntaan.

Timo Uotila, pastori

08 tammi

Veisuusta voimaa

Joulun aikaan saimme taas täysin sydämin laulaa tuttuja joululauluja ja -virsiä. Kauneimpia joululauluja laulettiin seurakunnan tiloissa, mutta myös muualla. Eniten joulumieltä vaadittiin Pirkkalaistorilla, jossa sankassa räntäsateessa laulajat yrittivät saada selvää laulujen sanoista kastuneista lauluvihoista.

Yhdessä laulaminen on voimaannuttavaa ja tukee yhteisöllisyyttä. Tutut virret kuuluvat suomalaisten juhlaperinteisiin eikä niistä haluta luopua.  Ensimmäisenä adventtisunnuntaina kokoonnutaan kirkkoon laulamaan Hoosiannaa, jota koskaan en pysty liikuttumatta laulamaan loppuun saakka. Jouluaattona kirkoissa kaikuvat Enkeli taivaan- ja Maa on niin kaunis -virret, joita laulaessa monet jouluiset muistot kouluajoista tähän päivään palautuvat mieleen.

Vaikuttava kokemus oli, kun viisi vuotta sitten Nokialle muutettuamme olimme jouluaaton hartaudessa Siuron kirkossa ja tilaisuuden jälkeen jäimme kirkon eteen laulamaan Maa on niin kaunis -virren; maisema oli kaunis ja taivas kirkas.

Seuraavana vuonna lauloimme saman virren Pinsiön kirkon edustalla vesisateessa ja synkän taivaan alla; tunnelma oli kuitenkin sama kuin edellisenä vuonna.

Tuttuja virsiä laulaa mielellään, mutta hienoa on myös tutustua vähemmän laulettuihin ja uusiin virsiin. Olen huomannut, että tuntemattomampien virsien sanat puhuttelevat minua enemmän. Niitä jää miettimään ja niistä löytää syvällistä sanomaa.

Virret eivät unohdu, vaikka muisti alkaa heiketä. Hoivakodissa, jossa äitini on asukkaana, vierailee säännöllisesti pappi pitämässä pienen hartaushetken. Tuttu virsi muistetaan ilman virsikirjaakin ja ”Kiitos sulle Jumalani armostasi kaikesta” tulee suoraan sydämestä.

Uuden vuoden alkuun meidät johdattakoon virren 600 sanat:

Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan
olemme kaikki hiljaa kätketyt.
Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan,
yhdessä käydä uuteen aikaan nyt.

Tuija Kiiskinen, kirkkovaltuuston puheenjohtaja

19 joulu

Kamelin selässä Afganistanissa

Joulua vietetään niissä Lähi-idän maissa, joiden väestöstä merkittävä määrä on kristittyjä. Tällaisia ovat esim. Libanon ja Egypti. Sen sijaan persiankielisissä maissa, kuten Afganistan, Iran ja Tajikistan, ei näe yhtään joulukoristeita. Poikkeuksena ehkä tajikistanilaisten kristittyjen kodit, koska heitä ei vainota niin paljon kuin afganistanilaisia ja iranilaisia veljiä ja siskoja.

Yksi suosikkijoulumuistoni on lähetyskentältä 1970-luvulta. Asuin lapsena Afganistanissa. Kabulin kansainvälisen kirkon jäsenet pistivät pystyyn joulukuvaelman afgaaniystävillemme kirkon edustalle olevalle nurmialueelle. Minä olin yksi paimenista, jotka vartioivat oikeaa lammasta. Äitini esitti Mariaa ja oikea vastasyntynyt vauva esitti Jeesusta. Isäni oli yksi idän viisaista tietäjistä, jotka tulivat ratsastaen oikealla kamelilla!

Alla olevassa kuvassa istun isäni sylissä kamelin selässä.

Alkuperäinen teksti:

Christmas is celebrated in those Middle Eastern countries that have a significant Christian population (like Lebanon & Egypt) but in Persian speaking part of the world (Afghanistan, Iran & Tajikistan) you can’t see any Christmas decorations (except for perhaps in the Christian Tajiks’ homes as they are less persecuted than their Afghan & Iranian brothers & sisters).

One of my favourite Christmas memories is from the mission field in the 1970’s. I lived in Afghanistan as a child & the International church members in Kabul put on a Christmas pageant for our Afghan friends on the lawn in front of the church. I was one of the shepherds guarding the real sheep, my mother played the role of Mary, a real newborn child ”played” the role of Jesus & my father was one of the wise men who came in riding on a real camel!

Hyvää joulua toivottaa

Mikael Tunér, nimikkolähettimme

18 joulu

Angolalainen joulukuvaelma

Valtaosa angolalaisista kuuluu kirkkoon ja viettävät kyllä joulua. Voisin jakaa lapsuuden ajalta muiston, kun olimme viettämässä joulua Angolassa vuonna 1971. Paikallinen monella tavalla lahjakas pappi, nyt 94-vuotias Nooa Ndeutapo, oli järjestänyt täydellisen joulukuvaelman savitiilikirkkoon. Kirkko oli täynnä ja valaistuksena oli vain kynttilöitä, koska sähköä ei ollut lähimaillakaan.

Vanhempani olivat järjestäneet jouluaatoksi teejuhlan, jossa jokainen sai omakseen muovimukin. Tämä joulu on syöpynyt Shangalalan asukkaiden mieleen niin, että vieläkin puhutaan ”siitä kuppijoulusta”.

Nimikkolähettimme Eeva-Liisa Rantasuomela

17 joulu

Lanttulaatikkoa Etiopiassa

Vietimme toissa jouluna kahvihetkeä maaseudulla Gidolessa raamatunkääntäjä Mirjamin luona. Lanttulaatikko paikallisen injeran kanssa ei oikein maistunut etiopialaisille vieraille, mutta riisipuuro ja sekahedelmäsoppa maittoivat.

Lauloimme etiopialaisia joululauluja. Säestäjänä toimii pappi Abiyot. Hän soitti itse rakentamallaan kitaralla, jonka rakennusohjeet hän kertoi saaneensa Jeesukselta unessa. Tuon saman kitaran kanssa hän kulkee moottoripyörällä pitkiä matkoja eri paikkakunnille laulamaan ja soittamaan ja kertomaan Jeesuksesta.

Maria Karjalainen, nimikkolähettimme

16 joulu

Joulu Siperiassa

Lähden huomenna muuttokuorman kanssa autolla Irkutskiin. Yöjunalla matkustaa tänne Irkutskin luterilaisen seurakunnan pastori Albert, joka auttaa auton kuljettamisessa. Joudumme ylittämään vuoriston Baikal-järven eteläkärjen pohjoispuolella, ja siellä voi olla liukasta. Usein tien varressa seisoo kymmeniä autoja, jotka eivät pääse eteenpäin. Siksi olen kiitollinen, että pastori tarjosi apuaan, koska hän on kokenut kuski. Meillä on nelivetoauto, joten sillä pitäisi päästä vaivatta nousemaan rinnettä.

Siperiassa vietetään joulua seurakunnissa, mutta ei juurikaan yhteiskunnassa. Luterilainen Kristuksen armon seurakunta juhlii joulua tänä vuonna 29.12., koska sunnuntaina ihmiset pääsevät paremmin juhlaan kuin arkipäivänä, joka on tavallinen työpäivä. Monet seurakunnat juhlivat joulua vasta venäläisen joulun aikaan 7.1. Joulu on täällä puhtaasti hengellinen juhla. Kaikki maallinen touhu ja hössötys liittyy uuden vuoden juhlintaan. Se on oikeastaan mukavakin näin, että joulun sanoma on keskiössä. Kerron yhden muiston joulusta, joka liittyy lähetystyöhön.

Olin lähtenyt ystäväni Julian kanssa Irkutskiin venäläisen joulun aikaan. Julia on shamanistisesta suvusta eikä ole osoittanut mielenkiintoa kristinuskoon. Irkutskissa hän ehdotti, että lähtisimme katsomaan, kuinka ortodoksikirkko ottaa vastaan joulua. Hän ei ollut vielä koskaan käynyt ortodoksikirkossa.

Joulujumalanpalvelus alkoi klo 12 yöllä. Asuimme perhemajoituksessa kaupungin keskustassa, joten pääsimme kävellen kirkkoon. Se oli valaistu ja koristeltu ulkoapäin, kuten myös kirkon puisto. Oli mielenkiintoista seurata jumalanpalveluksen suorittajia, pappeja ja kuorolaisia sekä juhlaväkeä, vaikka vain vähän ymmärsin teksteistä – mahtoivatko olla kirkkoslaavia? Erityisesti seurasimme kiinnostuneena, miten pappi vihmoi pyhää vettä kirkkosalin reunoille. Tunnelma oli juhlallinen, ihmiset olivat hartaina rukoillen ja osallistuen liturgiaan.

Kun poistuimme majapaikkaan, Julia sanoi yllättyneensä siitä, miten paljon kirkossa oli nuorta väkeä. Se johtui tietysti myöhäisestä ajankohdasta, jolloin vanhukset eivät enää jaksa ja uskalla liikkua ulkona. Ne, joilla on auto, pääsevät liikkeelle yölläkin. Julia oli tyytyväinen tutustumisretkeemme ortodoksien joulujuhlaan.  Näin kirkon läsnäolo ja näkyminen esimerkiksi juhlien aikaan voi vaikuttaa yhteiskunnassa, kutsua luokseen niitäkin, joilla ei ole mitään siteitä kristinuskoon.

Arja Halttunen, Nokian seurakunnan nimikkolähetti

12 joulu

Merkittävä miljoonaheimo

Siitä on noin 47 vuotta, kun heimo syntyi. Pienestä, niin kuin kaikki merkitsevä – kuten vaikka joulun päähenkilö, se vähemmän valkopartainen. Muutamissa seurakunnissa oli kokoonnuttu yhteen laulamaan joululauluja. Ei mitään räjähtävän uutta innovaatiota ilmoilla.

Siitä tämä miljoonaheimo sai kuitenkin alkunsa. Reseptiä kehitettiin helposti monistettavaan muotoon. Soitettiin muutamia puheluita, ja siitä se taikina lähti pikkuhiljaa paisumaan. Nyt joka puolella Suomea voi laulaa yhdessä toisten kanssa Kauneimpia Joululauluja.

On tutkittu, että laulu olisi ollut ihmissuvun halussa ennen puhetta. Laulaminen eri variantteineen on yleismaailmallinen viestimisen ja tunteiden käsittelyn keino. Se on liimaa niin henkilö- kuin yhteisötasolla. Pienet lapset tuuditetaan hyräillen uneen, urheilukisoissa voittajat veisaavat kansallislaulua. Puhekykynsä menettäneen aivohalvauspotilaan aivot voidaan saada tuottamaan puhetta laulaen. Dementian uumeniin kadonnut voi yhtäkkiä puhjeta lauluun tutun sävelen soidessa. Ollaan syvän mysteerin ja ihmeen äärellä. Laulaminen ja musiikki ovat huippuluokan balsamia aivoille ja sielulle. Taivaallinen lahja, joka ei lopu kesken eikä kulu loppuun.

Miljoonat ihmiset Suomessa ja parissa kymmenessä muussa maassa kokoontuvat näinä viikkoina kirkkoihin, kuppiloihin ja muihin kokoontumispaikkoihin saamaan ja jakamaan tuota lahjaa. Heimo on taas koolla ja voitelee oman sielunsa lisäksi myös toisten haavoja noin miljoonalla eurolla. Kauneimmat Joululaulut on merkittävä hyväntekeväisyysliike, jota koordinoi Suomen Lähetysseura. Lahjoituksilla on pystytty lääkitsemään kaikkein heikoimmassa asemassa olevien lasten fyysisiä ja psyykkisiä haavoja jo 46 vuotta. Viime vuoden tuotolla sai suoraan apua noin 120 000 lasta, välillisesti määrä on vielä paljon suurempi.

Keneltä sai tähden
tuo katse pienokaisen?
Betlehemin yllä loistaa tähti ikuinen.

Mervi Vähätalo, lähetys- ja vapaaehtoiskoordinaattori

Nokian Kauneimmat Joululaulut löytyvät esim. talven kausiesitteestä.

09 joulu

Vanhaa ja uutta

Viime vuonna näihin aikoihin kirjoitin blogiartikkelin, jonka lopuksi toivoin, että saisimme koko seurakuntana huokaista ja asettua aloillemme. Noh, eihän se nyt ihan niin yksinkertaisesti mennyt, mutta sinne päin kuitenkin. Moni asia on asettunut hyvin paikoilleen ja valtuustokausi on lähtenyt hyvin käyntiin (samaa uskaltaisin toivoa valtion hallinnolta). Pääosin varmasti ollaan tyytyväisiä. Niin piispa Matti Repokin sanoi piispantarkastuksen yhteydessä.

Ja juuri, kun ollaan asetuttu näille sijoille, onkin alettava katsoa uutta kohti. Tilakysymykset leimaavat tulevaa vuotta. Millä tavalla seurakunnan tilakysymys ratkaistaan? Erilaisten vaihtoehtojen kartoittaminen on koko ajan käynnissä ja niiden pohjalta – uskon vahvasti – saadaan tehtyä hyvä ratkaisu.

Ennen tämän suuren kysymyksen ratkaisua vietämme joulua. Jouluun voi valmistautua ja sitä viettää monissa seurakunnan tilaisuuksissa. Yhteisöllisyys on osa joulua, siksi seurakunta kutsuu mukaan. Yhteisöllisyyttä voi kokea osallistumalla tapahtuman valmisteluun ja toteuttamiseen tai vaikka istumalla hiljaa omalla paikalla kirkon penkissä.

Olennaisinta on kaiken mullistava ilosanoma lapsesta, joka muutti kaiken.

Hyvää joulua ja riemullista uutta vuotta 2020 toivotellen Anu Heiskanen, tiedottaja